SOEN, Naryan

Aiheeseen liittyvää

MANIFETSI 6 (lehti, 2024)

Tämä tuli sitten päätökseen. En ole ehtinyt lukemaan kuin vasta nuo kolme ensimmäistä punkkiin nojaavaa juttua, mutta selatessa ja sieltä täältä pätkiä lueskellessa tulin siihen johtopäätökseen, että tämä viimeinen numero on ehdottomasti sarjan paras, ei tunnu olevan kuin pari juttua, jotka jäävät kyllä väliin, tai ehkä, enhän jostain pesäpallosta mitään tajua, mutta miksei siitäkin sitten voisi…

Viikon Kovin Biisi: VKB 18/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Tapio Kujala valittu Taideyliopiston vararehtoriksi

Tapio Kujala valittiin Taideyliopiston koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi. Valinnassa korostettiin hänen johtamiskokemustaan ja laajoja verkostoja.

Teurastamon kesä tarjoilee monipuolista ohjelmaa Helsingissä

Teurastamon kesä täyttyy moninaisista tapahtumista Helsingin sydämessä, joista nauttivat kaikenikäiset kaupunkilaiset.

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

23.3 Pakkahuone, Tampere

Soen on muhinut jonkin aikaa taustalla varsin kiinnostavana bändinä – ei vähiten Opeth-kytköksien vuoksi eikä myöskään useiden hienojen biisien ansiosta. Tämän reissun tarkoitus olikin ensisijaisesti kunnon tutustumisreissu orkesteriin livevedon kautta. Lauantai-illan ohjelmana siis pirteä bussireissu Manseen.

Etkoharhailut

Hello Tampere! Onkin muutama vuosi kun viimeksi on käynyt Suomen live-musiikin pääkaupungissa. Heti asemalla tulikin vastaan jo asianmukaisen tummaan pukeutunutta porukkaa jolloin tietää olevansa oikeassa seurassa. Muutama tunti aikaa tapettavana tarjosi mahdollisuuden tsekata kaupungin tuttuja kulmia. Surullista huomata musiikkikauppojen vähenneen. Lauantai-iltana väki tuntuu olevan kiitettävästi liikkeellä ja olikin vaikeaa löytää ravitsemusliikettä jonne olisi mahtunut sisälle. Koskipuiston viereisen Scandic-hotellin ravintolassa kuitenkin oli sopivan tyhjää, joten annosta tilaamaan ja lonkeroa alkupalaksi. Kala-annoksen jälkeen vielä toinen menojuoma ja eteenpäin. Aurinkokin paistaa. Viidestä mahdollisesta tähdestä viisi ja puoli tähteä, vai miten se oli.

Dog’s Home Pubin ohi kävellessä oli pakko poiketa käymään kun sisältä kuului mukavaa kitarameteliä. Muutama rockbändi valmisteli tulevaa iltaa soundcheckien muodossa, ja aloin miettiä kuulostaako Tampereella kaikki paremmalta kun rockbändien soundcheckitkin menisivät jo totutusta keikkameiningistä. Sisälle eksyi myös muutama muukin välimatkalainen jotka myöhemmin bongasin myös illan päätapahtumasta, ja hekin näyttivät olevan samaa mieltä.

Keikkapaikalla

Pakko taas kehua Pakkahuonetta – kyseessä on nimittäin pirullisen tyylikäs keikkapaikka, ja olikin mainio juttu että keikka siirrettiin sinne. Myöskin Pakkahuoneen äänentoistossa ja akustiikassa ei ole valittamista, korvatulppien kotiin jättäminen ei haitannut ja äänikuva oli mukavan selkeä ja tasapainoinen eikä voimakkuus liian lujalla – propsit siis myös miksaajille.

Illan lämmittelybändinä toimi kotimainen Naryan, joka oli itselle lähinnä nimen tasolla tuttu. Tässäkin oli siis mukava tilaisuus tutustua bändiin luonnollisessa ympäristössä, ja hyvältähän bändin esiintyminen kuulosti. Piristävänä yksityiskohtana viulut ja kiipparit eivät tulleet nauhalta, vaan bändissä on mukana oikeat soittajat ko. instrumenteille. Varsinkin viulistin eläytyvää esiintymistä oli hieno seurata ja toimi hyvänä kontrastina muun bändin jäyhempään posetukseen, joka tosin toimi tämäntyylisessä musiikissa vakavuuden tehostamiskeinona. Hienoja melodioita, välillä herkkyyttä ja toisinaan raskautta ja mainio solisti, joka vähäeleisellä suomalaisasenteella sai hyvin otettua yleisön haltuun. Joissain biiseissä tuli ikävä pitkiä osia keskeyttävää kitarasooloa, mutta ainakin em. viulisti ja kiipparisti pääsivät esittelemään taitojaan.

Pääbändi SOEN taas oli alusta saakka ruotsalaismaisen pirteä, bändin jäsenten heiluessa ja liikkuessa lavalla ristiin rastiin. Sellainen hymyily vaikutti suorastaan kummalliselta Naryanin esityksen jälkeen. Varsinkin lead-kitaristi oli pirteydessään suoraan 80-luvun tukkahevibändistä. Toinen kitaristi (joka toimi myös kosketinsoittajana) taas omasi enemmän yhteyttä suomalaisyleisöön juurikaan katsetta nostamatta tapahtuneella esiintymisellään.

SOENin oli monipuolisempaa kuin melko vaillinaisen siihenasteisen tutustumiseeni nähden kuvittelin – harvoin näkee näin saumattomasti tunneskaalasta toiseen hyppivää musiikkia. Herkimpien hetkien aikana monella yleisössä kyynelkanavat aukesivat kun taas sotaisampien biisien aikana pääsi kunnon mosh-tunnelmiin. Toisen kitaristin välillä soittamat koskettimet olivat loistava lisä, ja ilman niitä olisi ollut vaikea kuvitella kokonaisuuden toimivan yhtä hyvin varsinkaan juuri niissä herkemmissä vedoissa. Laulajakin selkeästi nautti esiintymisestä ja välitti hyvän fiiliksen myös yleisöön. Ainoastaan rauhallisempien biisien aikana olisi toivonut vieläkin eläytyvämpää esiintymistä jolloin sanoma olisi varmasti mennyt vieläkin paremmin perille. Myös kaikkein aggressiivisemmat hetket jäivät hieman pliisuiksi. Kitaristi-kosketinsoittaja mukaan murisemaan niitä ensi kerralla niin varmasti toimii.

Ennen kaikkea SOENista jäi kuva biisit muiden asioiden edelle laittavana yhtyeenä; vaikka kitaristien muutamat soolopaikat saivat tilaisuuden esitellä myös virtuositeettia, suurimman osan ajasta soitossa keskityttiin vain perustiukkuuteen ja mentiin biisien ehdoilla. Kellontarkasti soitetut riffit ja unison-komppaukset olivat senverran virheettömiä että rokkipoliisilaseillakaan oli todella vaikea löytää soittopuolesta valittamista.

spot_img