Avain: kulttuuri

Helsingin kaupunginhallitus tukee valtion kulttuuripolitiikan strategiaa

Helsingin kaupunginhallitus tukee valtion kulttuuripoliittista selontekoa, korostaen suurten kaupunkien merkitystä. Samalla varmistetaan M300-metrojunien sujuva liikenne huoltosuunnitelmilla.

Espan lavalla ennätyskesä – yli 300 ilmaisesitystä ja valtava yleisö

Espan lava keräsi kesän aikana ennätysyleisön yli 300 ilmaisesityksellään. Tapahtumat vetivät paikalle hurjat 140 000 katsojaa.

Uutuusromaani nykypäivän juutalaisuudesta

Judith Mokin uusi romaani Pimeän valtakunta kuvaa holokaustista selvinneiden jälkeläisten tuntoja koskettavalla tavalla ja valottaa taiteiden merkitystä selviytymistaistelussa.

30-vuotias Malmitalo kehittyy kaupunginosansa myötä ja pyrkii entistä vetovoimaisemmaksi kulttuurikeskukseksi

Malmitalo juhlii 30-vuotista taivaltaan teemalla Yhdessä. Talo tarjoaa monipuolista kulttuuriohjelmaa ja uusia kehitysvisioita Malmin tulevaisuudelle.

Vuoden tiedekirjana palkitun Mirkka Rekola -elämäkerran toinen osa on julkaistu

Mirkka Rekola II -elämäkerta avaa runoilijan rikkaan sisäisen maailman ja hänen vaikuttavat tuotantonsa. Rekola koki, ettei hänen tuotantoaan täysin ymmärretty, vaikka saikin paljon positiivista huomiota.
spot_img

Suositut

CLUSTER tuo Berliinin klubikulttuurin arvot Suomeen

Uusi teknoklubisarja CLUSTER käynnistyy lauantaina 17.10. Delgalleriassa. Sarja ei tuo Suomeen pelkkää berliiniläistä soundia. Se tuo sen, mikä tekee Berliinin klubeista klubeja: harkitun ovipolitiikan, toisten kunnioittamisen ja tanssilattian ilman kameroita.

Hippo Taatila : A.W. Yrjänä, Alkemisti (Like 2026)

CMX-yhtyeen keulakuvana tunnettu ja sittemmin soolouralle lähtenyt A.W. Yrjänä (s. 1967) on yli 40 vuotta kestäneellä muusikon- ja kirjailijanurallaan koskettanut kymmeniä tuhansia mieliä, inspiroinut useaa totuudenetsijöiden sukupolvea ja lunastanut paikkansa suomalaisten kirjoittajien kunniagalleriassa. A.W. Yrjänä – Alkemisti on katsaus sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan ajattelun ja olemisen syviin pohjavireisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin salattuihin aatevirtauksiin. Matkakertomus Tornionjokilaakson tehdaskaupungista kotimaiseen suursuosioon – ja nykyhetkeen, Māyāan, jolloin maailma on lakannut lopullisesti olemasta todellinen.

Koskettimet palaavat osaksi Kilven soundia – Tuomas Riihimäki yhtyeen kuudenneksi jäseneksi

Kotimaisen setähevin suurlähettiläs Kilpi täydentää rivinsä. Muusikko ja musiikintuottaja...

Hollantilainen death metal -veteraani Pentacle debytoi Suomen-keikoilla marraskuussa

Vuonna 1989 perustettu hollantilainen death metal -yhtye Pentacle nähdään...

Philip Levinin debyytti-single nyt ensiesityksessä

Kiovalainen Philip Levin julkaisee 16.10. ensimmäisen singlensä ja me saimme kunnian julkaista musiikkivideon jo nyt. Radioheadista ja Underworldista inspiraation ammentava artisti tuottaa introspektiivistä indiemusaa elektronisin maustein.