Levy käynnistyy Viimeinen syksy -LP:llä, joka julkaistiin luonnollisesti syksyllä 1979. Pelle oli edellisellä (loistavalla) Pelko ja viha -levyllä noussut maamme ykkösriviin ja tämä levy vakiinnutti paikan. Se nousi listoille joulukuussa ja oli parhaimmillaan viidentenä tammikuussa 1980. Levy, etenkin sen A-puoli, on erittäin vahvaa uuden aallon rockia. Kaikki tekstit ovat siinä Pellen ja sävellykset Taskisen tai Rubberduck Jonesin, paitsi selvästi poikkeava reggae Gabriel on Pellen ainoa sävellys levyllä.
Tästä on tupla-LP:kin, joka päättyy vuoteen 1981 ja siinä on 26 biisiä, se on aika monta singlebiisiä neljän vuoden ajalta. Tällä tupla-CD:llä on sitten 43 biisiä. Kaikki biisit ovat läpikotaisin tuttuja, mutta vuoden 1981 jälkeistä Pelleä ei sentään tullut jatkuvasti radiosta, niin ne ovat jotenkin mielenkiintoisempia. Ja ovat näistä monet suht harvinaisiakin, etenkin Mona-leffassa 1983 ollut Olen rakastunut -biisi, joka julkaistiin vain elokuvan soundtrack-sinkulla varmasti aika pienenä painoksena.
Tässä on yhtyeen neljä EP:tä, jotka ovat ilmestyneet vain netissä vuosina 2024 ja 2025, yhteensä 14 biisiä. Niiden kannet ovatkin tarroina mukana. Biisit ovat omia, paitsi Mikään koskaan muutu ei on alunperin Saintsin Know Your Product. Se sopiikin näille hyvin, kun yhtyeen levyllä on pari puhallinsoittajaa (soittimina vetopasuuna ja trumpetti, olen siellä saksofoninkin kuulevinani, joten kai sitä sitten soittaa joku bändistä, tai sitten olen väärässä). Ne tuovat kivoja sävyjä biiseihin.
Jee. Tämähän on äänitetty jo 2021, mutta eräiden asioiden takia, jotka kaikki varmaan tietävätkin, levy jäi julkaisematta, vaikka oli ihan valmiinakin kansia myödenkin. Tässä on paljon hienommat kannet, jotka jatkavat edellisten albumien linjalla. Siis vanha puliukko surullisissa toiminnoissa, tällä kertaa kerrostalon katon reunalla. Tämä on myös remasteroitu.
Aiemmin kaksi EP:tä julkaissut Boasters on pienen levytystauon jälkeen tehnyt ekan LP:nsä. Tämähän on oita, mitä en kauheasti muista Suomessa lähivuosina kuulleeni. Musiikkilajina se on vähän sellainen, että esimerkiksi suuri suosikkini Cock Sparrer kuulostaa monella biisillä kuin soittaisi samaa biisiä aina vain (eikä haittaa yhtään!). Siinä on yleensä ne samat tarttuvat sointukuviot, jotka houkuttavat yhteishoilotukseen.
