Radiators From Space -bändikatsaus

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Arppa, Kaseva ja kirjafestarit – Tampere-talon ohjelmaa loppuvuodelle

Marras-joulukuun vaihteessa Tampere-talo täyttyy kirjallisuuden ja suomihittien ystävistä.

Jaa somessa

Irlannin paras ja ensimmäinen punkbändi (nyt unohdetaan Pohjois-Irlanti ja Boomtown Rats myös) Radiators From Space syntyi Dublinissa syyskuussa 1976. Tätä ennen Steve Rapid (Stephen Averill), Pete Holidai ja Billy Morley olivat soitelleet yhdessä jo tammikuusta -75 nimellä Greta Garbage & The Trashcans ja Philip Chevronilla (Philip Ryan) oli omaa nimeään kantava bändi tahollaan.

Chevron (kitara), Rapid (laulu) ja Holiday (kitara) löysivät toisensa -76 ja rumpuihin tuli Joey Clarke, nyt nimeksi tuli Rockette. Kun basistiksi tuli heinäkuussa Dave McAdam nimi muutettiin Hell Razorsiksi. Hänet taasen syrjäytti elokuussa Mark Megaray (Hogan) ja rumpuihin tuli Jimmy ”Crashe” Wynne ja syyskuussa oltiin hetken nimellä Rough Trade, kunnes päästiin yhteisymmärrykseen ja oltiin Radiators From Space.

Ensimmäinen keikka tehtiin Eddie & The Hot Rodsin lämmittelijänä Dublinissa 13.9.-76. Jo lokakuussa bändi teki demon, jonka tuotti CBS:n Jackie Hayden. Horslipsin rumpali Eamon Carr soitti nauhan Chiswickin Roger Armstrongille ja Ted Carrollille ja se tuotti tulosta; sopimus syntyi.

Radiators TV Screen & Love Detective

Helmikuussa -77 äänitettiin Dublinin Trent-studiolla ensisingle TV screen/Love detective, jonka tuotti Roger Armstrong ja se ilmestyi huhtikuussa. TV screen (Chevron) kulkee perusrockkuviolla, mutta on aika räkäinen ja tarttuva kappale. B-puoli (Rapid/Holidai) on hieman omaperäisempi, mutta hyvä räime siinäkin on. Singlen jälkeen he pääsivät keikkailemaan kotikaupunginsa ulkopuolellekin.

Toukokuussa levy oli viikon single Soundsissa ja Iso-Britannian alternativelistan ykkönen (ennen varsinaisia indielistoja) ja kun se viimein toukokuun lopussa julkaistiin CBS:n toimesta myös bändin kotimaassa (Chiswick oli lontoolainen yhtiö), se nousi maan listalla sijalle 17 kesäkuussa -77. Kesäkuussa Radiators soitti Dublinin punkfestareilla, jotka pidettiin University Collegessa. Muita bändejä oli mm. Undertones ja Vipers ja tämä keikka tuli surullisenkuuluisaksi siitä, että siellä puukotettiin kuoliaaksi 18-vuotias Patrick Coultry ja tästä lehdistö sai taas lisäsyitä lietsoa punkkia vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi musiikiksi. Tämä aiheutti myös sen, että bändin keikkoja peruttiin.

Heinäkuun he viettivätkin nauhoitellessa Dublinin Lombard-studioilla Roger Armstrongin kanssa. Elokuussa he esiintyivät puistokonsertissa, jossa pääesiintyjänä oli Thin Lizzy osana Bad Reputation -kiertuettaan (muita mm. Graham Parker ja Boomtown Rats). Tämä oli myös Rapidin viimeinen keikka yhtyeessä, koska hän halusi jäädä perheineen Dubliniin muiden suunnitellessa muuttoa Lontooseen. Chevron alkoi nyt yhtyeen päälaulajaksi.

Rapid kuitenkin laulaa vielä tulevalla singlellä ja LP:llä, koska ne oli jo äänitetty. Myöhemmin hän jatkoi kotimaassaan yhtyeissä Creative Dept ja Modernaires sekä teki hyväntekeväisyyssinglen Defenders-yhtyeen kanssa, jossa olivat mukana myös Billy Morley ja Mark Megaray. Sittemmin hän alkoi tehdä levynkansi- ym. taidetta mm. U2:lle, itse asiassa hän on myös keksinyt nimen U2, joka oli aiemmin The Hype! Olihan Rapid jo aiemmin tehnyt ainakin Radiatorsin ensisinkun kannen.

