Mieleen tulee romaani, jota aloin kirjoittaa joskus vuoskymmeniä sitten, nimeltä "Verta alkoholissa", siinä ydinsodasta selvinneiden piti olla koko ajan kännissä, tai kuolo korjaa.
Rikoskirjallisuutta tutkinut Voitto Ruohonen valaisee uudessa kirjassaan true crimen pitkää historiaa ja pohtii ilmiötä niin median, rikollisten, poliisien ja uhrien kuin etiikankin näkökulmista.
Karla Malmin esikoisromaani Lux on ajankohtainen kertomus tyttöjen välisestä rakkaudesta, 2000-luvun Kalliosta ja siitä, millaisiin erilaisiin ratkaisuihin vaarallisuuden ja turvallisuuden välillä tasapainoileminen voi johtaa.
Uusi teknoklubisarja CLUSTER käynnistyy lauantaina 17.10. Delgalleriassa. Sarja ei tuo Suomeen pelkkää berliiniläistä soundia. Se tuo sen, mikä tekee Berliinin klubeista klubeja: harkitun ovipolitiikan, toisten kunnioittamisen ja tanssilattian ilman kameroita.
CMX-yhtyeen keulakuvana tunnettu ja sittemmin soolouralle lähtenyt A.W. Yrjänä (s. 1967) on yli 40 vuotta kestäneellä muusikon- ja kirjailijanurallaan koskettanut kymmeniä tuhansia mieliä, inspiroinut useaa totuudenetsijöiden sukupolvea ja lunastanut paikkansa suomalaisten kirjoittajien kunniagalleriassa.
A.W. Yrjänä – Alkemisti on katsaus sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan ajattelun ja olemisen syviin pohjavireisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin salattuihin aatevirtauksiin.
Matkakertomus Tornionjokilaakson tehdaskaupungista kotimaiseen suursuosioon – ja nykyhetkeen, Māyāan, jolloin maailma on lakannut lopullisesti olemasta todellinen.