No Ei! julkaisi esikois-LP:nsä ja on sen kunniaksi kiertueella. Tuli nähtyä täällä Turussa, jossa he soittivat koko tämän levyn. Basistiksi oli levyn jälkeen vaihtunut Sanna Reponen. Keikalla oli sen verran hyvät soundit, että levy tuli selväksi jo siellä. Kyseessä on siis levyllinen suht omaperäistä hardcorea. Jos jotain vertailukohtaa yrittää hakea, niin itselle tulee mieleen Kohu-63. Tämä johtuu erityisesti Kimmo Pengerkosken äänestä, joka muistuttaa erehdyttävästi Lättää. No Kohu on kyseisen genren kärkinimiä tässä maassa, että mikäs siinä.
Tämä on yksipuolinen single ja aluksi vähän hämmentävä, kun musiikki ei oikein ole sitä, mitä tulee yleensä kuunneltua. Mutta parin kerran jälkeen tulee todettua, että tämähän on oikeastaan aika hyvää, eikä välttämättä niin kaukana Jalla Jallasta [tämä on siis jenkki (vai huijataanko meitä?) John Wardin ja Jallojen Jouko Hiltusen projekti], kuin voisi kuvitella. Kyllä niilläkin banjoja biiseissä oli/on ja vaikutteita vähän muustakin kuin rockista.
Hauska pieni kirja. Moni tietää, että diggaan noiden loistavien punk- ja popbiisien lisäksi myös todella hirveistä biiseistä. Niitä löytyy suomalaisista käännösbiiseistä pohjattomat määrät. Niistä tämä kirja siis kertoo ja kirjoitushetkellä kirjan niminen Paten & con esittämä kappale oli Spotifyn soitetuin suomennettu biisi. Tässä olisi paljon vinkkejä tuonne kamaluuksien kuuntelulistalle (onhan siellä toki hyviäkin!), mutta hankaluutena on, että luin tätä lähinnä duunitauoilla, enkä enää juurikaan kotona muistanut biisejä, paitsi ne, jotka jo tiesin.
