Alakulttuurien ja eritoten tamperelaisen alakulttuurin erikoismies, Kompleksi-duon toinen puolikas, elektronisen musiikin kronikoitsija (,(http://www.phinnweb.org/) elokuvaohjaaja ja 90/00-luvulla ahkerasti elektro-tapahtumia promotoinut pHinn kirjoitti elämänsä levystä tehden samalla kauniin muistokirjoituksen edesmenneestä artistista J. Saul Kanesta.
Djrum eli Felix Manuel kulki artistin kärsimysten tien synnyttäessään viimeisimmän albuminsa. Hänen kertaalleen lockdownien aikana nauhoitettu levynsä tuhoutui tietokoneen kovalevyn tuhoutuessa vieden melkein miehen järjen samalla. Onneksi hänellä oli kuunteluversiot jäljellä projektista ja voimien palautuessa hän koosti levyn uudelleen noihin tiedostoihin perustuen.
Berliiniistä käsin operoiva suomalainen Reginald esittelee eklektisiä studiotaikojaan Thoughts ep:n jatko-osalla jenkkiläisellä JohnnyJohnny-levymerkillä. Kolmen biisin kokonaisuus pistää aivojen hermopäät yhdistymään ja sytyttää uusia hermoratoja pehmeän filosofisella ottellaan.
Mystinen artisti Leon Volca tuuttaa levyllisen IDM/elektro/chiptune-musiikkia Asan levymerkillä Blueye Musica. Ei herkästi provosoituville kuulijoille, genren tuntijoille takuulla kiinnostavaa materiaalia.
Uusi teknoklubisarja CLUSTER käynnistyy lauantaina 17.10. Delgalleriassa. Sarja ei tuo Suomeen pelkkää berliiniläistä soundia. Se tuo sen, mikä tekee Berliinin klubeista klubeja: harkitun ovipolitiikan, toisten kunnioittamisen ja tanssilattian ilman kameroita.
CMX-yhtyeen keulakuvana tunnettu ja sittemmin soolouralle lähtenyt A.W. Yrjänä (s. 1967) on yli 40 vuotta kestäneellä muusikon- ja kirjailijanurallaan koskettanut kymmeniä tuhansia mieliä, inspiroinut useaa totuudenetsijöiden sukupolvea ja lunastanut paikkansa suomalaisten kirjoittajien kunniagalleriassa.
A.W. Yrjänä – Alkemisti on katsaus sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan ajattelun ja olemisen syviin pohjavireisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin salattuihin aatevirtauksiin.
Matkakertomus Tornionjokilaakson tehdaskaupungista kotimaiseen suursuosioon – ja nykyhetkeen, Māyāan, jolloin maailma on lakannut lopullisesti olemasta todellinen.