Saga Caiania on musiikillinen lyhytelokuva, joka näyttää Kainuun parhaita puolia, kertoo rehellisesti maakunnan haasteista ja vannoo yhteistyön voiman johtavan tekijöilleen rakkaan kotiseudun uuteen kukoistukseen maakunnan omia vahvuuksia hyödyntäen.
Luonas kai olla saan on kunnianosoitus Juice Leskisen elämäntyölle suomirokin uranuurtajana. Terapeutti Tervon Suljetun Osaston uusi single ilmestyy torstaina 2.2.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.
Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.