Siis olihan CN Suomessa suosittu yhtye, jopa ennen kuin Jimi Sumen täältä Suomesta siihen liittyi. Jotenkin vain tuntuu, että yhtye olisi aikansa vanki, eikä sillä tavalla olisi jäänyt ihmisten mieliin kuin jotkut Duran Duranit ja Human Leaguet, jotka voidaan suurin piirtein samaan musiikilliseen lokeroon laskea. Itse olin kiinnostunut kakarana siksi, että yhtyeessä oli X-ray Spex- ja myöhemmin Eater-jäseniä. Ei se musiikki kyllä sitten ollut lähelläkään kumpaakaan.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
Ismo Loivamaan tuore kirja vie lukijan jännittävälle 1960-luvulle, jossa nuoruus ja kapina loivat uudenlaista kulttuuria. Aikakausi oli täynnä unohtumattomia hetkiä.
Nyt matkataan nostalgiseen aikaan, jolloin venyviltä c-kaseteilta ja vinyylilevyiltä kuunneltiin suuria suomalaisia tähtiä ja nautittiin tuoreista käännösiskelmistä.
Uuden indie-tulokkaan juhannusbiisissä vanhat taiat siirtyvät asfalttipelloille ja pelko on kylmä kivi, joka ottaa elämästä vallan mittumaarin mystisellä voimalla.
Vastavaloa: Perhosii, Ingrid Yö ja Aavakaiku @Maanalainen, Tampere 4.6.26
Olipa kerran lumoava ilta indie-artistien kanssa Tampereen rouheimmassa live-mestassa, jota TRELMU ylläpitää rautatieaseman kyljessä.
