System of a Down ja Queens of the Stone Age avasivat yhteiskiertueensa arvoisissaan puitteissa.
En ole koskaan ollut suuri risteilyjen ystävä. Raittiihkolle miehelle moiset bakkanaalit näyttäytyvät usein lähinnä holtittomana ryyppäämisenä ja rellestyksenä, väsyneinä bilebändeinä, helvetillisenä väentungoksena ja mummorullien ääressä kiroilevien uhkapelureiden temmellyskenttänä.
Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Reissu Tukholmaan oli varattu saman tien kun System of a Downin ja Queens of the Stone Agen Euroopan rundin liput tulivat saataville. Melkoisen once in a lifetime -kokemuksen vuoksi olisin kyllä valmis kestämään myös Ruotsin laivan. Sitä paitsi olimme saaneet kerättyä kokoon reissuporukan, joka enteili kaikkea sitä ystävyydessä ja yhteisissä seikkailuissa arvostan: toinen toistaan paskempia vitsejä, veljeyttä… sekä ihan hitosti kaljaa. Raittiihkoksi mieheksi minulla näet on taipumuksia sortua kyseisen nestemäisen nautintoaineen houkutuksiin yllättävän usein. Toisaalta mielessäni kummitteli edelleen vuonna 2011 virtsarakkofarssi, jonka järisyttävistä seurauksista voitte lukea lisää täältä.
Suunnitelma oli siis varsin selkeä. Menomatkalla sen verran kova laivakooma, että laivamatkailun sietää ja maanantaina korkeintaan pari tasoittavaa; niin ettei yliaktiivinen rakko missään nimessä alkaisi vittuilemaan kriittisillä hetkillä. Toki tiistaina pitäisi sitten jälleen kammeta itsensä risteilijään, mutta uumoilin, että keikkakokemuksen ylleni langettava euforia kantaisi läpi tämänkin merihelvetin.
Kävi niin, että päästyämme Viking Linen terminaaliin, oli väkeä paikalla kuin pipoa. SOAD-paitaisia keikkamatkalaisia kaikista mahdollisista ikäluokista. Hiukan oli jopa hämmentävää huomata, kuinka paljon SOAD tuntuu kiinnostavan nuorempaakin sukupolvea. Kyseessä on kuitenkin yhtye, joka ei ole aikakausiin julkaissut yksittäisiä biisejä lukuun ottamatta uutta musaiikkia, ja jonka kulta-ajat ainakin täällä Pohjolassa ajoittuvat aikaan, jolloin moni näistä nuorukaisista oli pelkkä kaihoisa haave isiensä limbisessä järjestelmässä. QOTSA-paitaisiakin näkyi, joskin huomattavasti vähemmän. Itse tosin odotin kyseistä orkesteria miltei yhtä kiihkeästi kuin System of a Downia, etenkin kun QOTSA oli vielä toistaiseksi livenä kokematta.
Ilta alkoi hieman hämärtää ja aivotoiminta vähentyä. Viking Gabriella puksutti Itämeren selkiä päättäväisesti. Ö-luokan hytissämme neljä aikuista miestä keskittyi päiväkotitason jutusteluun ja lämpötilan tuskailuun.
Kun joskus iltaisella uskaltauduimme laivan yläosien ravintoloihin, kävi viimeistään selväksi, minne ja mitä tarkoitusta varten valtaisa ihmismassa oli menossa. Ämyreistä raikui System of a Downin ja Queens of the Stone Agen hittejä, joita laivakansa karjui mukana kitarisat ryskyen.
Tukholma kylpi helteessä – ja odotuksessa
Yllättävänkin kivuttomasti sujuneen laivamatkan jälkeen astuimme viimein auringossa kylpevään Tukholmaan, joka selvästi oli täysin valmiina vastaanottamaan naapurimaansa innokkaan rokkiväen. Krapula tuntui viileänä kosteutena keskikaljun haminoilla, sekä pistelevänä naamakipuna. Paarustimme ensimmäisen vastaantulevan kuppilan varjoisalle terassille, jossa nautiskelimme yhdet janojuomat. Enteili erittäin kuumaa päivää. Lämpömittari lähenteli varjossakin ainakin kuuttakymmentä. Sopi vain toivoa, että hotellilla olisi toimiva ilmastointi.
