Tämähän on tällainen leppoisan herttainen, lyhyt päiväkirjamainen tarina 80-luvulta, lähinnä Keba-yhtyeen ajalta. Keba oli hyvä bändi ja siitä oli kiva lukea, kun vaikka bändistä kirjoitettiin paljon, ei siitä esim. netistä juurikaan tietoa löydy. Taisi tulla nähtyäkin muutamaan otteeseen. Parasta tässä oli se, että se sai muistelemaan tuota turhaan parjattua 80-lukua, joka ainakin itselle oli elämän parasta aikaa.
Alarmin symppis johtohahmo Mike Peters kuoli 66-vuotiaana 29.4.2025 taisteltuaan syöpää vastaan 30 vuotta eli lähes puolet elämästään. Alarm perustettiin 1981, mutta osittain samat tyypit olivat soitelleet yhdessä jo vuodesta 1977 ja Seventeen-nimellä oli tehty yksi mod-tyylinen singlekin 1980. Tuo yhtye esiintyi loppuaikoinaan nimellä Alarm, Alarm. Tuosta olikin helppo muuttua Alarmiksi. Kokoonpanoa ei tarvinnut muutella, koska jo Seventeen-single oli tehty samalla kokoonpanolla Peters, Eddie MacDonald, Dave Sharp ja Nigel Twist. Tämä kokoonpano pysyikin kasassa vuoteen 1991, jolloin bändi hajosi.
Alakulttuurien ja eritoten tamperelaisen alakulttuurin erikoismies, Kompleksi-duon toinen puolikas, elektronisen musiikin kronikoitsija (,(http://www.phinnweb.org/) elokuvaohjaaja ja 90/00-luvulla ahkerasti elektro-tapahtumia promotoinut pHinn kirjoitti elämänsä levystä tehden samalla kauniin muistokirjoituksen edesmenneestä artistista J. Saul Kanesta.
Parsonsin tarina on itselle tullut tutuksi Kenneth Angerin elokuvien ja mediapersoonan kautta sekä mainion Strange Angel-sarjan kautta (Paramount 2018-2019), joka ikävä kyllä jäi vain kahteen kauteen joten Parsonsin elämän kuvaus jäi siinä melko tyngäksi. Runavikin tietokirja aiheesta valoittaa paljon sarjassakin nähtyjen maagisten rituaalien ja Thelema-kultin taustoja.
