Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.
Okra Playgroundin tunnistettavassa soundissa yhdistyvät vahvat lauluharmoniat, pohjoismaisille musiikkiperinteille ominaiset soittimet harmonikasta kanteleeseen ja jouhikkoon sekä tarttuva poprock ja elektroninen musiikkituotanto.
Loru on Maija Kauhasen ja Kalle Ylitalon yhteissävellys, -sanoitus ja -tuotanto. Kappaleen kertosäe perustuu kansanlauluun Inkerinmaalta, jonka teksti on kappaleessa tuotu nykypäivään.
“Loru käsittelee olosuhteiden merkitystä ihmisen elämän muokkaajana. Kappale kertoo kaksi tarinaa, jotka alkavat onnellisesti “kun synnyin olin toivottu, kaivattu, haluttu, rakastettu”, mutta kummankin kertojan matkaa muokkaavat tilanteet ja tapahtumat, joita he eivät ole itse valinneet”, Kalle kertoo.
“Kappaletta tehdessä pohdimme näkymättömiä ja itsestäänselvinä pidettyjä etuoikeuksia ja kuinka ne rakentavat vakaata elämää ja turvaa”, Maija jatkaa.
Okra Playground julkaisee neljännen pitkäsoittonsa loppukeväästä 2027. Yhtyeen aiemmat kolme albumia Turmio (2015), Ääneni yli Vesien (2018) ja Itku (2022) ovat saaneet laajaa huomiota sekä kotimaisissa että kansainvälisissä medioissa. Itku-albumi palkittiin vuonna 2023 legendaarisen brittimedian Songlines-lehden musiikkipalkinnolla Vuoden eurooppalainen albumi –kategoriassa.
Yhtye on esiintynyt niin Rainforest World Music Festivalilla Malesiassa, Skotlannin Celtic Connectionissa kuin Flow Festivalilla Helsingissä, sekä kiertänyt laajasti Pohjoismaissa, Virossa, Saksassa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Hongkongissa ja Yhdysvalloissa ja palkittu Suomen Musiikintekijöiden Vuoden kansanmusiikkitekijä -palkinnolla.
Okra Playground on:
Maija Kauhanen – laulu, kantele
Päivi Hirvonen – laulu, viulu, jouhikko
Essi Muikku – laulu, kantele
Kalle Ylitalo – sähköbasso
Veikko Muikku – haitari, syntetisaattori
Oskari Lehtonen – lyömäsoittimet








