Olen seurannut Underworldia aikalailla vuodesta 1994 dubnobasswithmyheadman-albumista saakka, tosin en kovin aktiivisesti viime vuosina. Olen nähnyt pari kertaa heidän kiivaan livensä ja pidän kovasti bändin estetiikasta. En silti kovasti osannut odottaa uutta albumia, mutta hyvä että keskityin kuuntelemaan sen ajatuksella koska Strawberry Hotel lunastaa väkevästi.
Cloutierin uusin levy on miehen kertomus matkasta pahan masennuksen ja merkityksettömyyden ansasta. Albumillinen teknon eri sävyjä on monipuolinen ja taidokas seikkailu, joka toimii sekä klubilla että kuulokkeissa.
