Elämme ajassa, jossa mikä tahansa voi olla valheellista ja kenen tahansa ääni voidaan kaapata vihamieliseen tarkoitukseen. Näin esittelevät Markku Mantila ja Jouni Mölsä uudessa kirjassaan 'Valehtelua, vakoilua ja valtiollista vaikuttamista'.
Organisaatiomedioiden Oma Media 2022 -arvion parhaina medioina palkittiin Asuntosäätiön Kotimaisema-lehti ja Vaisalan vuosikertomus. Laadukkaat omat mediat tarjoavat kiinnostavia ja selkeitä sisältöjä. Oma Media -arvion järjestää ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.
Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.