TV Tube Heart

Syyskuussa -77 ilmestyi uusi single Enemies/Psychotic reaction, jonka A-puoli on huomattavasti rauhallisempaa ja tarttuvampaakin Radiatorsia. B-puoli on alunperin Count Fiven biisi enkä kyllä sitä juuri jaksa kuunnella. Samassa kuussa tuli Irlannissa ulos vielä 7″ Sunday world/Teenager in love. A-puoli on aika tavanomainen ja b vanha Pomus/Shumanin Dian and the Belmonts-cover, josta Suomessakin on versionsa tehnyt mm. Bamboo (hehheh) ja ulkomailla mm. Simon & Garfunkel ja jopa Red Hot Chili Peppers.

TV Tube Heart

Tässä vaiheessa bändi oli jo muuttanut Lontooseen ja alkanut soittaa punkväen suosimissa paikoissa kuten Roxy, Vortex ja Hope & Anchor. Lokakuussa ilmestyi sitten LP TV tube heart tuottajanaan taas armstrong. Sen avaa hidas ja tylsä versio TV Screenistä, mutta onneksi levy jatkuu parempana. Prison bars, jonka piti ilmestyä myös singlenä, on tarttuva punkbiisi, kuten suurin osa levystä, esim. Blitzin’ at the Ritz, Enemies, Electric shares (joka ilmestyi Enemies-singlen espanjalaisen version B-puolena) taikkapa Roxy girl. LP ei ilmeisesti kauheasti myynyt, mutta sai paljon kehuja lehdistössä, klassikoksikin sitä kutsuttiin, no ainakin se on Irlannin ensimmäinen punklevy, tai no ok, Boomtown Ratsin LP ilmestyi kuukautta aiemmin ja olihan bändi silloin aika punk (kyllä mä tykkäsin siitä myöhemminkin ja ei uusi comebacklevykään ihan huono ole).

He tekivät lokakuusta joulukuun puoliväliin paljon keikkoja Britanniassa kävivätpä pistokeikalla Länsi-Saksan Kasselissakin lokakuussa. Vuonna -77 piti ilmestyä myös single Blitzin’ at the Ritz/Not too late jo ennen Enemies-singleä, joidenka versiot ovat erit kuin LP:llä, mutta kyseinen nauhoite tuli julki vasta 1985 kokoelmalla Buying gold from heaven, tarkemmin ottaen sen kasettiversiossa.

Milloin Dollar Heroes?

Vuosi -78 aloitettiin tekemällä demoja ja äänittämällä uudet singlet Million dollar hero ja Walking home alone again Good Earth studioilla Lontoossa amerikkalaisen Tony Viscontin kanssa. Tammikuun lopussa aloitettiin Englannin kiertue, joka jatkui helmikuun loppuun. Puolessaväliä helmikuuta nimi lyheni Radiatorsiksi. Maalis- ja huhtikuu vietettiin uutta materiaalia kirjoitellen, treenaten ja demoja tehden.

Huhtikuun lopussa ilmestyi viimein tuo Million dollar hero -single B-puolellaan live-versio Blitzin’ at the Ritzistä. A-puoli on bändin uutta popimpaa linjaa ja likipitäen heidän paras biisinsä. Hittiä tästä ei kuitenkaan tullut, vaikka, tai koska, siitä julkaistiin kolmekin erilaista versiota. Tämän sinkun kanssa sähläily (viimeinen versio julkaistiin vasta syyskuussa -78) aiheutti sen, että heinäkuuksi aiottu single Walking home alone again/The hucklebuck – Try and stop me jäi kokonaan julkaisematta ja tuo Million dollar hero-single jäi vuoden ainoaksi Radiators-uutuudeksi.

