Suomen euroviisut raikuvat tähtisolistien esittämänä Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa tiistaina 29.11.

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Heather Morrisin uusin kirja Nousevan auringon sisaret kuvaa musiikin voimaa vankileirin olosuhteissa

Heather Morrisin teos Nousevan auringon sisaret ammentaa toimintansa toisen maailmansodan japanilaiselta vankileiriltä, missä musiikki loi toivoa.

Jaa somessa

Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa ti 29.11. klo 19 Laura Voutilainen ja Mikael Konttinen johdattavat kuulijat suomalaisten euroviisujen salojen pariin Lappeenranta-salissa. Orkesteria johtaa ja sovituksista vastaa kapellimestari Antti Rissanen.

Laura Voutilainen on kultaa myynyt ja Iskelmä-Finlandialla palkittu musiikin moniammattilainen

Laura Voutilainen on musiikin moniammattilainen, jonka tarina alkoi vuonna 1993 singlejulkaisulla Muuttanut oot maailmain. Sitä seurasi hitti Kerran. Vuonna 1994 julkaistu ensimmäinen albumi Laura Voutilainen on myynyt jo yli 135 000 kpl.

kuva Ville Juurikkala
Laura Voutilainen
kuva: Ville Juurikkala

Voutilaisen toinen albumi Kaksi karttaa julkaistiin elokuussa 1996, ja levy sai tuplaplatinaa saman vuoden marraskuussa. Kaksi ensimmäistä albumia toivat Lauralle arvostetun Emma-palkinnon vuonna 1994 ja 1996. Albumit Etelän yössä vuodelta 1998 ja Puolet sun auringosta vuonna 2001 ovat edeltäjiensä tapaan ylittäneet kultalevyrajan.

Voutilainen on tuottanut useita konsertti- ja show-kiertueita. Hän on esiintynyt lukuisissa teatteri tuotannoissa ja äänenä monissa piirroselokuvissa.

Euroviisuvoitto Suomen karsinnassa vuonna 2002 toi Voutilaiselle hitin Addicted to you. Euroviisufanien maailmanlaajuinen klubi äänesti hänen kappaleensa ykköseksi ja Voutilaisen parhaimmaksi esiintyjäksi. Viisumania-show hurmasi vuonna 2007 Silja Europalla kuukauden ajan.

Viisuista ei päästy vielä eroon, sillä Laura Voutilainen kutsuttiin taas euroviisukarsintoihin, jossa hän sijoittui neljänneksi. Albumi Kosketa mua julkaistiin keväällä 2007 ja se ponkaisi listojen kärkeen pysyen siellä useita viikkoja. Levy valittiin kuukauden levyksi ja se myi kultaa.

Voutilainen sai huikean tunnustuksen heinäkuussa 2010, kun hänelle myönnettiin Iskelmä-Finlandia -palkinto. Suosikkiartisti kulkee edelleen omia polkujaan – hän etsii jatkuvasti uusia haasteita ja uutta yleisöä seuraten unelmaansa.

Mikael Konttinen on vakiinnuttanut paikkansa Suomen iskelmän tähtitaivaalla

_Magnum Live Kuvapankki
Mikael Konttinen
Kuva: Magnum Live Kuvapankki

Itsenäisyyspäivän Linnan juhlat, Suomen Euroviisufinaali, useita tv-esiintymisiä ja juontajan rooleja isoissa projekteissa, albumeja, tv-sarjan Toisenlaiset frendit -tunnari ja satoja keikkoja. Näistä on rakennettu Mikael Konttisen tähtihetket. Lisää merkintöjä tälle liikennelentäjäksi valmistuneelle laulaja-muusikko-juontajalle on tulossa roppakaupalla.

Monitaituri muistetaan myös tv-ohjelmasarjasta Mikaelin naiset, jossa taitavana pianistina tunnettu Konttinen säesti Suomen kirkkaimpia naisartisteja, ja näitä esiintymisiä on nähty myös eri tapahtumissa.

Mikael Konttinen on vakiinnuttanut paikkansa Suomen iskelmän tähtitaivaalla. Lavoilla raikuu perinteinen tanssimusiikki ja konserteissa taittuu myös niin suomalainen kuin ulkomainen bilemusiikki.

