Pojat oli omasta mielestäni paras Suomen ns. ramopunkbändeistä ilmestyttyään kuvioihin joskus vuonna 1990. Tekstit olivat nokkelia ja sävellykset tarttuvia ja vieraatkin palat yleensä suomennettu Ramoilta tai Boysilta. Omistan 2 ekaa LP:tä ja Pasi Virtanen -sinkun, mutta sitten kiinnostus vähän lopahti; mielestäni biisien taso laski tai se muuttui kertaamiseksi. Silloin tällöin keikalla nähdessäni oli kyllä kivaa ja viimeisin hankintani on Palaa-cd vuodelta 2003, jossa on loistava Mä uskon meihin -biisi.
Sit puhutaan ihan Suomen ainakin 90-luvun ehkä parhaasta levystä. Rovaniemeläinen Jallax2 oli tullut tutuksi radiosta jo -87 omakustannesinkullaan City Song. Se oli meikälle vuoden pikkulevy yhdessä Fucking Worldin Human Rights -ep:n kanssa.
Jos nyt ei joku tiennyt, niin tämä oli Roppolan Janin "johtama" bändi Lempäälästä ennen kuin vihollisena oli koko maailma ja nimenä Fucking World ja kotipaikka muuttui Helsingiksi.
Mainoksia oli toki silloin lehdissä jo ja silloinhan se on tehty. Wouden, kuten Leevinkin, kanssa kävi niin, että eihän silloin kersana voinut "kovana punkkarina" myöntää diggaavansa moista lällyilyä, mikä näin jälkikäteen tuntuu aika hassulta. Mutta hyvin pian jätin moiset höpsötykset ja myönsin muillekin kuin itselleni, että Woudehan on Suomen kovimpia bändejä.
Sanotaan nyt viimein, että tärkeimmät levyt näiden mainittujen ohella ovat olleet Clashin 3 ekaa ja Ramonesin melkein koko tuotanto (helvetin monen muun ohella), mutta en niistä keksi oikein enää mitään, joten pysytellään näissä.
Benjamin Stevensonin Jokainen perheestäni on tappanut jonkun on täynnä mustaa huumoria ja yllättäviä käänteitä. Kirja tarjoaa uniikin kertojaratkaisun ja vangitsevia hahmoja.
Gruthin uusin drone-albumi on jaettu napakasti kahteen osioon Act I: Unwanted Effects ja Act II: The Night of the Iguana. Äänikollaasit ovat artistille tuttuun tapaan n. 22 minuuttisia sinemaattisia epookkeja. Levyn julkaisijana toimii sisilialainen levymerkki Temporize.