Keväällä ja kesällä palattiin taas Good Earth studioille jousiorkesterin (!), saksofonisti Ruan O’Lochlainnin ja laulaja Mary Hopkinin kanssa. Lokakuussa Lontoon Electric Ballroomin keikalle (Stiff Little Fingersin kanssa) yhtyeeseen saatiin lisäys kitaristi Billy Morleysta, joka siis oli kuulunut jo esiaste Greta Garbageen ja hän jäikin vähäksi aikaa bändiin. Morley oli tässä välissä soitellut Billy Luger-nimisenä Revolver-yhtyeessä. Joulukuun lopussa ja tammikuun alussa tehtiin vielä 6 keikkaa ympäri Irlantia.

Ghosttown

Alkuvuodesta Morley lähti bändistä. Pian seurasi Megaray, joka liittyi ensin Eric Bell bandiin (vanha Lizzy-mies), sitten Girliin ja hieman pysyvämmin Auto Da Fehen, jossa oli vuoteen 1983 ja soittaa yhtyeen ekoilla sinkuilla. Heidän tilalleen ei otettu ketään, eikä yhtye keikkaillutkaan, lukuunottamatta Meanies-nimellä tehtyä keikkaa Dublinissa. Yhtyeessä soitti Radiatorsin ja Horslipsin jäseniä.

Maaliskuussa saatiin vihdoin ulos uutta materiaalia, kylläkin nimellä Agnes Bernelle & The Radiators. Single oli nimeltään Kitty Ricketts/Things. A-puoli on Chevronin biisi ja siinä soittaa Radiators, B-puolesta en oikein tiedä, koska en ole singleä koskaan kuullutkaan, ainakin kummankin puolen tuottajina toimivat Chevron ja Crashe ja sovittajaksi merkitty Radiators. Agnes Bernelle (Bernauer) oli Berliinissä 1923 syntynyt näyttelijä ja laulaja, joka muutti Englantiin ja sittemmin Irlantiin. Hänen ja yhtyeen kohtaamisesta en tiedä. Agnes kuoli 1999. Single julkaistiin vain Irlannissa.

Kesällä tuli sitten ihan uutta Radiators-materiaalia loistavan singlen Let’s talk about the weather muodossa, B-puolella aiemmin julkaisematta jääneet Bowyersin Hucklebuck ja Creationin alkuperäinen Try and stop me, hienoja biisejä kaikki. Elokuussa -79 oli vihdoin vuorossa toinen LP Ghosttown. Kyseessä on todella hieno poplevy, joka aikanaan jäi kovin vähälle huomiolle. Suurin syy tähän taitaa olla se, ettei yhtye promotoinut levyä laisinkaan, vaan esim. Chevron keskittyi Jim Sheridanin kanssa kirjoittamaansa musikaaliin The Ha’ Penny Place, jonka ensi-ilta oli lokakuussa -79. No esittivät Chevron, Crashe ja Holidai sentään 3 biisiä TV:n Our Times-ohjelmassa.

Ghosttown -levyn kansi

Levyllä muuten soittaa vielä bassoa Megaray. Minulle tulee Chevronin äänestä ja joidenkin biisien soundeista jotenkin mieleen Pulp. Kuunnelkaapa vaikka They’re looting in the town (erityisesti), Let’s talk… tai Song of the faithful departed ja kun ottaa huomioon, ettei Pulpia tuolloin ollutkaan, niin olikohan Jarvis Cocker fani? Ihme etteivät levyttäneet etenkin tuota ensimmäistä. LP:ltä löytyy helvetisti hienoja popkappaleita, punkista ei tämän levyn yhteydessä juuri voida puhua, mutta ei se juuri haittaa, kun tarjolla on sellaisia helmiä kuin Million dollar hero, Let’s talk about…, They’re looting… tai Song of… Ainoastaan 3 levyn biiseistä ei ole saanut singlejulkaisua, tosin viimeinen singlelohkaisu tältä levyltä on tehty niinkin myöhään kuin maaliskuussa 1981. LP:n tuotti Visconti, joka oli tuottanut esim. Bowieta jo 60-luvulla ja oli tuottamassa myös hänen viimeistä levyään Blackstar.

