Kun tila ei ole enää rajana: Virpi Vairinen – Ilmanala

Aiheeseen liittyvää

THE VAPORS: Crazy/Together (Hiljaiset Levyt HIKS-088) 7″ 2024

The Vapors koottiin alunperin Englannissa 1978 ja sai suurimman hittinsä vuonna 1980 biisistä Turning Japanese, joka oli listaykkönen Australiassa ja kolmonen Englannissa. Biisi löytyy monelta punkkokoelmalta ja dvd:ltä, vaikkei se todellakaan mitään punkkia ole. Itse pidin enemmän bändin Jam-maisemmista biiseistä kuten Waitin' For The Weekend ja News At Ten.

Emotion visa: PMMP vs Maustetytöt

Tänään kisailussa on Emotion visan historian ensimmäinen kaksintaistelu. Testaa...

Kroonisen kivun kuvaus pysäyttää – Tervetuloa sairaiden valtakuntaan

Hanna Bervoetsin romaani 'Tervetuloa sairaiden valtakuntaan' on samaistuttava kuvaus kroonisesta sairaudesta ja sen tuomista haasteista.

Fyysikon pohdintoja energiahoitojen roolista hyvinvoinnissa

Johanna Blomqvistin kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin – Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen kuvaa energiahoitomenetelmien ja kvanttifysiikan yhdistäviä tekijöitä.

Viikon Kovin Biisi: VKB 06/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Jaa somessa

Virpi Vairisen toinen runokokoelma Ilmanala (2017) on leijuvaa teksti- ja silmäkarkkia. Hän luo teoksessaan alakuloisia mielenmaisemia, joissa yhdistyvät temaattisesti matkat, muutos, ympäristö, muistot, aika ja etenkin tilan käsite.

Rupesin miettimään tässä aamun tunteina kahvikupin ääressä ihan kunnolla runokokoelmia, jotka ovat tehneet tähän runo-olentoon vaikutuksen viimeisten muutamien vuosien aikana. Pohdittuani hyvän tovin, en kyllä keksinyt kovin montaa kirjallisesti säväyttävää uudempaa tuotosta tässä genressä.

Aikanaan sisällönkuvailin työkseni läjäpäin runoteoksia, kirjoitin itse moisia, kävin katsomassa usein lavarunoutta ja olin järjestämässä alan tapahtumia. En tiedä onko syy näissä mainitsemissani asioissa, mutta intohimoisena runouden harrastajana jossain vaiheessa viime vuosikymmentä iski aikamoinen ähky ja kyllästyminen koko taidemuotoon. Kuitenkin meikäläisen angstinen nostalgia sikseen, sillä tällä kertaa esittelyssä on muutaman vuoden takaa mitä mainioin teos!

Virpi Vairinen on ollut vuosina 2016-2021 kokeellista ja digitaalista runoutta esittelevän Nokturno.fi –sivuston päätoimittajana, sekä erikoistunut yleisesti elektroniseen julkaisemiseen. Lisäksi palkintoehdokkuudet eivät ole häntä karttaneet ja esikoiskokoelmakin Kuten avata äkisti (2015) oli jo heti virkistävä tuulahdus kotimaisella runokentällä.

Hänen toisessa kokoelmassaan, osuvasti nimetyssä Ilmanalassa kelluu vahvasti pinnalla (tai taivailla pikemminkin) ulkopuolisuus modernissa pirstaloituneessa yhteiskunnassa. Hänen luoma hieman kaukanakin oleva tarkkailija lähinnä havainnoi ympäristöään, kyseenalaistaa omaa paikkaansa ja olemassaoloaan. Suurista ja vakavista aihepiireistä huolimatta ilmaisu toimii mielestäni parhaiten hauraammissa ja minimalistisemmissa tunnelmakuvissa.

tämä on myrskyn silmäkulma, jossa on käytävä,

                                                nähtävä vuodet, joissa en ole

”tehnyt muuta kuin istunut keinovalon alla ja odottanut”

