Englantilainen (Lontoosta tarkemmin) Lurkers on yksi niistä ensimmäisen polven punkbändeistä, jotka eivät koskaan saavuttaneet sellaista suosiota, kuin esim.Pistols, Clash tai Damned, mutta oli aika suosittu hieman pienemmissä ympyröissä.
Tämä bändi oli hyvin lyhytikäinen eikä paljon mitään tehnytkään, mutta tässä on yksi hauska juttu ja yhtyeen viiden biisin tuotantokin on vähintään kelpoa kuunneltavaa.
Eddie And The Hot Rods perustettiin alkuvuodesta 1975 Essexissä ja oli ensimmäisiä punkin mukanaan tuomia bändejä, vaikka bändillä ei oikeastaan ollut muuta yhteistä ko. tyylin kanssa kuin energia.
Dreaming in Yellow kronikoi laajasti brittiläisen freeparty-kulttuurin kulta-ajoista ja niihin johtaneista ilmöistä yhden skenen pioneeri sound systemin näkökulmasta.
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Virolainen HAPE julkaisee toisen eepeensä viime vuotisen debyyttinsä Night Life jälkeen suomalaisella EABE-levymerkillä. Nyt hänen elekotrossaan on sävyjä 70-luvun progesta ja synteetisaattori-musiikista.