The Record of My Life #9: Phil Woods and his European rhythm machine – Alive and well in Paris

Aiheeseen liittyvää

Ystävyyden ja vihan sävyttämä lapsuus 1930-luvun Italiassa – Beatrice Salvionin läpimurtoromaani

Beatrice Salvionin 'En pelkää mitään' tuulettaa ystävyyden ja vihan teemoja fasistisessa Italiassa.

Emotion visa: PMMP vs Maustetytöt

Tänään kisailussa on Emotion visan historian ensimmäinen kaksintaistelu. Testaa...

Z-sukupolvi – Nuorten syvä lojaalius Venäjän valtiolle paljastuu

Ian Garnerin 'Z-sukupolvi' -kirja tarjoaa kylmäävän näkymän Venäjän nuorten syvään juurtuneeseen, valtion tukemaan fasismin ihannointiin.

Haastattelussa kotimuusikko mrkeyboard

Tällä kertaa tutustumme innokkaaseen musiikinsoittajaan, mrkeyboardiin! Hän on kotimuusikko ja innokas musiikin harrastaja.

Kuuntelemalla auttaminen on taito – Opi uudessa kirjassa

Olli Lehtisen uusi kirja "Auta kaveria keskustellen" on kattava opas empaattiseen ja taitavaan keskusteluavun antamiseen.

Jaa somessa

The Record of My Life #9

Tämän kertaisen The Record Of My Life -palstan artikkelin on kirjoittanut Petri Viitala, joka on pitkän linjan saksofonisti. Hän on tehnyt 1600 keikkaa ja soittanut 260 julkaistulla biisillä monessa kokoonpanossa Shitter Limitedistä Suurlähettiläisiin.

Elämäni levy: Phil Woods and his European rhythm machine – Alive and well in Paris

Phil Woods and his European rhythm machine – Alive and well in Paris

80-luvun alussa – kun musiikkiformaatteina olivat ainoastaan vinyyli ja c-kassu -esimmäinen saksofoniopettajani oli lahjaksi äänittänyt kasetille tämän aarteen. Toisella puolella myös loistava Cannonball Adderleyn Live in Japan, jonka nauhan kuuntelin lähes puhki. Sitten lähdimme mimmikaverin kanssa interreilaamaan. Levyä ei saanut Suomesta, mutta löysin sen Amsterdamista pikku putiikista japanipainoksena vieläpä.

Phil Woodsin ehdin kerran todistaa ennen hänen kuolemaansa. Helsingin Sea jazz, ja paikkana Klippanin saaressa sijaitseva pitsihuvila, jonne mentiin pienellä veneellä. Lavalle kävellessään Phil sanoi kohdallamme ”feels good”.

Levyn aloittaa Woodsin eeppinen 12-minuuttinen –And when we are young. Se on omistettu juuri ammutulle Bob Kennedylle. Ensimmäiset kolme minuuttia maalaillaan teemaa soittaen rubatona. Sitten nostetaan tempoa lattarikomppiin. Woodsin soolo saa kierroksia säkeistö säkeistöltä, nousee korkeammalle, muuttuu nopeammaksi ja kiihkeämmäksi, komppi muuttuu normi-kolmijakoiseksi jazziksi, ja bändi on lähtenyt mukaan myrskyyn. Lopulla myös Woods vaihtaa nelosia rumpali Daniel Humairin kanssa. Kappale päättyy rauhalliseen teemaan ja kovaan ryöppyyn.

Phil Woods and his European Rhythm Machine: When We Are Young

The Record of My Life: Phil Woods and his European rhythm machine - Alive and well in Paris

Alive and well on jo teemaltaan jännittävän kompleksinen, kuin modernia Thelonius Monkia. Woodsin soolo on niin tarkka ja itsevarma, että se on melkein ruhjova. Pianisti George Gruntz pysyy hyvin moodissa soolollaan. 

Freedom Jazz dance intervalli-ilotulituksineen vedetään reippaalla uptempolla. Välillä tuntuu että Woods kilpailee itsensä kanssa kuinka itsevarmasti pystyy soittamaan rajuissakin tempoissa. Tämän lisäksi levyltä löytyvä ”Doxy” on myös Sonny Rollinsin repertoaariin kuuluva kappale. Sekä Woodsin että Gruntzin soolot ovat molemmat todella villejä.

Stolen moments löytyy alkuperäisenä Oliver Nelsonin Blues and the abstract truth-klassikolta. Nelson tulkitsee kappaleen paljaana, tilavana ja mietiskelevänä. Sinänsä kiintoisaa että blues voi olla näin ”epäbluesmaista”, Woods on antanut kappaleelle piristysruiskeen ja tehnyt siitä kirkkaan ja verevän. Pystyy ensin alkuun myös hillitsemään sanottavaansa. Gruntz soittaa jälleen oivallisen soolon käytten jokaisen 88:sta koskettimesta hyväkseen. Tätä seuraava Henri Texierin pystybassosoolo on lyyrinen, ja sitten Humairin rumpusoolo jossa on dynamiikkaa.

Doxy on lyhyt tokaisu, piste loppuun, kappaleen teema lyhyillä sooloilla.

Phil Woodsin soitossa yhdistyvät kaikki jazzmuusikon hyvät puolet. Hän soittaa sekä sydämellä että matemaattisesti, ja Soitto on uskomattoman varmaotteista. Hän osaa pyöritellä melodisia kauniita pyörityksiä, joista sitten säntää modaaliseen intervallitiheikköön. Juuri melodisuuden takia soittoa on helppo seurata. Woods oli alun pitäen Charlie Parker fani, ja teki palveluksia mestarilleen. Soitto oli kopioitua. Sitten hän löysi ilmaisunsa: murtosointuja hellivän konekiväärin. 

Ranskalaisesta kompista ei voi sanoa kuin hyvää. Tekniikkaa, mielikuvitusta ja soittamisen riemua piisaa. Youtubesta löytyy PW & his European rhythm machinen videoita Ranskasta ja Italiasta 6-70-lukujen taitteesta. Huhhuh! Sanottakoon vielä, että levyn soundimaailma on uskomattoman selkeä ja balanssissa, kun mietitään 60-luvun lopun äänitettä.

Levy sekä kansi kuluneet, jotka muistuttavat diggailun vuosista. Kiitokset kaikesta Mr. Woods!

– P. Viitala

spot_img