Minne katosit Gåte?

Aiheeseen liittyvää

Sähköistynyt K3-yhtye herää ja julkaisee digisinkun

Rock- ja heavypiireissä pitkään vaikuttaneen laulaja-biisintekijä Kari Pikkujämsän kipparoimaK3-yhtye...

Runouden taikaa Kulttuurikeskus PiiPoon Runo-olohuoneessa

Kulttuurikeskus PiiPoossa juhlitaan Kirsi Kunnaksen juhlavuotta interaktiivisella Runo-olohuone-näyttelyllä.

Emotion visa: PMMP vs Maustetytöt

Tänään kisailussa on Emotion visan historian ensimmäinen kaksintaistelu. Testaa...

Karisto julkaisi kaksi kiehtovaa kansainvälistä jännityskirjaa

Karisto kutsuu sinut kevään jännittäville matkoille brittein saarille ja Kalifornian punapuumetsiin.

HAMissa aukeaa monumentaalinen Tove Jansson -näyttely

HAMissa avautuu Tove Janssonin taiteeseen keskittyvä näyttely, joka näyttää Janssonin elämäntyötä ja muumihahmojen roolia hänen taiteessaan.

Jaa somessa

Tästä piti tulla alkujaan Emotion Zinen Record of my Life-palstan kirjoitus, mutta homma lähti hieman käsistä ja tilalle syntyi pieni tarina oikein mainiosta orkesterista.

Gåte on alkujaan Sveinung Sundlin vuonna 1999 perustama ja vaihtelevasti aktiivisena ollut norjalainen bändi. Heidän tuotantonsa yhdistelee kansanmusiikkia, rockia ja hieman äkkiväärää progressiivista meininkiä höystettynä kansantaruista kertovilla lyriikoilla. Meno on välillä erittäinkin vauhdikasta, mutta mukaan mahtuu myös herkkää menoa ja tunnelmointia. Vuonna 2002 ilmestyi heidän ensimmäinen täysimittainen julkaisunsa nimeltä Jygri, joka noteerattiin varsin hyvin Norskemaassa voittaen jopa Spellemannprisenin.

Toinen levy Iselilja (2004) tuli jo tunnetuksi enemmän ulkomaillakin ja Gåte sai marginaalista kulttisuosiota myös Suomessa ollen melko pienen piirin aarre. Meitä faneja oli yhteensä todistetusti ainakin viisi kappaletta ja varsinainen huippu-uutinen pläjähti silmille, kun orkesteri kiinnitettiin vuoden 2005 Provinssirockin esiintyjälistaan.

Kuva: Kimmo Leijala

Keikka oli ehdottomasti yksi parhaimmista, mitä olen koskaan todistanut. Bändin energia varmasti yllätti monet sattumalta paikan päälle saapuneet ja jälkikäteen sainkin kuulla jengin ihmettelevän, että mistä ihmeestä tämä orkesteri ilmestyi Törnävälle tanhuamaan. Sveinungin viulun kanssa mesoaminen ja kiiluva katse tuntui festarivieraiden takaraivossa asti, sekä kitaristi Magnus Børmark oli vähintäänkin maanisella tuulella. Vokalisti Gunnhild Sundli (Sveinungin sisko) puolestaan taituroi äänensä kanssa vimman ja herkkyyden molemmilla puolilla. En yleensä ole kummoinen livejulkaisujen ystävä, mutta 2006 ilmestynyt Liva onnistui taltioimaan yhteen edellä mainitun esiintymiskunnon suorastaan erinomaisesti.

Uutispimentoa

Mutta mitäs sitten? Musiikkitutkani skannasi raivoisasti ympäri maita ja mantuja, mutta ainoa jälki bändistä oli lähinnä staattiset kotisivut, jotka olivat jääneet täysin katatoniseen tilaan. Tuolloin Facebook oli lähinnä pilke Zuckerbergin silmäkulmassa ja silloiset hakukonesysteemit eivät tuoneet mitään uutta tietooni, saati edes muiden Gåtesta diggaavien tuttujen minimaaliset havainnot. Musalehdissäkään ei ollut sanaakaan, kunnes jotain kautta selvisi orkesterin olevan tauolla.

Sitten vuosia alkoi kulumaan ja levyjä tuli kuunneltua ajan mittaan satunnaisesti. Kuitenkin valitettavasti helvetin hyville bändeillekin käy välillä niin, että ajan mittaan platat unohtuvat levyhyllyyn, sillä uusien artistien ja musiikin tulva varsinkin nykyään on melkoinen.

Siksi tästäkin piti tulla nyt lopulta satunnainen nostalginen muistelu ja ihmettely, kuinka jotkut vain katoavat kuin kuuluisat tuhkat tuuleen.

Mutta onneksi tietyillä tarinoilla on kuitenkin ihan onnellinen loppu. Tätä kirjoittaessani huomasin ihmeen tapahtuneen ja Gåte on aktivoitunut 2017. Norjan vuonoista on sukeltanut esiin EP:tä ja vuonna 2018 Svevn niminen täyspitkä, sekä vastaavasti 2021 uusin studioalbumi Nord.

Väkevä paluu

Näin ensikuulemalta Gåten meno on hieman rauhoittunut, mutta sama tunnelma ja omaperäisyys ovat onneksi läsnä. Jos haluat tutustua bändiin, suosittelen kuuntelemaan koko julkaisukatalogin alusta loppuun. Näin saa hyvän kuvan kehityksen kaaresta ja levy toisensa jälkeen on oikeastaan hyvää jatkumoa toisilleen. Oma suosikkini taitaa vieläkin olla Iselilja, vaikka periaatteessa jokainen albumi on todella hyvä omalla persoonallisella tavallaan.

Hyvää kannattaa siis odottaa ja ennen kaikkea muistella, sillä samalla löysin 18 vuotta vanhat ottamani keikkakuvatkin. On mukava huomata, että välillä tapahtuu erinomaisia asioita, vaikka joskus joutuukin odottelemaan toistakymmentä vuotta.

– K.Leijala

spot_img