Hotellihuoneessamme ei ollut ilmastointia. Hissi hurjan kokoisen ylimpään kerrokseen tuntui kestävän tunteja. Välillä hälytyskello alkoi kilkattaa painorajan ylityttyä, vaikka seurueemme koostuikin varsin salskeista ja sopusuhtaisista ihmisyksilöistä. Ei moisella aparaatilla olisi viitsinyt alvariinsa matkustaa, mutta röökipaikkaa ei yläkerroksissa tietenkään ollut saati henkilökohtaista parveketta.
No, seuraavaksi me neljä jo istuimmekin taksissa matkalla kohti Strawberry Arenaa. Mitä lähemmäs pääkallopaikkaa pääsimme, sitä ruuhkaisemmiksi kävivät ajoväylät. Jalkaväkeä askelsi eteen päin loputtomana virtana. Lopulta saavutimme Ahomansikka Arenan. Sisäänpääsy sujui ruotsalaisella säntillisyydellä. Aulatiloissa silmiin osui ensimmäisenä bajamajojen päättymätön rivi. Vittu jes, huusin mielessäni. Oli ilmeistä, että kuselle pääisi tällä kertaa ilman vuosien jonottamista.
Oli siellä aulassa merkkarimyymälää ja kalja- ja ruokapisteitäkin. Hiukan siinä otimme evästä ennen siirtymistämme Puolukka Arenan kentälle, jossa lämppäri olikin jo aloittelemassa settiään. Mustikka Arena näytti todella massiiviselta. Kentän takaosasta lavalle asti ei juuri nähnyt, mutta vielä ei viitsinyt siirtyä lähemmäskään. Myös Acid Bathin perässä oli Tukholmaan saapunut jonkun verran fanikuntaa. Acid Bath sludgeili paikoin doomahtavaa jyystöään psykedeelisen videotaiteen pyöriessä screenillä. Kuulemma lavan edustalla oli tuoksahdellut vahvasti höpöheinältä, vaikka kaikenlainen polttelu olikin arenalla pannassa.
Queens of the Stone Age tarjosi täydellisen alkusoiton
Seuraavaksi oli vuorossa siirtymä hiukan lähemmäs lavaa. Jännitys suorastaan väreili ilmassa. Tätä oli odotettu! Josh Homme kumppaneineen oli saapunut näyttävien lavasteiden keskelle. Tunsin ensimmäiset liikutuksen kyyneleet, eikä kylmien väreiden esiintymissykli venynyt varmaan missään vaiheessa keikkaa yli muutamaan minuuttiin.
Bändi soitti ja suoritti uskomattomalla energialla ja Viinirypäle Arenan kentällä juhliva kansa kylpi serotoniinissa. Jumalauta, että musiikki voikin toisinaan kuulostaa hyvältä. Screenillä pyörivät paikoin melko ahdistavat lyhytelokuvat täydensivät yhdet elämäni ikimuistoisimmista keikkakokemuksistani täydellisesti. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi etuoikeutettu kiitollisuus. Seuraava tuntemus sen sijaan oli vanha tuttu Nemesikseni, läpitunkeva kusihätä, joka kiristi otettaan alapään lisäksi myös yläpäästä. Bajamajarivistölle ei niin vain mentykään, mutta onneksi tauko tässä välissä oli sen verran pitkä, että vältyin pelätyimmältä skenaariolta.
Strawberry Arena koki katharsiksen
Illan kohokohta lähestyi, eikä kovinkaan lähelle lavaa ollut enää ihmisellä pääsyä. Puikkelehdimme miten taisimme niin hyville apajille kuin siinä väentungussa oli mahdollista. Stadionia kiersi aalto.