Ghostown olikin siltä erää yhtyeen jäähyväis-LP. Se arvosteltiin Irish Times-lehdessä vuonna 2008 Irlannin kolmanneksi parhaaksi LP:ksi kautta aikain edellään My Bloody Valentinen Loveless ja U2:n Achtung Baby. Aika hyvin, etenkin kun nuo 2 ovat myyneet muutaman miljoonan enemmän kuin Ghostown (ainakin U2). Levyltä julkaistiin samassa kuussa myös single Kitty Ricketts/Ballad (song) of the faithful departed ja kyllähän ainakin tämä bändin oma versio Kitty Rickettsistä toimii, kuulostaa joltain kapakkalaululta ja antaa jo viitteitä siitä, että biisintekijä Chevron liittyi myöhemmin Poguesiin.

Dancing Years Are Over

Yhtye ei suinkaan vielä hajonnut, mutta keikkarintamalla vietettiin hiljaiseloa. Tammikuusta -80 huhtikuuhun tehtiin kuitenkin tuottaja Hans Zimmerin kanssa kahta seuraavaa singleä. Kauan meni aikaa, etenkin kun noista sessioista ei tuolloin julkaistu kuin 2 biisiä. Helmikuussa julkaistiin Big Beatin toimesta kokoelma-ep, joka sisältää kappaleet TV screen, Enemies, Psychotic reaction ja Teenager in love.

Ihmeempiä ei sitten tapahtunutkaan ennen kuin uusi single Stranger than fiction ilmestyi heinäkuussa. Biisi on hyvää jatkoa lp:lle, mutta B-puolelta ei uusia biisejä sitten löydykään, vaan jo ensi-lp:llä ollut Prison bars ja Ghosttownilta otettu Who are the strangers? Sinkusta tehtiin myös yksipuolinen promo ja elokuussa Irlannissa julkaistulla versiolla Prison bars on korvattu ennenjulkaisemattomalla Paddy ”guitar” Paddylla. Biisi on kuitenkin äänitetty jo 1977.

Radiators from Space

Syyskuussa tuli sitten ulos toinen Zimmerin tuottama single Dancing years, jonka B-puolella on sama instrumentaalina. Irlannin versiossa B-puolella on 3 livebiisiä helmikuulta 1978. Tästä singlestä en pahemmin perusta, menee jo liian viihteelliseksi, harmi, sillä se jäi heidän viimeiseksi uusia biisejä, tai biisin, sisältäneeksi julkaisuksi tuolloin.

Jotain kuitenkin vielä tapahtui; yhtye otti uudeksi basistiksi Neil Whiffenin ja koskettimiin Nick Hurtin ja lähti Dancing years-kiertueelle, eli kyseessä olivat ensimmäiset keikat liki kahteen vuoteen. Kiertuetta promotoitiin esiintymällä kolmessa eri tv-ohjelmassa esittäen tuon uuden singlen. He soittivat Irlannissa vajaat 20 keikkaa loka- ja marraskuussa, viimeinen oli 8.11 Dublinissa ja se oli silloin jäävä myös heidän viimeiseksi keikakseen.

Tammikuussa -81 tehtiin vielä uusia demoja Lontoossa ja Whiffenin mentyä äänittäjä Johnny Byrne soitti bassoa ja ilmeisesti myös Chevron, joka aiemmilla demoilla oli hoitanut saman tontin, silloin kun bändi oli basistiton. Uuden LP:n nimeksi oli suunniteltu Absent without leaving. Loppu oli kuitenkin lähellä; maaliskuussa he peruivat Irlannin kiertueen ja ilmoittivat lopettavansa. 13.3 ilmestyi jäähyväissingle Song of the faithful departed/They’re looting in the town, jotka ovat siis Ghostownilta. Chevron teki saman vuoden lopussa viiden biisin mini-LP:n Songs from Billy’s dance hall. Kappaleet ovat alunperin Brect/Weill-tuotoksia, eli kaukaa aikojen takaa. Holidain yhtyeinä toimivat jatkossa Reasons ja Light A Big Fire, jonka levyjen kansitaiteesta vastasi Rapid eli nykyisin taas Steve Averill.

Pogues

Chevron jatkoi uraansa lähinnä tuottajana. Hänen tuottamiinsa bändeihin kuuluu mm. Pogues-tyylinen The Men They Couldn’t Hang. -83 Elvis Costello ehdotti hänelle singlen tekoa omalle IMP-yhtiölleen. Syntyi The captain and the kings (Brendan Behanin näytelmästä The Hostage), jonka B-puolelle tuli Chevronin oma versio Faithful departedista. Sillä soittaa myös Costello itse.

