Swäg ry ja Siirtymä-kollektiivi järjestävät Nokian kaupungin ja Hämeenkyrön kunnan kanssa yhteistyössä poikkitaiteellisen tapahtuman ympäristötaide-teoksen sisällä.
Kadotetut kuulostaa omissa korvissa oikeastaan paremmalta kuin koskaan aiemmin. Ihan ekasta sinkusta asti sitä on tullut seurattua ja kuuluu varmaan niihin bändeihin, joita on tullut eniten nähtyä. Yhtyehän oli joka rauhantilaisuudessa ja punkkeikoillakin paljon, vaikka tyyli muuttui jo ennen ensisingleä (1981) sävellyksellisesti ja soitannollisesti vähän muuhun suuntaan.