Tämän kertaisen vieras kynän jälki on Kadonneet yhtyeestä laulaja/basistin raapimaa.
Se oli jotain 90-luvun alkua, olin varmaan ekalla tai tokalla luokalla koulussa. Kuuntelin, kun isobroidi huudatti sen aikaisesti ghettoblasteristaan musaa. Sen kautta oli pikku-Tero löytänyt jo Ramonesin ja monen muun sen tyylisen musiikin. Sitten kajahti ilmoille Klamydian Harri! Biisin loputtua seurasi jatkoa, joka meni pikkupojalle yhä syvemmälle jalan alle. Kyseessä oli Klamydian Los Celibatos c-kasetti. Varmaan seuraavana päivänä sitten sanoin, että äänitäppäs minulle omalle kasetille sitä Harri-biisimusiikkia. Kysymys kuului, että kumpi kasetti niistä. Mitä vittua, onko niitä enemmänkin?
Porukoiden c-kasettikokoelmista hävisi siis kaksi kasettia ja ei kun teipit nurkkiin ja Rec päälle. Toiselle kasetille pläjähti ’Pää kiinni painajainen’. Ja nyt olin lopullisesti sukupuolitaudin riivaama. Painelin kasetit taskussa naapuriin kaverin luokse, heitin kasetit pöytään ja sanoin, et laita soimaan. Muistan, kun istuttiin vaan hiljaa ja kuunneltiin ne läpi, ainoastaan kipeimpien tekstien kohdalla hörähdeltiin naurusta. Lopulta arvottiin kumpi olis parempi? Pää kiinni painajainen vai Los celibatos?
Valinta oli vaikea. Ja on edelleen reilun 30 vuotta myöhemmin. Niukasti kallistuu Los Celibatoksen puolelle! Tänäkin päivänä nämä kaksi tuotosta on mielestäni ehdottomasti Klamydian kovimmat levyt ja soundit kohtaavat musiikin täydellisesti. Välillä on kausia itselläkin, että musiikkina pauhaa Bodomit yms. raskaammat bändit, mutta lähes koko elämänsä ramopunkkia kuunnelleena muusikin juurisyyt ovat ko. genressä. Varmasti tästä, ainakin osittain, johtuu myöskin se, että meidänkin bändin musaa usein verrataan juuri Klamydiaan. Kuunnelkaa itse ¾ osaa elämästänne samaa musiikkia, digatkaa siitä ja alatte itse tekemään musiikkia. Jos ei Kadonneiden musiikkia voisi verrata mihinkään samanhenkisiin bändeihin, silloin meidän biisit ei olisi meidän biisejä, eikä ainakaan minun kynästäni lähtöisin.
-Tero_Kadonneet
