Pohjois-Irlannin SLF aloitti raivokkaana punkbändinä (en tässä puutu heidän coveraikaansa). Ensimmänen LP Inflammable Material on todella nimensä mukainen raivokas, mutta melodinen punkklassikko ja oli ensimmäinen indie-levy, joka nousi Englannin TOP kahteenkymppiin.
Toinen Nobody’s Heroes oli jo askel popimpaan suuntaan ollen kuitenkin loistava levy, eikä punkkia oltu unohdettu, firma oli isompi ja se nousi jo TOP kymppiin, kuten samana vuonna ilmestynyt live-LP Hanxkin, jonka lasken ainakin samalle linjalle kuin Ramonesin It’s Alivenkin.
Tämä LP ilmestyi huhtikuussa -81 ja Suomessa bändi oli jo hieman unohdettu, niinpä tämän ja viimeisen ekan kierroksen levyn Now-Thenin löysin Anttilan aleraaleista.
Tässä laulaja Jake Burns on karistanut lähes loputkin röhinät kurkustaan ja tyyli on monipuolista, on torvia, reggaeta, jopa rockabillyä, unohtamatta sitä punkkiakaan. En valinnut tätä siksi, että tämä olisi heidän paras levynsä, mutta mitä noista ekoista enää voisi sanoa? Sitä paitsi tämä on mainettaan parempi levy. Se alkaa Bunny Wailerin Raivokkaasti vedetyllä Roots, Radicals, Rockers and Reggaella, joka onkin ainut cover.
Seuraavana on sinkkunakin julkaistu Just Fade Away, joka onkin yllättävä pala, erittäin tarttuva popbiisi, rakkauslaulu, jossa ei kaivata menetettyä heilaa, vaan toivotaan hänen painuvan…jonnekin. Hittiä siitä ei tullut, mutta sija 47 kuitenkin.
Seuraava on vielä yllättävämpi; levyn nimibiisi on hieman tylsähkö instrumentaali. Sitten mennäänkin reggaen puolelle, The Only onessa ei täysin onnistuta, ollen kuitenkin ihan ok LP-raita.
Puolen päättävä Hits And Misses on muistutus vanhasta SLF:stä, tosin biisi on aika hidas. Kuitenkin Just Fade Awayn ja ehkä aloituksen ohella puolen paras biisi. B-puolen aloittavan Kicking Up The Racketin laulaa kitaristi Henry Cluney. Biisi on ehkä levyn punkein ja sen ainoa huono puoli on Cluneyn laulanta, se on varsin valjua verrattuna Burnsiin.
Tässä yhteydessä voisi käyttää vaikkaa vertausta, kun Rudi lauloi Ratsiassa. Toinen reggae Safe As Houses on paremmin onnistunut kuin edeltäjänsä. Ei kuitenkaan mikään täysosuma sentään. Sitten on vuorossa levyn suurin yllätys, Cluneyn laulama rockabilly kipale Gate 49. Tähän hänen äänensä sopiikin paremmin ja on ihan hauska välipala.
Miksi tästä kirjoitan, kun en tunnu kauhean innoissani olevan? Siihen riittävät oikeastaan levyn 2 viimeistä biisiä Silver Lining ja Piccadilly Circus, jotka menevät bändin TOP kahteenkymppiin.
Silver Lining on torvien sävyttämää poppia, jossa lauletaan vaihteeksi pienen ihmisen taistelusta valtakoneistoa vastaan, erittäin tarttuva biisi ja oli levyn toinen single, sija 68.
Piccadilly on hieno punkpoppäätös levylle rouheine bassosoundeineen. Se taas kertoo katuväkivallasta. Jälleen mennään kunnon melodioilla, joillaisia tämä levy olisi kaivannut enemmän, mutta joo, nämä 2 ja Just Fade Away pelastavat hyvin paljon ja jenkkiversiossa mukana oleva loistava singlebiisi Back To Front, joka olisi ollut levyn paras biisi. Siinä otetaan kantaa rasismiin.
Itse levy menestyi ihan hyvin, oli sijalla 14. Ja juu, se seuraavakin levy Now-Then on ihan loistava poplevy. ei näitä enää mistään Anttilan alelaareista löydy, ku ei mainiota punk-kauppaakaan löydy.
No prkl, ku pienessä pierussa olen, niin valinta LATO ja Anttila oli silloisia paikkoja, missä oli helppo väärentää hintalappuja tai muuten vaan ohittaa kassa muka maksetuilla kuiteilla, et tosiasiassa en maksanu näistä mitään. Rikos on vanhentunut. Hei vaan, eihän täst oo aikaa ku n.40 vuotta.
-V.Vahtera
