Avain: pandemia

Teoston koronatukea sai 1 315 säveltäjää, sanoittajaa ja musiikkikustantajaa

Teoston neljännellä koronatukikierroksella jaetaan miljoona euroa koronapandemiasta edelleen kärsiville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille.

Marathonista Atenaan kertoo juoksijan unelmaurakasta

Kirsikka Myllyrinteen omakohtainen teos Marathonista Atenaan. Matka jonka halusin juosta on kirja juoksijan elämästä.

Sibafest – Recovery Tour tuo livemusiikkia pandemia-aikaan

Sibafest – Recovery Tour on mukana rakentamassa koronapandemian kanssa elävää musiikkialaa uudelleen, konsertti kerrallaan.

Ennustiko tämä kirja Koronan? Lue Lawrence Wrightin teos

Lawrence Wrightin uutuuskirja "Tappava uhka" on tiheätunnelmainen trilleri, jossa virus on saanut koko maailman polvilleen.

Siri Kolun ajankohtainen dystopiatarina pandemiasta, syrjitystä vähemmistöstä ja tarinoiden voimasta

Iltasatuja maailmanpalosta on dystopiatarina pihmisistä, Kaukoidästä aikanaan saapuneen, ilmateitse...
spot_img

Suositut

Tamperelainen laulajalupaus TIA julkaisee uuden singlen Hurrikaani – kappale purkaa toksisen ihmissuhteen patoutunutta vihaa

Tamperelainen laulajalupaus TIA on julkaissut tänään uuden singlensä Hurrikaani....

Kivipainon Konserttitalo POPUP-tapahtumasarja Turussa

Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.

Paluun tehneen Puolikuu-yhtyeen uusi single syntyi yhteistyössä Mariskan kanssa – ”Lemmenkipee jääräpää” ulkona nyt!

Legendaarinen poprock-yhtye Puolikuu on julkaissut uutta musiikkia. Tuore single...

The Record of My Life #72: M.I.A. – Arular

Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.

Okra Playgroundin uusi single Loru on väkevä kuvaus ihmisistä erilaisten olosuhteiden äärellä

Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.