Nightwishin Vaasan konsertin artistikattaukseen Klamydia ja Lähiöbotox – aikataulu julki

Aiheeseen liittyvää

Nemi: Onni onnettomuudessa

Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

TV SMITH: Generation Y (Hiljaiset Levyt HIKI-073) 2022

TV Smith on suomalaisille jo aika tuttu, ainakin tietyissä piireissä. Mieshän on keikkaillut täällä lukemattomia kertoja yksinään tai vaikkapa Punk Lurex OK:n kanssa, jonka kanssa teki myös EP:n.

Ahven-yhtyeen paluu

Toimitustamme lähestyi Ahven-yhtye, joka on tehnyt paluun 2021 noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kokoonpano ja roolit ovat edelleen samat kuin ensimmäisen tulemisen (1999-2005) aikaan.

Jaa somessa

Klamydia on yksi Pohjanmaan tunnetuimmista yhtyeistä

Vaasalainen Klamydia on jo vuodesta 1988 asti kuulunut Suomen suosituimpiin punk rock -yhtyeisiin. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Vesku Jokinen, kitaristi Jari Helin, basisti Sami Kohtamäki sekä rumpali Pasi Helin.

Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat mm. lähes 13 miljoonaa kertaa Spotifyssa striimannut “Pienen pojan elämää”, yhteiskunnallisesti kantaaottava “Pyyntö” sekä kotiseuturakkautta humoristisella otteella kuvaava “Pohjanmaalla”. Klamydia valittiin myös Radio Suomirockin Vuoden artistiksi marraskuussa 2022.

Vaasa

Lähiöbotox tuo Vaasaan palan Itä-Helsinkiä

Itä-Helsingissä vuonna 2018 perustettu Lähiöbotox herätti yhteiskunnallista keskustelua syksyllä 2020 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Rikkinäinen Suomi”. Hevi- ja rap-musiikkia taidokkaasti yhdistelevä yhtye nousi nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen, ja heidät noteerattiin mm. kahdella Emma-ehdokkuudella.

Yhtyeeseen kuuluvat Luyeye Konssi (Seksikäs-Suklaa), Hanad Hassan (Dosdela), veljekset Harto Haukkaluoma ja Jaakko (Lieminen) Luomanen sekä Lighthouse Projectista tutut Lauri Ojala ja Samuli Peurala. Lähiöbotoxin toinen pitkäsoitto ”Itä-metal” ilmestyi huhtikuussa 2022.

Liput lähes loppuunmyyty – stadionille uusi kävijäennätys

Vaasan Hietalahden Lemonsoft Stadionilla rikotaan tulevana kesänä uusi kävijäennätys. Nightwishin Vaasan stadionkonserttiin on jo tässä vaiheessa myyty yli 9000 lippua, ja esimerkiksi kaikki istumapaikat myytiin loppuun hetkessä. Konsertin kaikista lipputyypeistä on myyty jo 80 prosenttia. Stadionin kokonaiskapasiteetti konsertissa on noin 11 200 kävijää.

Hietalahden stadionin edellinen kävijäennätys on 50 vuoden takaa vuodelta 1972, jolloin jalkapallo-ottelussa oli 6040 kävijää. Konserttikäytössä hallitseva ennätys on vuodelta 2016, jolloin paikan päällä oli noin 6000 kävijää. Nykyisin Lemonsoft Stadionina tunnettu stadion uudistettiin vuonna 2016.

Konsertin liput myynnissä ja aikataulu julki

Nightwishin Vaasan konsertin liput ovat myynnissä Lippupisteessä. Konsertti on kokonaisuudessaan K18, jolloin koko stadionalue katsomoineen ja kenttäalueineen on yhtenäistä anniskelualuetta. Poikkeuksena on C1-katsomo, joka on ikärajaton kaikille sallittu katsomo. Alle 18-vuotias tarvitsee huoltajan mukaan konserttiin, ja huoltajan tulee olla vähintään 25-vuotias. Huoltaja voi tuoda maksimissaan kaksi ala-ikäistä konserttiin.

Aikataulu

  • 18.00 Lähiöbotox
  • 20.00 Klamydia
  • 22.00 Nightwish

Lähde Nordic Live

spot_img