Ruisrockin vuoden 2022 ensimmäiset artistit kiinnitetty

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Arppa, Kaseva ja kirjafestarit – Tampere-talon ohjelmaa loppuvuodelle

Marras-joulukuun vaihteessa Tampere-talo täyttyy kirjallisuuden ja suomihittien ystävistä.

Jaa somessa

Festivaali julkisti lähes 30 artistia ensi kesälle. Ruisrock juhlitaan 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa. Kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä.

Ruisrockissa nähdään ensi kesänä paljon toivottujen kansainvälisten ja kotimaisten artistien keikkoja. Lavalle nousevat muun muassa huipputuottaja Martin Garrix, superkokoonpano Major Lazer, indiepopmuusikko girl in red ja glamrock-yhtye The Ark.

Ruisrock 2022

Maailman isoimmilla festivaalilavoilla paikkansa vakiinnuttanut DJ-tuottaja Martin Garrix on tehnyt yhteistyötä lukuisten musiikin suurnimien kanssa Dua Lipasta Khalidiin. Monipuolisena EDM- ja popartistina tunnettu Garrix levittää musiikillaan iloa ensi kesänä Ruisrockin lauantaissa. Festivaaliperjantaina yleisön valloittaa Diplon, Walshy Firen ja Ape Drumsin muodostama Major Lazer. Kolmikko on hallinnut soittolistoja ja festarilavoja jo yli vuosikymmenen ajan ja osoittanut kerta toisensa jälkeen edelläkävijyytensä artistina, joka yhdistelee tyylejä ja vaikutteita odottamattomin tavoin.

Hurjaan suosioon kiihdyttänyt girl in red puhuu musiikissaan rakkaudesta ja mielenterveydestä virkistävän inhimillisesti. Myös queer-ikoniksi nimetty norjalaisartisti on kertonut tietävänsä, miten tärkeää on löytää itsensä kaltaisia esikuvia. Ikoninen The Ark kuuluu puolestaan 2000-luvun suurimpiin ruotsalaisyhtyeisiin. Bändin anteeksipyytelemätön lavashow nähdään Ruisrockissa festivaalisunnuntaina.

Festivaalille on kiinnitetty myös suuri joukko kotimaan kärkiartisteja ja ajankohtaisia nimiä. Mukana ovat muun muassa Antti Tuisku, Haloo Helsinki!, Tehosekoitin, JVG, Behm, Ellinoora ja Kaija Koo. Festivaalilla nähdään myös esimerkiksi rap-artisti Hassan Maikal, R&B- ja soul-musiikin sanansaattajaksi nimitetty Rosa Coste sekä poplaulaja Viivi, jonka isot kertosäkeet ja jättihiteiksi kasvaneet singlet ovat nostaneet yhdeksi kotimaan kiinnostavimmista tulokasartisteista.

Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä Tiketissä. Hotellipaketit tulevat myyntiin 6.10. klo 12. Lisää artistijulkistuksia ja muita festivaaliuutisia on luvassa pian.

30.9. julkaistut artistit

Major Lazer (US), Martin Garrix (NL), The Ark (SE), girl in red (NO), Antti Tuisku, Haloo Helsinki!, Tehosekoitin, JVG, Behm, Gasellit, Ellinoora, Kaija Koo, Mikael Gabriel, Olavi Uusivirta, Ruusut, SANNI, Vesala, Erika Vikman, Erin, Hassan Maikal, Ida Paul & Kalle Lindroth, Kube, Luukas Oja, Mouhous, Pihlaja, Rosa Coste, Ursus Factory, Viivi, Yeboyah

Lähde Ruisrock

Tapahtuman kotisivut

spot_img