Johanna Schreiberin kirjasarja kustantamomaailman monimutkaisista ihmissuhteista ja työelämästä saa uuden osan. Tarinassa yhdistyvät humoristinen ote ja vakavat teemat.
Tutkimusprofessori Ari Väänäsen kirja paljastaa mielenterveyden merkityksen muutoksen työelämässä. Yksilön tunteet ja työolosuhteet ovat saaneet uudenlaisen painoarvon esiin uusien yhteiskunnallisten käytäntöjen myötä.
Djrum eli Felix Manuel kulki artistin kärsimysten tien synnyttäessään viimeisimmän albuminsa. Hänen kertaalleen lockdownien aikana nauhoitettu levynsä tuhoutui tietokoneen kovalevyn tuhoutuessa vieden melkein miehen järjen samalla. Onneksi hänellä oli kuunteluversiot jäljellä projektista ja voimien palautuessa hän koosti levyn uudelleen noihin tiedostoihin perustuen.
Brittiläinen nimimerkin takaa kirjoitteleva Conehead on marinoitunut free party- ja teknokulttuurin syvissä vesissä jo 90-luvun alusta ja omaa mahtavan tietopankin sähköisten alakulttuurien ilmiöistä ja dionysialaisten tanssirituaalien historiasta Brittien saarilta. Tällä kertaa kirjoitus on luonnollisesti toisella kotimaisella eli englannin kielellä.