Konttinen on julkaissut kolme omaa albumia: Tuntematon tieOta kiinni ja Hurmaavia aamuja

Uusimmat singlet ovat Luottaa saan ja Juokse kovempaa (Universal Music 2014), ja ne löytyvät tammikuussa julkaistulta, uusimmalta Hurmaavia aamuja -levyltä. Loppuvuodesta 2015 julkaistu duetto Vierekkäin on Konttisen ja TVOF-voittaja Siru Airistolan yhdessä kirjoittama ja säveltämä special-single (MagnumLive). Vuoden 2022 starttasi uusi single, Sieluton

Kapellimestari Antti Rissanen on suomalaisen big band -musiikin suurhahmo

Kapellimestari ja pasunisti Antti Rissanen on kiistatta yksi tärkeimmistä hahmoista suomalaisen big band -musiikin kentällä.

Pasuunan soittamisen lisäksi Rissasen toimenkuvaan kuuluu big bandien johtaminen ja niille säveltäminen. Vakituisen kapellimestarin puikkoa hän on heiluttanut vuodesta 2004 lähtien Imatra Big Bandissa, jonka lisäksi hän on ohjannut useita muita arvostettuja suomalaisia big bandejä, kuten Settlement Big Bandia, Stadia Big Bandia, UMOa sekä Espoo Big Bandia.

Heinäkuussa 2005 Kotkan jazztapahtuman yhteydessä järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen Antti Rissanen -pasuunakilpailu, joka edelleen järjestetään kolmen vuoden välein.

kuva 3 Jukka Rapo
Antti Rissanen
kuva: Jukka Rapo

Lapsena ja nuorena Rissanen soitti klassista pianoa, baritonitorvea ja pasuunaa. Vuonna 1995 hän pääsi Sibelius-Akatemian jazzosastolle pääaineopiskelijaksi ja valmistui vuonna 2001, ollen ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta jazzpasunistina valmistunut henkilö. 

Vuonna 2015 Rissanen sai Sibelius-Akatemiasta tohtorinarvon. Rissanen on opiskellut myös Saksassa ja Yhdysvalloissa, New Yorkin The New Schoolin jazzkoulussa.

Saksassa Rissanen sai toisen palkinnon Frankfurtin radion big band -sävellyskilpailussa vuonna 1996. Pari vuotta tämän jälkeen hän voitti jazzpasuunakilpailun, jonka International Trombone Association järjesti Yhdysvalloissa.

Rissanen on toiminut monissa kokoonpanoissa. UMO Jazz Orchestrassa hän esiintyi ensimmäisen kerran 1990-luvun puolessavälissä. Sen kapellimestarina hän debytoi johtamalla oman sävellyskonserttinsa vuonna 1999. Tammikuussa 2007 hänestä tuli UMO Jazz Orchestran ensipasunisti.

Euroviisut Suomi

  • ti 29.11. Lappeenranta-sali klo 19
  • Johtaa Antti Rissanen
  • Solistit Laura Voutilainen ja Mikael Konttinen
  • Konsertin kesto noin 2 tuntia, sisältää väliajan Liput 30 € / 21 €

Ohjelma:

  • Eurovision Theme Valoa Ikkunassa (Laila Kinnunen, 1961)
  • Tipitii (Marion Rung, 1962)
  • Tom tom tom (Marion Rung, 1973)
  • Pump Pump (Fredi, 1976)
  • Lapponia (Monica Aspelund, 1977)
  • Katson sineen taivaan (Katri Helena, 1979)
  • Huilumies (Vesa-Matti Loiri, 1980)
  • Reggae ok (Riki Sorsa, 1981)
  • Nuku pommiin (Kojo,1982)
  • Hengaillaan (Kirka, 1984)
  • Eläköön elämä (Sonja Lumme, 1985)
  • Päivä kahden ihmisen (Kari Kuivalainen, 1986)
  • Sata Salamaa (Virve Rosti, 1987)                                                        
  • Bye bye baby (CatCat, 1994)                                                                      
  • It takes to to tango (Jari Sillanpää, 2004)
  • Hard Rock Hallelujah (Lordi, 2006)  
  • Addicted to you (Laura, 2007)
  • Missä miehet ratsastaa (Teräsbetoni, 2008)                                                                        
  • Marry Me (Krista Siegfrieds, 2013)
  • Dark Side (Blind Channel, 2021)

Lähde Lappeenrannan kaupunki

spot_img