Alkuperäinen teknohippipappa Alex Paterson ja Michael Rendall ovat jälleen valmistelleet uuden albumin dubin, psykedelian ja housen reseptillä.
Kornihko albumin nimi sikseen ja heti asiaan.
Kymmenen kappaleen lätty alkaa eklektisesti euforisella trance-ambientilla Spontaneously Combust joka kehittyy intron jälkeen rakkautta pulppuavaan dubiafrohouseen, missä bassossa on Killing Joke-basisti Youth ja kitarassa Steve Hillage. P-1 jatkaa unenomaisella trance-dubilla, biisi etenee maksimaalisuuteen rumpunostatuksilla ja eeppisellä syntikka-ohjelmoinnilla, mikä ei dub-genressä ole yleensä kovin tyypillistä.
Baraka starttaa paksulla padimatolla jonka päälle liimautuu soul-vokaali-sample. Breakbeatit tykittävät vauhtia levitaatioon ja biisi alkaakin yhtäkkiä muistuttaa Kraftwerkia. The Orb on oivallinen esimerkki eklektisyyden rautaisesta osaamisesta, ikinä ei biisin alussa voi tietää varmasti mihin suuntaan teos rakentuu. A Sacred Choice onkin sitten puhdasta reggaeta Eric Von Skywalkerin tarttuessa mikkiin. Hieno orgaaninen kappale sopii juuri tähän kohtaan levyä ihmeellisen mainiosti. Araebonics onkin erikoisbiisi. Vokaaleissa on Rrome Alone, joka istuu kakkua odottaen kuolemantuomionsa täyttymistä North Carolinassa. Vokaali nauhoitettiin vankilan payphonen kautta ja myöhemmin editoitiin AI-avusteisesti levylle. Tuloksena on arabigangsta-rap-raita joka tuo ehkä vähän liian vahvasti mieleen The Chemical Brothersin ja Q-Tipin Galvanized-hitin. Biisi menee ohi omasta makuhermostani ja poikkeaa nyt ehkä liikaa tunnelmasta, mitä alkupuolen levyllä on rakennettu.
It´s Coming Down onneksi palaa taas polulle mikä tuntuu mieleiseltä. Hyvin Underworld-vaikutteinen progehouseralli Andy Cainen vokaaleilla tempaa mukaansa. Doll´s House pumppaa sydämeen lämpöä suurilla melodioilla ja klassikkoprogehouse-tyyleillä. Bassot nykyttävät juuri oikealla taajuudella ja biisin rytmitys muistuttaa sisään-ulos-hengitystä. Tässäkin biisissä, niinkuin läpi levyn ja oikeastaan bändin diskografian käytetään maistuvasti puhesampleja, ne luovat tunnelmaa sinemaattisesti. The Oort Cloud (Too Night) on levyn ehdoton tanssilattian villitsijä. Trevor Waltersin sielukas ääni tekee gutaa ja raita on samaan aikaan sekä syvä että funky.
Sitten onkin aika poistua kuluttamasta lattian pintaa sängyn alle. Under the Bed siirtää atmosfäärin kohti lepoa ja meditaatiota Andy Falconerin kanssa yhdessä sävelletyllä työllä. Ja nyt mennään syvälle. Kyseessä on ehkä yksi majesteettisimpia ambient-biisejä mitä olen kuullut. Khærœn viimeistelee paketin Roger Enon (Brian Enon pikkuveli) pianon avustamana. Kuvio palautetaan ulkoavaruuteen ja toivomme viestin tavoittavan tunneälykästä elämää.
Tällaista toiveikkutta ja hipahtavaa optimismia tarvitsemme nykydystopian keskellä. Vinyylin sisäkannessa lukee LONG LIVE THE FUTURE.
Raita joka tekee erityisen vaikutuksen – Under the Bed
