Pari Suomi-indien kärkinimeä samana iltana kuin tarjottimella, mikäs sen mukavampaa. Pitihän se käydä tarkistamassa Tampereen parhaassa keikkapaikassa.
Englantilainen okkultisti ja kirjailija Kenneth Grant (1924–2011) tunnetaan parhaiten alun perin Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientiksesta erkaantuneen nk. Tyfonisen O.T.O.:n perustajana. Poiketen Crowleyn fallosentrisestä magiasta, Grantin luotsaama ”tyfoninen traditio” nosti jalustalle feminiinisen luomisvoiman ja ammensi theleman ohella opetuksiaan mm. tantrasta, Advaita Vedānta -filosofiasta ja taiteilija-okkultisti Austin Osman Sparen teorioista. Vaikkakin Grantin merkittävin perintö länsimaiselle esoterialle on eittämättä hänen massiivinen yhdeksänosainen kirjasarjansa ”Tyfoniset trilogiat”, hän jätti painavan jäljen myös britannialaiseen okkulttiseen fiktioon ja weird-kirjallisuuteen. Valoa vasten on kirjailijalta ensimmäinen suomeksi käännetty teos.
Rajumman ilmaisun klassikkodeejii ja artisti on nyt dj-uransa loppuhetkillä julkaissut debyytti-albuminsa, joka pulppuaa raskasta konemusiikkia ja rautaista kokemuksen tuomaa näkemystä dystooppisiin maailmanpalon hetkiin.
Signature Darkin bossman Aleksi Myllykoski (RinneRadio) teki yhteistyössä Terveistä Käsistä ja omista noise/experimental-levyistä tunnetun "Läjä" Äijälän kanssa kannanoton maailman tilanteeseen albumillisella kokeellista ääntä. Ääniteosten nimet on saatu eräiden tämän hetken inhimillistä kärsimystä ja kaaosta sisältävien kriisipesäkkeiden mukaan. Joka biisissä on myös kollaborointi kyseisestä maasta kotoisin olevan artistin kanssa.
Tässä jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka iso vaikutus taiteella on elämämme sisältöön, vaikkemme siitä aina itse juuri sillä hetkellä ymmärräkään. Sitä sanotaan, että ihmisen pitää käydä kaukana nähdäkseen lähelle.
No Ei! julkaisi esikois-LP:nsä ja on sen kunniaksi kiertueella. Tuli nähtyä täällä Turussa, jossa he soittivat koko tämän levyn. Basistiksi oli levyn jälkeen vaihtunut Sanna Reponen. Keikalla oli sen verran hyvät soundit, että levy tuli selväksi jo siellä. Kyseessä on siis levyllinen suht omaperäistä hardcorea. Jos jotain vertailukohtaa yrittää hakea, niin itselle tulee mieleen Kohu-63. Tämä johtuu erityisesti Kimmo Pengerkosken äänestä, joka muistuttaa erehdyttävästi Lättää. No Kohu on kyseisen genren kärkinimiä tässä maassa, että mikäs siinä.