Seuraavaksi Chevron pääsikin sitten suureen maineeseen, kun häntä pyydettiin v.-85 tuuraamaan Jem Fineriä Poguesissa näiden Amerikan kiertueella, vaikkei hän ollutkaan ikinä banjoa tai mandoliinia soittanut. Ja kiertueen jälkeen hän jäi yhtyeeseen kitaristiksi, koska Shane MacGowan ei halunnut sitä enää soittaa. Chevron on mukana jo yhtyeen samana vuonna ilmestyneellä toisella LP:llä Rum, sodomy and the lash. Hän jatkoi yhtyeessä aina vuoteen 1994 (Shane oli potkittu pois jo 1991), jolloin totesi olevansa liian sairas jatkaakseen.

Aid To Fight AIDS

Syyskuussa 1985 myös alkuperäinen Radiators (From Space) kokoontui yhdelle tukikeikalle Dubliniin nimeltään Aid To Fight AIDS. Mukana bändissä oli myös Gavin Friday, Nick Hurt, Keith Donald ja Billy Morley. Tällä keikalla soitettiin myös uusi biisi, Under Clery’s clock. Vuoden lopussa ilmestyi vielä kokoelma Buying gold from heaven, jonka kasettiversiolla on siis aiemmin julkaisematta jäänyt single Blitzin’ at the Ritz/Not too late.

Tuosta keikasta julkaistiin vasta 1988 kasettina Dollar for your dreams-niminen tekele, jolla kerättiin lisää rahaa aidsin vastaiseen työhön. Omien biisien lisäksi mukana on Van Morrisonin Gloria. Lisäksi mukana on jo mainittu Chevronin uusi Under Clery’s clock. Samaisen kipaleen ja toisen uuden, nimeltään Plura Belle, yhtye kävi äänittämässä ilman Rapidia Dublinin Lane-studiolla kesällä -88. Singlenä Under… ilmestyi tammikuussa -89, tällä kertaa myös 12-tuumaisena, jollaisia bändi ei aiemmin ollut tehnytkään. B-puolella on vuoden -79 demo Take my heart and run ja 12-tuumaisella myös Strangers in fiction. Singlen julkaisi vanha tuttu Chiswick ja helmikuussa se oli NME:n viikon single. Mikäs siinä, Under… on kaunis biisi, muita en ole kuullut, mutta luulisin tuon 12-tuumaisen Strangers-biisin olevan joku uusi miksaus Stranger than fiction-biisistä.

Helmikuussa myös Ghosttown julkaistiin uudelleen eri kansilla, tällä kertaa myös CD:nä. Mukaan otettiin myös Under… ja tuo Plura Belle, jota ei vielä oltu julkaistukaan. Se nyt ei ole kauhean ihmeellinen. Seuraava Radiators-julkaisu oli mainio kokoelma Cockles and mussels vuonna 1995. Se sisältää koko Ghosttownin (myös uusintajulkaisulla olevat biisit), sinkkubiisejä, ekan LP:n raitoja ja tätä julkaisua varten tehdyn miksauksen Dancing yearsista.

Vuonna -96 oli vuorossa live-, B-puoli- ja demokokoelma Alive-alive-o! Mukana on 16 biisiä Lontoon Roundhouselta vuodelta -78, joukossa 3 aiemmin julkaisematonta coveria; Flaming Grooviesin Shake some action ja Teenage head sekä Stoogesin 1970. Loput ovat joko sinkuilla julkaistuja tai julkaisemattomia demoja, joista osa on peräisin yhtyeen viimeisistä sessioista tammikuussa 1981. 2001 Chevron liittyi uudelleenkoottuun Poguesiin ja alkoi myöhemmin koota yhtyeen materiaalista 5 CD:n boxia.

Plan 9 From Radiators From Space

Vuonna 2003 syntymän näki ryhmä nimeltä Radiators From Space (Plan 9). Siinä olivat herrat Chevron laulussa ja kitarassa (jatkoi myös Poguesissa), Holidai kitarassa, yllättäen alkuperäinen laulaja Rapid kosketinsoittimissa ja taustalaulussa. Uusina riveissä ovat Chevronin vanha bändikaveri Poguesista Cait O’Riordan bassossa ja rummuissa Johnny Bonnie, jonka aikaisempiin yhtyeisiin kuuluu Those Handsome Devils.

