Voodoo Rock II: Toinen osa festivaali-iltojen sarjaa Turussa 4.3.2022

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Heather Morrisin uusin kirja Nousevan auringon sisaret kuvaa musiikin voimaa vankileirin olosuhteissa

Heather Morrisin teos Nousevan auringon sisaret ammentaa toimintansa toisen maailmansodan japanilaiselta vankileiriltä, missä musiikki loi toivoa.

Jaa somessa

Voodoo Rock II tarjoaa raikkaan sekoituksen folkkia, rappia, teknopoppia ja hardcore dancea juuri oikein blandattuna saaden menosukkasi pyörimään jaloissa. Ennakkoliput nyt saatavilla.

Musiikillista anarkiaa

Musiikilla on valtava vaikutus tunnetiloihimme, mielialaamme ja elämäämme. Monet meistä eivät kuitenkaan kuule uutta musiikkia niin usein kuin olisi syytä. Tämän takia Voodoo Entertainment järjestää Voodoo Rock -festivaali-iltojen sarjan.

Pienempikin musiikkifani tuntee radiossa toistamiseen pyörivät top-listojen valtavirta-artistit, mutta miten on tuoreen, alkuperäisen ja oikeasti ilmaisuvoimaisen musiikin laita? Niiden setelintunnistimet läpäisevien taiteilijoiden tuotannon, joka oikeasti on rajallisen aikamme ja tavoitellun huomiomme arvoista? Voodoo Rock on musiikkiteollisuuden ylikaupallistettuun puoleen kyllästyneiden juhla.

Atomic Berries

Vihdoinkin tuulettumaan!

Ankarien korona-karanteenien jälkeen se päivä, jota olemme odottaneet on vihdoinkin täällä. Aikamme ensimmäinen Voodoo-ilta Voodoo Rock II juhlitaan perjantaina 4. maaliskuuta. Ovet avautuvat yleisölle klo. 19.00, show alkaa klo. 20.00 ja päättyy puoliltaöin. Tapahtumapaikkana toimii Turun keskustan Club Utopia.

Voodoo Rock 2

Festivaali-illat koostuvat eri tyylilajeja edustavista Voodoo Entertainmentin nousevista tähdistä sekä muutamista villeistä korteista. Maaliskuun ilta on jatkumoa Voodoo Rock I:lle, joka peruttiin korona-säännösten vuoksi. Tämän johdosta koetkin nyt Voodoo Rock II ja III -illoissa neljä esiintyjää aiemmin ilmoitetun kolmen sijasta, vieläpä samalla hinnalla.

Raikas musiikillinen drinkki

Voodoo Rock II tarjoaa raikkaan sekoituksen folkkia, rappia, teknopoppia ja hardcore dancea juuri oikein blandattuna saaden menosukkasi pyörimään jaloissa. Illan isäntänä ja emäntänä toimii juontajapari Antti Paloheimo ja Jenna ”Juniper” Turpeinen.

Spektaakkeli alkaa Mustan kauriin hurmaavan vilpittömällä folk-musiikilla, mitä seuraa aidosti takamuksiin potkivaa rappia Helppo J:n otteessa. Tämän jälkeen onkin aika siirtyä tanssilattialle Atomic Berriesin eurodance-henkisen fiilistelyn pariin.

Artisti-DJ Project Red

Huikea ilta kulminoituu huippuluokan hard dance -reiveihin, Project Redin resonoidessa koko rakennuksen taajuudella. Jos rakastat hyvää musiikkia, rakastat tätä show-iltaa.

Haalarimerkki opiskelijoille

Live-esitysten välissä voit hengähtää ja suorittaa henkilökohtaista huoltoa. Utopian soittolista pitää huolen, että häly ei lakkaa tämänkään aikana.

Liput ja saapuminen

Ennakkoliput ovat saatavilla Utopian verkkokaupasta hintaan 10€/kpl. Toimi nopeasti ja hanki omasi nyt ennen kuin ne loppuvat. Kokemus on jokaisen euron arvoinen ja sinun tulee ehdottomasti saapua paikalle todistamaan asia!

Saapumisen yhteydessä 25 ensimmäistä opiskelijakortin esittänyttä saavat lahjaksi harvinaisen Voodoo Entertainment -haalarimerkin.

Näin lupaava esiintyjäkaarti näin edulliseen hintaan tekee Voodoo Rock II:sta tapahtuman, jollaista sinulla ei yksinkertaisesti ole varaa jättää väliin! Käynnistä viikonloppu tuoreen musiikin sykkeessä, yhdessä kaltaistesi musiikkianarkistien kanssa.

Voodoo Rock II – Pe 4.3.2022 

Tapahtuma alkaa klo. 20.00
Club Utopia
Humalistonkatu 8, 20100 Turku
Liput 10€ netistä tai ovelta mikäli jäljellä

Festivaalin kotisivut: voodoorock.fi

Haastattelupyynnöt ja muu asia:
info@voodooentertainment.net

Lähde Voodoo Entertainment

spot_img
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli