Tämä bändi oli hyvin lyhytikäinen eikä paljon mitään tehnytkään, mutta tässä on yksi hauska juttu ja yhtyeen viiden biisin tuotantokin on vähintään kelpoa kuunneltavaa.
Yhtye perustettiin joskus vuoden 1977 puolessavälissä Aylesburyn pikkukaupungissa. Tai en tiedä voiko puhua yhtyeestä, koska se koostui lähinnä laulaja Christopher ”Kris” Needsistä ja kitaristi Colin Keinchistä.
Kummatkin olivat toimittajia ja etenkin Needsin päätoimittama ZigZag on legenda (hän oli myös Mott the Hooplen fan clubin sihteeri ja DJ). Loput yhtyeestä koostuivat keistä he saivatkin haalittua pubista jne. kasaan. Siksi keikkailu ei ollut kovin tiivistä.
Sattui niin, että Chris France -niminen mies halusi julkaista kokoelman alueen bändeistä.
Jokaisen bändin oli kuitenkin suostuttava ostamaan itselleen 30 kappaletta tuota levyä. Levylle tuli 14 yhtyettä ja viidestoista olisi ollut ainoa, josta oli jotain kuuluva myöhemminkin eli Marillion, mutta he eivät suostuneet/pystyneet ostamaan niitä 30:tä levyä, joten se ei siinä esiinny.
Levy nimeltä Aylesbury Goes Flaccid ilmestyi vuoden 1978 alkupuoliskolla Flaccid Recordsilla (yhtiön ainoa julkaisu) ja Vice Creems soittaa siinä ihan helvatan rajun punkbiisin No passion. Levyn muista bändeistä en tiedä muita kuin Speedosin siitä syystä, että yhtyeessä on soittanut Boys-mies Duncan Reid ja Wild Billy Barrettin, joka teki levyjä John Otwayn kanssa.
Levystä on julkaistu Castlen toimesta CD-painos vuonna 2007. Kesällä -78 heillä oli kasassa vähän pysyvämpi kokoonpano, jossa Krisin ja Colinin lisäksi soittivat Nigel Birchall (kitara), Chris Lugmayer (basso) ja Martin Godfrey (rummut). Tällä kokoonpanolla tehtiin 1978 hieno ensisingle 01-01-212/Won’t you be my girl, jonka julkaisi Tiger Records, joka taitaa olla Krisin oma firma, koska muita julkaisuja ei tullut.
A-puoli on erittäin tarttuva poppunkkappale, joka suomalaisille tuli varmaan tutummaksi Sensuurin versiona 682226, joka löytyy heidän LP:ltään Hulinaa. B-puoli on hitaampi, mutta yhtä lailla kelpo kipale. Singlen tuotti bändi ja Roger Bechirian, joka tuottanut myös mm. Undertonesia, Elvis Costelloa ja Flamin’ Groovesia, single tehtiinkin Flamin’ Grooviesin LP-sessioiden tauoilla.
Sitten tehtiin hieman keikkaa mm. Advertsin ja Lurkersin kanssa, kunnes oli aika tehdä toinen single, jonka Clashin Mick Jones oli tuottava. Mutta studioon menon aattona muut kuin Kris ja Colin häipyivät. Jones oli todennut vain, että ei hätää, hän hommaa soittajat. Ja millaiset soittajat siihen sitten tulivatkin!
Jones soitti itse kitaraa nimellä Michael Blair, rummuissa oli Clashin Nicky Headon nimellä Nicholas Kahn ja Tony James Generation X:stä bassossa nimellä Anthony Ross. Nimet johtuivat lakiteknisistä syistä. Mukana touhuamassa oli myös ZigZagin toimittaja ja Clashin roudari Robin Crocker nimellä Robin Banks.
ZigZag Recordsille 1979 tehty Danger love/Like a tiger on kylläkin huomattavasti debyyttiä heikompi. A-puoli on kyllä ihan hyvä rockbiisi, mutta tähänastiset 3 biisiä olivat vain niin paljon parempia, että se jäi selvästi jälkeen. B-puoli onkin sitten merkitty trad. ja se onkin tavanomainen perusrockbiisi. Mutta tämä on kuitenkin merkittävä tapaus noiden yhteyksien takia.
Tämän jälkeen ei taidettu enää uutta kokoonpanoa etsiäkään, tai no olihan heillä keikka Clashin ja Ian Duryn lämmittelijänä Aylesbury Friarsissa. Muista yhtyeen soittajista en tiedä mitään, mutta Kris alkoi hääriä ihan toisenlaisen musiikin parissa, eli acid- hiphop- ja mitä näitä nyt on. Liekö johtunut raskaasta huumeiden käytöstä tai toisinpäin?
Hän on tehnyt näihin päiviin asti kyseistä tyylilajia monissa eri kokoonpanoissa. 1986 hän muutti New Yorkiin ja kirjoitti Hip-Hop lehteen. 1990 hän muutti takaisin Englantiin (ja on siis päässyt irti huumeista) ja on kirjoitellut mm. lehtiin MOJO, Vive Le Rock ja Record Collector sekä ollut mukana tekemässä elämäkertoja, esim. George Clintonista.
Vuonna 2008 japanilainen 1977 Records julkaisi Vice Creemsin kokoelman 01-01-212, jolla on yhtyeen tuotanto ja parit eri nauhoitukset Danger lovesta ja Like a tigerista sekä kaksi 2004 tehtyä kuuden minuutin juttua, joiden pahoin pelkään olevan kuuntelukelvotonta minulle. En siis ole levyä kuullut, eikä sitä taida mistään edes saada.
Discografia
- 7″:01-01-212/Won’t you be my girl? (Tiger Records Grrrr 1) 1978, itse asiassa Won’t you be my girl taitaa olla A-puoli, mutta menköön näin, kun sen tonne jo aiemmin kirjoitin ja se on bändin ehdoton ykkösbiisi!
- 7″:Danger love/Like a tiger (Zig Zag Records ZZ22001) 1979
- CD:01-01-212 (1977 Records 1977-A016CD) 2008, Japan
Kokoelmilla
No passion kokoelmalla AYLESBURY GOES FLACCID (Flaccid Records FLAC 1) 1978, CD:Castle Music CMQCD1553 2007
– V. Vahtera