Ensimmäisen kerran kokoonpano esiintyi julkisesti Dublinissa Joe Strummerin muistokonsertissa 23.12.2003 (Strummer oli kuollut vuoden ja 1 päivä aiemmin). He tekivät 2004 omalle 625-merkilleen EP:n Television screen 2004, jolla kuullaan 3 RTE radiolle tehtyä äänitystä biiseistä Kitty Ricketts, Prison bars ja enemies sekä liveversio nimibiisistä. Vaikea sanoa noista uusista versioista mitään, kun noista en ole kuullut kuin nimibiisin, eikä se ole juurikaan muuttunut, paitsi että Chevron laulaa sen.

The Radiators Plan 9

Seuraavana vuonna tuli The Summer season EP, jolla on kaksi uuttakin biisiä; Hinterland ja The girl with the gun sekä uudet versiot biiseistä Sunday world ja Electric shares. Samana vuonna he lämmittelivät U2:ta näiden stadionkonsertissa Dublinissa. Ilmestyi myös kaksi mielenkiintoista levyä, aiemmin bootlegina julkaistu LP Live at the Southend Kursaal joulukuulta 1977 ja neljän biisin EP, jonka äänitykset ovat peräti lokakuulta 1976. No, jälkimmäistä painettiin 500 ja LP:täkin vain 1000, että niitä kai on turha yrittää hankkia.

Japanissa julkaistiin myös CD Midnite demos + live, jossa on siis nuo molemmat. Bassoon vaihtui Jesse Booth helmikuussa 2006, nimestä putosi Plan 9 ja syntyi uusi pitkäsoitto Trouble Pilgrim tuolle omalle firmalle, joka ensin julkaistiin vain Irlannissa 2006. Seuraavana vuonna myös Englannissa Chiswickin toimesta, myöhemmin myös Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Kyseessä on yllättävänkin hyvä levy, erikseen on kai mainittava jo nimensäkin puolesta kunnianosoitus Joe Strummer (Strummer oli toiminut myös Poguesissa laulajana ja kitaristina Shanen jälkeen keikoilla), nimibiisi ja promosinkkunakin julkaistu kaunis Heaven.

Basistiksi vaihtui Enda Wyatt, mutta suurempi uutinen oli, että Chevronilla diagnosoitiin kurkkusyöpä kesällä 2007 ja hän jättäytyi luonnollisesti syrjään molemmista yhtyeistään, itse asiassa oli jäänyt pois jo maaliskuussa huomatessaan jonkin olevan vialla. Mutta yllättäen seuraavan vuoden alussa hän oli jo täysin toipunut ja palasi Poguesiin.

Radiatorsista ei aikoihin kuulunut mitään, vaikka tarkoitus olikin jatkaa. Sen sijaan huhtikuussa 2008 ilmestyi vihdoin tuo Chevronin kokoama Poguesin mielenkiintoinen 5 CD:n boxi Just look them straight in the eye… and say pogue mahone (haista paska tai perse tai jotain sellaista). Siinä on paljon ennenjulkaisematonta ja harvinaista tavaraa. Muutamia mainitakseni hienot versiot Rod Stewartin Maggie Maysta, Lovin’ Spoonfulin Do you believe in magicista, Barry McGuiren Eve of destructionista, ties kenen alunperin My waysta (no ainakin Sinatran, mutta tämä versio on lähempänä Sidin versiota) sekä omia ennenjulkaisemattomia biisejä.

Yllättäen huhtikuussa 2012 Radiators From Space julkaisi uuden levyn Sound City Beat, joka sisältää covereita vanhoista irlantilaisista biiseistä, ainakin osansa saavat Rory Gallagher ja Thin Lizzy (enkä nyt tarkoita mitään Whisky in the jaria, mikä ei edes ole heidän biisinsä, vaan Dublin-niminen kaunis kipale). Sittemmin Holidai, Rapid, Wyatt ja Johnny Bonnie alkoivat esiintyä nimellä Trouble Pilgrims ja tekivät ainakin hyväntekeväisyyskeikan Chevronille (jonka syöpä oli uusiutunut) elokuussa 2013. Chevron kuoli 8.10.2013.

