Koti Lööppi ”Nykyään ymmärrän, että ADHD on supervoimani”

”Nykyään ymmärrän, että ADHD on supervoimani”

0
5
Kuva: Sanna Kaesmae

Laulaja-lauluntekijä Pyry Laaksolta on ilmestynyt uusi single tänään perjantaina. Nousen aina uudelleen on kappale voimaantumisesta ja itsensä hyväksymisestä – vastoinkäymiset kääntyvät voitoksi ja lopulta jäljelle jää tunne, että mikä tahansa on mahdollista.

Kyseessä on energinen ja ylösnostattava moderni popkappale, jonka tarttuva rytmi ja sanat saavat kuulijan tuntemaan itsensä voittamattomaksi. Henkilökohtainen kappale kertoo artistin oman kasvutarinan.

– Nousen aina uudelleen on mun omakohtaisin biisi tähän asti. Mulla todettiin ADHD vasta aikuisena muutama vuosi sitten. Diagnoosin myötä kaikki kävi yhtäkkiä järkeen: miksi koulumaailma tuntui niin hankalalta ja miksi arjen rutiineista on aina ollut vaikea pitää kiinni, Pyry Laakso kuvailee.

ADHD-lapsi saa usein paljon enemmän negatiivista palautetta kuin muut, mikä voi vaikuttaa itsetunnon kehitykseen. Esimerkiksi kommentit kuten ”taas se on omissa maailmoissaan eikä kuuntele” tai ”miksi on niin vaikeaa pukea vaatteet päälle” voivat tuntua raskailta. Oikeasti kyse on neuroepätyypillisyydestä, jonka voi nähdä myös vahvuutena.

– Mulla on lapsesta asti ollut niin sanottu hyperfokus asioihin, jotka kiinnostavat aidosti. En vain itse ymmärtänyt tätä. Kun kyse on intohimosta, keskittyminen on äärimmäistä ja koko muu ympäristö sulkeutuu pois mielestä. Jos taas jokin asia ei kiinnosta, siihen keskittyminen tuntuu lähes mahdottomalta. Nykyään ymmärrän, että ADHD on supervoimani ja juuri se tekee minusta minut. Nousen aina uudelleen -biisi kertoo tästä matkasta, artisti jatkaa.

Monipuolinen tausta metallista popmusiikkiin

Alun perin Pirkanmaalta lähtöisin oleva Laakso on artisti, jonka ääni on kypsynyt metallibändien solistina sekä klassisilla laulutunneilla. Monipuolinen tausta eri instrumenttien parissa sekä vuodet englanninkielisen rockmusiikin parissa ovat antaneet vahvan pohjan, mutta keskittyminen popimpaan tyyliin sekä laulukielen vaihtaminen omaan äidinkieleen ovat luoneet artistin musiikkiin sen lopullisen, rehellisen ytimen. Artisti hyödyntää kappaleissaan elämänkokemuksen mukana tuomaa syvyyttä, jota 38 vuoden ikä sekä perheellisen miehen arki ovat kerryttäneet.

Laakso on julkaissut uransa aikana useamman singlen, joista viimeisimmät ovat Sydän on tyhjillään (2025), Silmät ei valehtele (2026), Pelottavan kaunis (2026), Pelkillä vanteilla (2026) ja Mä valitsen sut (2026).

Silmät ei valehtele -kappale on kerännyt yli 340 000 striimiä, ja sen ”Mikä on problem?” -lausahdus on päätynyt meemiksi ja Pop-ristikoihin. Artistin musiikkia on kuultu muun muassa Radio Suomella, Radio Helsingillä ja YleX:n taajuuksilla, ja kappaleita on nostettu myös Spotifyn soittolistoille, kuten #vainsuomihitit ja Nousussa. Omakustanneartistina aloittanut Laakso solmi alkuvuodesta levytyssopimuksen tuotantoyhtiö Pommisuojan kanssa, ja keikkamyynnistä vastaa Dex Viihde.

Tulevat keikat

  • 7.11. Pub Hukka, Forssa
  • 28.11. Ravintola Everton, Viiala

Lähde: Röd