Toimitus

Uutuuskirja selvitti: Suomalaiset osallistuivat julmiin partisaani-iskuihin

Jatkosodan siviiliuhreihin liittyvien huhujen taustalla oleva synkkä sotahistorian luku on viimein selvitetty.

Kotimainen draamaelokuva HYVÄVELI saa ensi-iltansa joulukuussa – pääosissa Abdirahman Bile, Heli Sutela, Riku Kemppinen ja Kamaludin Ahmed Abdulla

Järjestyspoliisina työskentelevä Loyan (Abdirahman Bile) on saanut paikan uudella poliisilaitoksella, ja hänen parikseen määrätään Johanna (Heli Sutela). Hyvin pian käy selväksi, että Loyanin ajatukset rikosetsiväpuolelle etenemisestä eivät syystä tai toisesta ota tuulta alleen.

WAMissa 14.10. avautuva näyttely Liikuttaako esittelee erilaisia tapoja kokea kuvataidetta

WAMin päätiloissa 14. lokakuuta avautuva näyttely Liikuttaako esittelee erilaisia tapoja kokea kuvataidetta ja haastaa perinteisen käsityksen siitä, että kuvataidetta koetaan vain katsomalla.

Mestarillisen kertojan intiimi ja viiltävän tarkka kuvaus perhesuhteista sekä menetyksestä

”Jessalynin elämä oli pysähtynyt. Whiteyn ollessa vielä elossa hän ei vain ollut huomannut sitä.Jessalynin sielu oli kuin sateessa nököttävä hattara. Se sulihelposti, oli makea ja hölmö, ei merkinnyt mitään.”
spot_img

Suositut

Eetterin viikon suositukset

Tällä viikolla lautasella Ghostface Killah, Sasse, DJ Wuf, Planetary Assault Systems ja VÖK.

Decent Remedy julkaisi oman versionsa 22-Pistepirkon klassikkokappaleesta

Vaihtoehtorock-yhtye Decent Remedy kumartaa kotimaisen indie-legendan suuntaan julkaisemalla oman...

TIMO KALEVI FORSS: Joutsenlaulu – Jussi Hakulisen elämäkerta (Like) 2026

Elokuussa 2022 kuollut Jussi Hakulinen on eittämättä maamme tunnetuimpia...

The Record of My Life #71: Rocky IV Soundtrack

Turkka Vuorinen, muusikko Aavakaiku ja Suhinakollektiivi-yhtyeistä, avautui meille elämänsä levystä.

Indietulokas Kamelerontti julkaisee uuden singlen – ”Tää on parempi kuin Hong Kong”

Tänä vuonna debytoinut artistitulokas Kamelerontti julkaisee tänään uuden singlen...