Vuonna 2021 (ainakin tätä kirjoittaessa vielä kyseinen vuosi on) ilmestyi Espanjassa LP Studio demos 1977 and more. Tähän lienee aika lopetella. Tai no sanon vielä sen, että myös USAssa ja Australiassa on/on ollut samanniminen bändi, mutta tyyli on aivan muuta.

Diskografia

  • 7″:Television screen/Love detective (Chiswick NS 10) 4/1977
  • 7″:Enemies/Psychotic reaction (Chiswick NS 19) 9/1977
  • 7″:Enemigos (Enemies)/Acciones electricas (Electric shares) (Chiswick 02.1341/8), Espanja 1977
  • 7″:Sunday world/Teenager in love (CBS 5572) 9/1977
  • LP:TVTUBE HEART (Chiswick WIK 4) 10/1977
  • 7″:Prison bars/Teenager in llove (NS 24), 11/1977, ei julkaistu, muutamia valkoisia vinyylejä olemassa (ei mulla)
  • 7″:Million dollar hero/Blitzin’ at the Ritz (NS 29) 4/1978
  • 7″:Million dollar hero (edited)/Million dollar hero (lp version) (NS 29P) promo 4/1978
  • 7″:Walkin’ home alone again/Try and stop me – The Hucklebuck (NS 45) 7/1978, ei julkaistu
  • 7″:Million dollar hero (remixed & edited)/Blitzin’ at the Ritz (live) (Chiswick CHIS 106) 9/1978
  • 7″:Let’s talk about the weather/The Hucklebuck – Try and stop me (Chiswick CHIS 113) 6/1979
  • 7″:Let’s talk about the weather/Confidental (Chiswick 02140713) 1979, Espanja
  • LP:GHOSTTOWN (Chiswick CWK 3003) 8/1979
  • 7″:Kitty Ricketts/Ballad of the faithful departed (Chiswick CHIS 115) 8/1979
  • EP:FOUR ON THE FLOOR (Big Beat NS 57) 2/1980
  • Enemies – Teenager in love/Television screen – Psychotic reaction
  • 7″:Stranger than fiction/Prison bars – Who are the strangers (Chiswick CHIS 126) 7/1980
  • 7″:Stranger than fiction/Paddy ”guitar” Paddy (Regent Park recordings 1977) – Who are the strangers (Mulligan LUNS 741) 8/1980
  • 7″:The dancing years/The dancing years (instrumental) (Chiswick CHIS 133) 9/1980
  • 7″:The dancing years/Electric shares (live) – Sunday world (live) – Enemies (live) (Mulligan LUNS 742) 9/1980
  • 7″:Song of the faithful departed/They’re looting in the town (CHIS 144) 3/1981
  • LP:BUYING GOLD FROM HEAVEN (Hotwire HWLP 8503) 11/1985, kasetilla 2 lisäbiisiä
  • cass.:DOLLAR FOR YOUR DREAMS (Comet COMTAPE 6) 1988
  • 7″:Under Cleary’s clock/Take my heart and run (demo 1979) (Ace-Chiswick NS 128) 1/1989, 12-tuumaisella (NST 128) myös Stranger than fiction
  • CD:COCKLES AND MUSSELS (The best of Radiators) (Chiswick CDWIKD156) 10/1995
  • CD:ALIVE-ALIVE-O! (Chiswick CDWIKD 164) 6/1996
  • CDEP:TV SCREEN 2004 (625 RADCD 001)2004
  • CDEP:SUMMER SEASON (625 RADCD 002) 2005
  • 7″EP:MIDNITE DEMOS (Rejected records 1000038) 10/2005
  • LP:LIVE AT THE SOUTHEND KURSAAL 17.12.1977 (Rejected records 1000039) 2005
  • CD:TROUBLE PILGRIM (625 RADCDLP 003) 10/2006
  • CD:SOUND CITY BEAT (Chiswick CWK 3022) 4/2012
  • LP:STUDIO DEMOS 1977 + MORE (Beat Generation 147777) 8/2021

– V. Vahtera

spot_img