Sanotaan nyt viimein, että tärkeimmät levyt näiden mainittujen ohella ovat olleet Clashin 3 ekaa ja Ramonesin melkein koko tuotanto (helvetin monen muun ohella), mutta en niistä keksi oikein enää mitään, joten pysytellään näissä.
Innostuin Dogseista heti kun heistä kuulin, eli silloin kun he tulivat Suomeen tekemään ekaa levyään 1984. Keikoille en mennyt, vaikka Lepakkoon olisin päässytkin, myöhemmin sentään tuli nähtyä laulaja Tyla parillakin keikalla ja jopa humalaisesti höpistyä kanssaan Tinatuopin alakerrassa.
Suomessa tehdyistä levyistä single oli erinomainen, LP ei niinkään. Tämän jälkeen yhtyeen kokoonpano muuttui täydellisesti (kuten oli muuttunut jo Suomeenkin tultaessa, esim. alkupään demoilla ja ekalla levytyksellä eräällä kokoelmalla oli eri laulaja) ja yhtye jäi jotenkin paitsioon.
Suomessa soittaneista ei ole elossa enää kuin Tyla ja basisti Karl Watson. Rumpali Paul Hornby kuoli 2015 ja kitaristi Dave Kusworth 2020, jälkimmäinen oli mukana musatouhuissa loppuun asti, mm. loistavasta Bountyhunters-yhtyeessä.Itse asiassa luulin heidän jo hajonneen, kunnes Miettinen soitti 1986 loistavan Swingin’ the bottle-biisin demon radiossa.
Levyjä ei kuitenkaan ilmestynyt ennen vuotta 1987, sekin oli omakustannesinkku, koska kukaan ei tuntunut ryyppymaineestaan tunnettua bändiä ottaa harteilleen. Mutta kun tuo single ilmestyi virallisella yhtiöllä (koska kyseessä on erittäin hyvä sellainen ja bändi soittaa aivan eri tavalla kuin tuolla SuomiLP:llä), siitä tuli pieni hitti ja asiat alkoivat sujua.
1988 Lontoosta hankin sitten kaikki mitä yhtyeeltä saatavilla oli; se ei silloin vielä ollut paljon, (Un)Authorised Bootleg Album, joka sisältää demoja vuosilta -85 ja -86 ja onkin aivan hieno pakkaus, sitä ei silloin julkaistu kuin 3000, mutta myöhemmin siitä tehtiin laajempikin julkaisu ja tuo omakustanne sekä pari muuta singleä.
Dynamite Jet Saloon-LP, jonka he laskevat virallisesti ensimmäiseksi levykseen taisi ilmestyä myöhemmin samana vuonna.
No niin, vihdoin asiaan.
Tämä 1989 ilmestynyt LP, joka myöhemmin julkaistiin nimellä King Of Thieves, koska Errol Flynnin perikunta uhkasi oikeustoimilla, taitaapi olla yhtyeen tuotannon kirkkain helmi.
Siltä löytyy yhtyeen suurin singlehitti Satellite kid (tosin paljon pidempänä versiona kuin sinkulla) ja itse LP:kin nousi listoilla sijalle 22. Sinänsä LP:ssä ei mitään ihmeellistä ole; rennosti soitettua viinanhajuista rockia jonkun Small Facesin tai Mott the Hooplen hengessä.
Joku sanoisi varmaan Hanoi Rocks, mutta minä en. Tylan sanoitukset ovat renttuaiheissaan jopa nerokkaita, kyllä näistä aistii miehen Bukowski diggailun. Biisit ovat pääasiassa erittäin tarttuvia ja jopa kauniita, kuten vaikkapa Trail of tears, joka ei nyt kerro kuitenkaan tuosta intiaanien pakkomuutosta, vaikka singlellä kannessa onkin intiaani.
Muita kerralla mieleen jääviä ovat vaikkapa Drunk like me (joka kai kertoo jo nimellään asian), Goddess from the gutter, Hurricane ja Planetary pied paper. Itse asiassa en heikkoa kohtaa löydäkään, paitsi joku Ballad of Jack (mistähän kertoo?) on tylsähkö bluesrenkutus.
Dogsin levyjen keräilystä tuli melkein pakkomielle, koska se osoittautui aika vaikeaksi; singleistä julkaistiin monta eri versiota eri väreillä, mutta noihin aikoihin tuli rampattua Lontoossa useinkin, niin asia vähän helpottui, en usko että täältä olisin löytänyt esim. seuraavalta levyltä julkaistun singlen Empty world boxi -versiota, jossa on helvetin iso yhtyeen juliste.
Niin, tämä levy nosti yhtyeen suosioon, jota moni ei varmaan olisi osannut odottaa tuon Suomijutun jälkeen ja osoittaa, että Tyla on kaikesta huolimatta helvetin sitkeä äijä, joka uskoo itseensä. Tässä on legendaarinen kokoonpano Jo Dog, Steve James ja Bam, joka oli ollut kasassa vuodesta -87 ja pysyi tämän jälkeen vielä pari vuotta.
Seuraavana vuonna tuli vielä mainio LP Straight, mutta sitten hommat alkoivat mennä yli äyräiden ja tämä kokoonpano hajosi palatakseen uudella kitaristilla vähän myöhemmin tehden hienon LP:n More Unchartered Heights Of Disgrace vuonna -93. Sittemmin comebackeja on ollut useita ja tämäkin kokoonpano teki EP:n (huonon) vuonna 2013.
Yhtyeen uusi kokoonpano
Nykyäänkin yhtye toimii uudella kokoonpanolla. Jäljellä on siis vain Tyla, mutta ne levyt mitä olen kuullut, eivät saa kyllä enää oikeastaan mihinkään muuhun tilaan kuin, että ”voihan vittu, vaikeahan tätä on myöntää, mutta tämä on ihan paskaa”.
Mutta esim. tätä levyä suunnittelen rentojen illanviettojen taustalle röökin ja kaljan tai whiskyn kanssa (itse suosin kaljaa) tai sitten tutkit rauhassa biisin tekstejä, jotka löytyvät sisäpussista.
Ai niin, Tyla on yleensä tehnyt levyjensä kannet (olisikohan Suomi LP:n valokuva ainoa poikkeus ja onhan Dynamitessakin valokuvia kansissa) ja sisäpusseista löytyvät tarinat ja biisien tekstien suttaamisen, kyllä niistä hyvin selvää saa. Ja oltiinpa Tylan kansista mitä mieltä tahansa, ainakin ne erottuvat levykaupassa!
-V. Vahtera
