Espoolainen lastenkirjailija Sari Mäki jatkaa tuotteliasta lastenkirjojen luomistyötä. Sari Mäen kynästä on syntynyt vuoden aikana jo kuusi satukirjaa lapsille sekä kaksi novellia aikuisille.
Marjo Mäenpään tietokirja Tulivuorikaupunki Kongossa kertoo elämästä ja kehitysyhteistyöstä luonnonkauniissa ja vastakohtien täyteisessä Goman kaupungissa Afrikan suurten järvien alueella. Mäenpää on yksi harvoista suomalaisista, jotka ovat asuneet levottomassa Itä-Kongossa.
Koru- ja jalometallimuotoilijan Silja Kiviojan kallioisia rosoisia pintoja toistava hopeakorusarja on voittanut Vuoden koru 2023 -kilpailun. Voittaja julkaistiin 5.2.2023 Tampereen Häämessujen yhteydessä.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.