Lasten ja nuorten kirkkomusiikkifestivaali KIMURALLI kokoaa laulavia ja soittavia lapsia ja nuoria yhdessä musisoimaan kirkkomusiikin parissa pitkin vuotta 2022.
New Yorkissakin vieraillut #älämahdumuottiin-yhteisötaideprojekti jatkaa syrjinnän ja turhien muottien vastaista työtään järjestämällä ilmaisia ja kaikille avoimia #älämahdumuottiin -kuvauksia.
Bird Song on yhteisnäyttely luonnon kauneudesta ja sen ristiriitaisuuksista, ääntään avaavista muuttolinnuista, hallinnan kautta löytyvästä tasapainosta ja sen rankasta horjuttamisesta.
Kadotetut kuulostaa omissa korvissa oikeastaan paremmalta kuin koskaan aiemmin. Ihan ekasta sinkusta asti sitä on tullut seurattua ja kuuluu varmaan niihin bändeihin, joita on tullut eniten nähtyä. Yhtyehän oli joka rauhantilaisuudessa ja punkkeikoillakin paljon, vaikka tyyli muuttui jo ennen ensisingleä (1981) sävellyksellisesti ja soitannollisesti vähän muuhun suuntaan.