Toimitus

Creators For Ukraine – Teosto tukee ukrainalaisia luovan alan tekijöitä

Musiikin tekijänoikeusjärjestö Teosto on mukana auttamassa Ukrainan luovan työn tekijöitä sodan jaloissa.

Lauluilla otetaan kantaa kesällä studiossa ja festivaalikeikalla

Studiotyöpajan tuottaa Työväen Sivistysliitto TSL ja KSL-opintokeskus. Laulu ottaa kantaa -työpajoja on järjestetty vuodesta 2017 lähtien sekä studiotyöpajoina että etätyöpajoina yhteensä kuusi kertaa.

Ajankohtainen sosiaalialan dystopia kysyy, miten hyvinvointia tuotetaan tunnin määräajassa

Sosiaalialalla työskentelevä Airio halaa kuvata dystooppisessa romaanissaan, mihin jatkuva puhe tuottavuudesta ja tehokkuudesta voi pahimmillaan johtaa.

Miten Suomeenkin aseita myynyt asekauppias perustelee ammattinsa?

Matti Blomqvistin kirja avaa salaperäisen asekauppiaan elämän. Kirja on romaani, joka on kirjoitettu faktatietoon perustuen.

Ihan tavallisen perheenisän liiallinen juominen aiheena kuvakirjassa

Herkkä kirja kertoo sadunomaisesti alkoholismin rajalla keikkuvan juomisen vaikutuksista lapseen.
spot_img

Suositut

G.B.H. + Rattus, Olympia, Tampere 4.4.2026

Kaksi neljästä äijästä on ollut mukana vuodesta 1978, basisti Ross Lomas vuodesta 1980. Rumpali on muutamaan otteeseen vaihtunut ja Scott Preecekin on ollut mukana jo vuodesta 1994. Tästä voi päätellä, että soitto oli aika tiukkaa ja menokin sen mukaista.

Haastattelussa Jolea

Joanna Similä aka Jolea on vaikuttanut kotimaisessa kokeellisen tummemman elektronisen musiikin saralla jo useamman vuoden julkaisten ja esittäen musiikkiaan. Hän lämppää Kult:issa ikonista The Orbia 18.4.2026.

The Ghoulstars kumartaa Ed Woodille – uusi musiikkivideo on mustavalkoinen punk-oodi kulttiklassikoille

The Ghoulstars julkaisi uuden musiikkivideon. Mustavalkoisella pätkällä tehdään kunniaa...

Kauhua, nostalgiaa ja hillitöntä intohimoa – The Ghoulstars

The Ghoulstars ei ole pelkkä bändi – se on...

Båssanovan ja Palefacen klubibängeri Warrior sai musiikkivideon

Meltdown Deejays-lafkalla ulos syksyllä tullut biisi on nyt visutettu näyttäväksi teokseksi. Katso video!