Avain: taideyliopisto

Uniarts Fest -taidefestivaali täyttää Sörnäisten kampuksen taiteella lauantaina 17.9.

Uniarts Fest on koko Taideyliopiston yhteinen festivaali, joka tarjoaa kaupungin tuoreinta taidetta ja huikean keskusteluohjelman.

Kuva/Tilan uusi Tracing Work -näyttely jäljittää taiteellista työtä ja taiteilijoiden työskentelyä

Maaliskuun 11. yleisölle avautuvan näyttelyn teokset keskittyvät muun muassa näkymättömään työhön, toimeentuloon, taiteilijan työn katoavaisuuteen ja oman työn säilyttämiseen liittyviin kysymyksiin sekä työväenliikkeen historiaan.

Sibelius-Akatemia sai miljoonan dollarin lahjoituksen

Yksityinen yhdysvaltalainen lahjoittaja Elsa Brule on tehnyt miljoonan dollarin lahjoituksen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Global Music -koulutusohjelmalle.

Sibafest – Recovery Tour tuo livemusiikkia pandemia-aikaan

Sibafest – Recovery Tour on mukana rakentamassa koronapandemian kanssa elävää musiikkialaa uudelleen, konsertti kerrallaan.

Justin Doyle vanhan musiikin vierailevaksi professoriksi Sibelius-Akatemiaan

Englantilainen kapellimestari Justin Doyle on nimitetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vierailevaksi professoriksi.
spot_img

Suositut

Klassikon uusi elämä – Aili Ikonen ja Jukka Perko tuovat klassisen musiikin mestariteokset jazzin ja suomen kielen maailmaan

Tšaikovski ja Sibelius kohtaavat kotimaiset huippusanoittajat sekä viisikon vapaan...

Kun maailma palaa, Äpärät kiihdyttää tahtia – hardcore-legendan uusi EP ulkona

Seinäjokelainen hardcore-legenda Äpärät tekee väkevän paluun julkaisukantaan uudella EP:llään....

Aknestik – Nuo merten kiharapäät suuntaa 40-vuotisjuhlakiertueelle syksyllä 2026

Suomirockin klassikoyhtye Aknestik juhlistaa 40-vuotista taivaltaan kahdeksan kaupungin kiertueella...

Suomalaisräppäri julkaisi indonesiankielisen rakkauslaulun – Neljä lentoa Suomesta Lembatalle ei ole ongelma

Oululaislähtöinen räppäri TUUKKA ottaa haltuun Kaakkois-Aasian musiikkimarkkinoita. Uusi single...

Rinneradion Tule!-klassikko remiksaajien uusintakäsittelyssä

Suomalainen elektronisen ja kokeellisen jazzin ikoni, bassoklarinetisti Tapani Rinteen johtama RinneRadio julkaisee dynaamisen uuden remix-paketin alunperin vuonna 2012 albumilla StaRRk julkaistusta kappaleestaan Tule!