Viikon Kovin Biisi: VKB 27/23

Aiheeseen liittyvää

Nemi: Onni onnettomuudessa

Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

TV SMITH: Generation Y (Hiljaiset Levyt HIKI-073) 2022

TV Smith on suomalaisille jo aika tuttu, ainakin tietyissä piireissä. Mieshän on keikkaillut täällä lukemattomia kertoja yksinään tai vaikkapa Punk Lurex OK:n kanssa, jonka kanssa teki myös EP:n.

Ahven-yhtyeen paluu

Toimitustamme lähestyi Ahven-yhtye, joka on tehnyt paluun 2021 noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kokoonpano ja roolit ovat edelleen samat kuin ensimmäisen tulemisen (1999-2005) aikaan.

Jaa somessa

Viikon Kovin Biisi -kilpailu (VKB 27/23)

Tällä kertaa Viikon Kovimman Biisin tittelistä kilvoittelee 10 ehdokasta. Äänestysaika on 16.10.2023 – 19.10.2023 23:00. Äänestää voit sosiaalisessa mediassa ja kerran kilpailun kotisivuilla osoitteessa vkb.fi.

Viikon 42. ehdokkaat

1) Primal Maze – Steps

Steps on ensimmäinen singlelohkaisu loppuvuodesta 2023 julkaistavalta Awakenings EP:ltä. Steps kertoo siitä, kuinka elämän arvokkaimmat asiat rakentuvat pitkäjänteisestä panostuksesta, tuskasta ja vaivannäöstä, mutta kaiken voi tuhota vain yhdellä harha-askeleella. Steps on voimabiisi meille kaikille, jotka tarvitsevat voimia noustakseen jaloilleen ja ottaakseen ensimmäisen askeleen.

2) Aleksitymia – Äiti / tyhjää

Äiti / tyhjää on Aleksitymia-projektin toinen julkaisu. Massiivisiin mittoihin kehittyvä kappale tutkii menetyksen/tuhon/kuoleman jälkeistä tyhjyyttä.

3) Annabelle – Perfect Lie

Autenttista ja rehellistä kitararockia josta voi kuulla niin syvän etelän, grungen pohjoisen ahdistuksen kuin myös rootsin palavan sielukkuuden.

4) (Sulut) – Niin me ajetaan

”Niin me ajetaan” on dream pop -vaikutteinen romanttinen haavekuva, joka tarkastelee kauniiden hetkien katoavaisuutta autoikkunasta katsottuna.

5) Edi Nyman x PAKE – Sateensuoja

Elämässä tulee vastoinkäymisiä, pienempiä ja suurempia. Ovat ne sitten seurauksia omista tai muiden virheistä, tärkeää on oppia niistä. Menneisyys ei saa hallita tulevaisuutta.

6) Hilarion Green – Restless

”Restless” on kolmas single-julkaisuni. Kappaleessa kuuluu tähän mennessä eniten omat vaikutteeni, etenkin brittien musaskenestä. Paljon myös biisien tunnelmaan tulee vaikutteita elokuvamusiikista (mm. Clint Eastwoodin western-elokuvat). Biiseissä on läsnä kuitenkin oma sekoituksensa kotimaista melankoliaa.

7) Ahven – Räksän lento

Ahvenen uusin single ”Räksän lento” on bändin 24-vuotisen historian ensimmäinen slovari tarjoaa kuulijoilleen herkkää ja intiimiä tunnelmaa, kumartaen samalla alkuaikojen Alice Cooperille ja myöhäisten aikojen Beatlesille.
Räksän lento on kertomus odotusten ylittämisestä mittakaavassa, joka rikkoo fysiikan lakeja

8) KYR12 – Partners In Crime

”Partners in crime” on kokkolalaisen punk rock -duo KYR12 uusin single, joka julkaistiin 6.10.2023.

Biisi on suoraviivaista ja rouheaa punk rockia ja jatkaa bändin jo tunnistettavalla soundilla. Sanoituksissa taistellaan maailman normeja vastaan ja kannustetaan toteuttamaan itseään muiden mielipiteistä välittämättä.

Biisistä on julkaistu myös musiikkivideo.

9) Aimo Meteli – Äää

Aimo meteliä

10) JoLinda – Ehkä kirje tavoittaa (Sofialle)

JoLindan uusimmassa biisissä on tarina, jonka varmasti jokainen ihminen kokee ystävyyssuhteissaan elämänsä aikana. Ehkä kirje tavoittaa -kappale kertoo pitkäaikaisesta ystävyyssuhteesta, jossa erimielisyydet paisuvat liian suuriksi. Anteeksi ei osattu pyytää eikä antaa. Vuosien jälkeen yhä kaivertaa ja ystävää on ikävä. Vihdoin toinen uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askeleen kohti sovintoa. Tarinan on kirjoittanut Ilona Tiainen ja sävelen siihen luonut Mika Virta.

Emotion Zine ja VKB.fi

Osallistuminen

Viikon Kovin Biisi on kaikille avoin musiikkikilpailu, jossa musiikkikappaleet yli genrerajojen kilpailevat viikottaisen äänestystuloksen kärkisijasta. Voit äänestää tämän viikon ehdokkaita tykkäämällä biisin VKB-somejulkaisusta (Instagram, Facebook) ja kerran sivulla vkb.fi.

Onnea kisailijoille!

Lähde Viikon Kovin Biisi -kilpailu

spot_img