Sitten valot ykskaks pimenivät ja seuraavaksi Boysenmarja Arena räjähti. Ja voi veljet mitä olikaan luvassa! Euforiaa ja ylitsevuotavaista iloa, hittiä hitin perään, hikeä ja kyyneliä, moshpittejä, ilmanyrkkejä ja mukanalaulantaa.
Serj Tankianin karisma vastaa ainakin viittäsataa Eric Forresteria ja Daron Malakian oli jälleen maailmanluokan rocktähden täydellinen ilmentymä. Rytmiryhmä jyskytti kellontarkalla vimmalla ja vanhana rumpalina muistin jälleen miksi olin aina arvostanut John Dolmayanin kyseisen soittimen taitajana perin juurin korkealle.
Karvaa vaille 30 biisiä myöhemmin olo oli ymmyrkäinen, suorastaan typertynyt. Mikä täydellinen keikkailta! System of a Downin henkilökemioista on kuiskailtu pahansuopaan sävyyn vuosia, mutta bändin yhteensoitossa ei tälläkään kertaa ollut moitteen sijaa.
Niin ja nyt tuli se Sugarkin viimein nähtyä, kuultua ja koettua.
Pelkoa ja Inhoa laivalla ja la…ravintolavaunussa
Seuraavana päivänä vietimme vielä aikaa tukholmalaisessa lähiössä tuoppostelun ja muistelojen merkeissä. Ei haitannut vähääkään, että pian pitäisi taas ängetä laivaan. Krapulakin alkoi nousujohteisesti lipua kohti humalaa.
Kaikesta mahtavuudesta huolimatta kotimatkasta muodostui melkoinen koettelemus. Laiva oli ääriään myöten täynnä. Varovaisestikin arvioiden matkustajia oli satoja tuhansia. Portaikot, hissit, aulat, kaikkialla kuhisi jengiä. Ihmisiä oli niin paljon, että aurinkokannelta heitä putoili mereen kuin sopuleita. Tax freessä miljoonat janoiset jonottivat kaljarekallisiaan, puffetissa äärettömät ahnaat suut ahmivat hanhenmaksapalleroita, niin että ruokatorvien rytinä muistutti ydinräjäytystä.
Viimeksi kun olimme samalla kaveriporukalla laivalla, onnistuimme yhyttämään salaisen baarin, joka ilmestyy vasta promillejen alkaessa kolmosella. Alkoholia oli nytkin veressä aika lailla, mutta salakapakka ei koskaan tullut esiin. Muita kapakoita sen sijaan löytyi. Yön tunteina kelpasi sitten ryömiä pilssikannen hyttiin, jossa lämpötila lähenteli sataa astetta ja jutunaiheet vaihtelivat Ghanan lainsäädännöstä entisaikojen junista tutun käymälöiden tyhjennysjärjestelmän ja epäonnisen kiskoitsemurhan väliseen kuvitteelliseen korrelaatioon.
Aamulla Helsinkiin ei hevillä päässyt. Jo kahta tuntia ennen satamaa portaikot ja laivat olivat niin täynnä ihmisiä, että osa joutui istumaan toisten harteilla. Kesti kai viikkoja ennen kuin koko ihmismassa oli purkautunut Suomen pääkaupungin kaduille.
Ravintolavaunussa matkalla kotiin tilaus meni pahan kerran pieleen, kun persoonallinen sanajärjestys sai myyjättären luulemaan tilaustani tuplasti aiottua isommaksi. Ja niinhän siinä että kävi, että moka antoi lähtölaukauksen vielä yhdelle kunnon kännille.
Koti alkoi lähestyä, mutta luvassa oli vielä yksi kohokohta. Joutsenon asemalta junaan kampesi iäkäs mies. – Haluaisitko rupatella, kysyi vanhus iloisesti vierustoveriltaan. – Ei kiitos, vastasi vierustoveri ja hetkessä koko vaunuun laskeutui suorastaan kaurismäkeläinen hiljaisuus.
