No Ei! julkaisi esikois-LP:nsä ja on sen kunniaksi kiertueella. Tuli nähtyä täällä Turussa, jossa he soittivat koko tämän levyn. Basistiksi oli levyn jälkeen vaihtunut Sanna Reponen. Keikalla oli sen verran hyvät soundit, että levy tuli selväksi jo siellä. Kyseessä on siis levyllinen suht omaperäistä hardcorea. Jos jotain vertailukohtaa yrittää hakea, niin itselle tulee mieleen Kohu-63. Tämä johtuu erityisesti Kimmo Pengerkosken äänestä, joka muistuttaa erehdyttävästi Lättää. No Kohu on kyseisen genren kärkinimiä tässä maassa, että mikäs siinä.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Hopkinsin edellinen levy Music for Psychedelic Therapy oli lempeätä itsetutkiskelu- ja hyväksyntä-ambientia, uusin albumi Ritual menee nyt tummempiin vesiin ritualistiseen maagiseen todellisuuteen.
Saksalainen Jonas Orbiting julkaisi uuden eepeensä Future Objectives omalla vinyylilevymerkillään Immersive Patterns. Ep on taidokas setti monipuolista technoa.
Tampere-talon kevät houkuttelee musiikin ystäviä Verdin teoksella ja legendaarisilla rockartisteilla. Kansainvälinen ja kotimainen musiikkielämys tarjoaa kaikea oopperasta rockiin.
