Kotimainen jazz-bändi Uusi Aika luo uudella levyllään hybridin missä aasialaisen minimalismi ja intialaiset ragat yhdistyvät suomalaiseen spirituaaliseen jazziin.
Avaus-biisi Luurankouni perustuu japanilaiseen zen-runoon ja kuljettaa kuulijan hypnagogiseen meditatiiviseen tilaan, valmistaen hänet tulevalle värikkäälle matkalle. Vattnet on musiikkia metsän puille, ääni niin juurevaa että maadotuin suomalaiseen luonnonmaisemaan välittömästi. Ikipetäjä voimakkaine saksofoneineen suunnistaa edelleen metsänpeitossa, niin orgaanisesti että tämä tuntuu lähes luonnonlääkinnältä tai jonkinlaiselta auditiiviselta superfoodilta.
Kadotettu tähtitarha kurottaa jo taivaalle luoden tilan jossa mielikuvat levitoivat puunlatvoista ylöspäin. Tämä on pyhää musiikkia minkä tahansa uskonnon temppeleihin. Itämaiset vaikutteet alkavat blendaantua mukaan bändin soitannassa. Sammaltukka jatkaa mystisissä olotiloissa. Makea kontrabasso-riffi muistuttaa acid-jazzista ja sitaari tuo suitsukkeen tuoksua ilmaan. Puhaltimissa on ethio-jazzin vibaa. Hieno hybridi monenlaisia vaikutteita. Tanssivat käärmeet kuljettavat basaareihin ja helteisiin jazzkapakoihin, syke on kiivaampi kuin muualla levyllä.
Chigüiro asettaa loppulevyn tunnelman taas metafyysisiin ja kosmisiin tasoihin. Kitaran, huilun, sitaarin ja rauhallisen rytmiryhmän yhteistyö on hämmästyttävän taidokasta maalailua. Eeppinen 12 minuutin päätös levylle on nimeltään Turyasangitananda. Kaunis, euforisiin sfääreihin kasvava jami alleviivaa sen tosiasian että kyseessä on ajatonta ja lähes ääretöntä musiikkia. Minulle tässä on vahva ehdokas vuoden albumiksi, niin tasapainoisen ja mielenkiintoisen mielentilan Luurankolauluja saa minulle aikaan.
Raita joka tekee erityisen vaikutuksen – Turyasangitananda
Mikko Ihalainen
