Lahti on taas kirjoittanut tällaisen päivästä päivään -tyylisen kirjan, kuten aiemmin ainakin Hanoista ja Hurriganesista. Olen lukenut muutamankin rockabillykirjan, vaikken todellakaan ole ikinä koko musatyylistä pitänyt. Päinvastoin. Vanhat rockarit olivat ja ovat ihan ok ja joku Stray Cats toi uutta tyyliä, vaikka monet Cavanin ja muiden diggarit eivät bändiä aluksi hyväksyneetkään. Ei kirjan kirjoittajakaan, koska bändin tyyliksi sanottiin punkabilly (itsekin muistan lukeneeni termin Suosikista). Oli mitä oli.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
Olin mitä mieltä tahansa, tämä on jälleen kiinnostavaa luettavaa. Tähän on paneuduttu ja olihan se omaa lapsuutta tuokin. Parit pienet virheet eivät haittaa, vaikka esim. ihmettelin, mikä Freddie Falconin toinen LP? Ihan oikein muistin, ettei tehnyt sillä nimellä kuin yhden pitkäsoiton. Ilmeisesti kyse oli singlestä. Hassut virheet taas ovat samoja kuin ennenkin, eli väärinkirjoitetut bändien tai biisien nimet. Suomessa ei tosiaankaan näytetty tajuttavan 70-luvulla juuri mitään. Vai mitä mieltä joku on keikkailmoituksesta Teddy Karhu & The Tigers? Se kun ei ole edes kirjoitusvirhe. Tällaisia tulee kirjassa vastaan jatkuvasti, etenkin suosituimpien bändien, Tigersien ja myöhemmin Crazy Cavanin, kohdalla. Mistähän moinen? Olihan siellä paljon tuntemattomampia ja vaikeammin kirjoitettaviakin nimiä, kuten Buck Jonesin bändit.
Etenkin vuosista 1979-1981 on kirjassa paljonkin tarinaa, mutta 1982 ja -83 ovat jo aika tapahtumaköyhiä. No jossain tuossa vaiheessa tai vähän myöhemmin alkoi tulla toimeenkin rockareiden kanssa, ketkä jäljellä olivat ja kyllähän Rock-Make meidän kämpillä pyöri, vaikkei veljensä oikein tykännyt, että pikkuveli pyörii punkkareiden kanssa.
–V. Vahtera
