Pohjois-Irlannin SLF aloitti raivokkaana punkbändinä (en tässä puutu heidän coveraikaansa). Ensimmänen LP Inflammable Material on todella nimensä mukainen raivokas, mutta melodinen punkklassikko ja oli ensimmäinen indie-levy, joka nousi Englannin TOP kahteenkymppiin.
Tämänkertaisessa The Record of My Life -osiossa vierailee Inferno Magazinesta tuttu toimittaja, Mikko Malm, joka on pitkään kirjoitellut arvosteluja ja pohdiskellut musiikin kehitystä monesta eri näkökulmasta. Tässä hänen valintansa. Toivotaan, että Mikko osallistuu jatkossakin vierailevana toimittajatähtenä tässä osiossamme.
Kirjoittaja Jake Luupää on Emotion Zinessä ennestään tuttu haastatteluistaan suomalaiseen showpainiin liittyen FCF Wrestlingin riveissä sekä muusikkona yhtyeistä, kuten 2. Divisioona, Decent Remedy ja Eroottiset Tuliaseet.
Englantilainen MC4 perustettiin 1987 toimien sitä ennen hieman eri kokoonpanolla vuodesta 1982 nimellä Capricorn ja itse tutustuin bändiin seuraavana vuonna, kun ostin Lontoosta kokoelma-LP:n Underground Rockers, jossa on bändin ekat levytykset, biisit Shattered ja Claudia, sekä ekan singlen Miles apart, jotka kyllä kolahtivat täysillä.
Mainoksia oli toki silloin lehdissä jo ja silloinhan se on tehty. Wouden, kuten Leevinkin, kanssa kävi niin, että eihän silloin kersana voinut "kovana punkkarina" myöntää diggaavansa moista lällyilyä, mikä näin jälkikäteen tuntuu aika hassulta. Mutta hyvin pian jätin moiset höpsötykset ja myönsin muillekin kuin itselleni, että Woudehan on Suomen kovimpia bändejä.
Eppu Normaalista en ole erityisemmin koskaan välittänyt, joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Ne poikkeukset olivat biisit, joissa oli Mikko Saarelan tekstit/sävelet. Hänen poistuttuaan bändistä, eivät hänen tekstinsäkään juuri auttaneet. Saarela siis jatkoi vielä tekstittäjänä ja säveltäjänäkin parilla seuraavalla levyllä. Mutta viimeistään Cocktail Barin aikaan viimeinenkin usko bändiin oli mennyt.