                                yhtäkkisyyden käsitteen viilettäessä ohi



Kuvaa ja runoa on aiemmin onnistuttu yhdistämään hyvin lähinnä luontokirjoissa, runovideoissa ja performanssitaiteessa. Toki myös melko usein vaihtelevalla menestyksellä. Vairinen onnistuu kuitenkin liikkumaan hyvin näiden ilmaisutyylien välimaastossa, sillä abstraktien runojen lisäksi kirja kuvituksineen on todella mielenkiintoista jälkeä. Kaikkiaan se seisoo omalla häilyvällä tavallaan vahvasti jaloillaan. Aikanaan mietin, että tällaisenaan Ilmanalan sisällön voisi hyvin kuvitella toimivan esillä vaikkapa avarassa galleriaympäristössä. Ilokseni sellainen näyttely jopa järjestettiin! Eli en tainnut olla yksin ajatuksieni kanssa.

Muistamisenarvoinen kuvitelma

Tällaista fragmentaarista ilmaisua sisältävän teoksen voisi saada helposti koostettua liiankin rikkonaiseksi ja turboahdetuksi monine merkityksineen. Löytyyhän kansien sisältä lukuisia vähintäänkin persoonallisia tekstiä korostavia keinoja: kirjailijan omaa käsialaa, pilkkuja ja koodeja, pyykkinarua, nuottiviivastoa, taulukoita, lehtileikkeitä, pörssikursseja yms. Moinen voi tietty tuntua osalle lukijoista turhankin haastavalta ja vieraannuttavalta. Varsinkin jos näin visuaalisesti painotettu ja painettu runous on entuudestaan tuntematon lajityyppinä.

Edelliseen kappaleeseen viitaten tästä runokokoelmasta ei välity ainakaan itselleni tietynlaista itsetarkoituksellista hajanaisuutta tai liiallista korkealentoisuutta, millä kirjailija pyrkisi turhan ylikorostetusti riepottelemaan lukijaa. Kauttaaltaan typografialla leikittely ja kuvitus kulkevat mielestäni soljuvasti yhdessä, sillä teksteille eri tyylikeinoineen annetaan todellakin tilaa hengittää. Esimerkiksi sivunumerot on jätetty kokonaan pois ja ilmaa on maltettu jättää sisällön ympärille runsaasti. Monessa suhteessa opus tuntuu myös luonnolliselta jatkumolta Vairisen esikoisteokselle.

Matkan varrella onnistunut interaktio

Kokonaisuutena Ilmanala onnistuu leikittelemään ilmaisun monimuotoisuudella ja asettaa lukijan kyseenalaistamaan, sekä haastamaan perinteisempiä keinoja tarkastella runoja. Osa teksteistä on suorastaan riemastuttavasti aseteltu ja niihin palaa mielellään useamman kerran ihan jo löytääkseen uusia lukutapoja. Varsinkin teoksen taiton suhteen Virpi Vairinen on yhdessä Daniil Kozlovin kanssa onnistunut erinomaisesti. Kokoelman lopusta löytyy myös erillinen viiteluettelo, jossa ei kuitenkaan selitetä lukijalle teoksen sisältöä liikaa auki. Siinä pikemminkin avarretaan entisestään tämän julkaisun horisonttia.

Näin loppusanoina llmanala on nimensä veroinen, kerrassaan ilmava runoteos ja toivottavasti tänäkin päivänä uudet lukijat löytävät sen. Ainakin tälle kyllästyneelle ja runoudesta vieraantuneelle toimittajalle se on tuonut paljon iloa vuosien aikana.

– K.Leijala

Nimi: Ilmanala
Kirjailija: Virpi Vairinen
Julkaisuvuosi 2017/2020
Kustantaja: Kolera kollektiivi / Ntamo
Sivumäärä: ?

spot_img