Kolumni: Jos taide on bisnestä, onko bisnes taidetta?

Aiheeseen liittyvää

Carcass, Kreator ja monia muita kovia Tuskan ohjelmaan

"Tulevan kesän festivaaliohjelma on laadittu nyt kolmeen kertaan ja uskon vakaasti, että se on tässä vuosien varrella hioutunut parhaaseen mahdolliseen muotoonsa. Olen tästä kattauksesta äärimmäisen ylpeä."

Hufvudstadsbladetin vanhat lehtikuvat lahjoitettiin Journalistiselle kuva-arkistolle

KSF Media on lahjoittanut Hufvudstadsbladetin historiallisen lehtikuvakokoelman Museoviraston Kuvakokoelmien Journalistiselle kuva-arkistolle JOKAlle.

Väliaikainen Morsian – Erilaisuuden taakse pudonnut kummajainen

Ensikuulemalta toimituksen arvosteltavaksi saapunut EP, Erilaisuuden taakse pudonnut kummajainen, on juuri nimensä mukaista materiaalia. Erilaista, taakse pudonnutta ja kummallista.

Tyhjät Patterit -bändikatsaus

Tyhjät Patterit oli luultavasti ainoa vammalalainen punkyhtye 70- ja 80-luvuilla. Se perustettiin siis joskus 70-luvun lopulla ja soitti suurimman osan olemassaolostaan samassa kokoonpanossa; Esa Ijäs (laulu & kitara), veljensä Ari (basso) ja Martti Jalonen (rummut).

Iloinen suomirock-ilta Iloisessa Härässä

Ravintola Iloisessa Härässä Turun Härkämäessä vietettiin lauantaina 20.11. suomirock-iltaa, kun lavalle nousivat progressiivista rockia soittava Nousi sekä illan pääesiintyjänä KARI. Paikalle kannatti tulla ajoissa, sillä ravintolan henkilömäärä oli rajoitettu 50:een.

Jaa somessa

Taiteilijat, jotka kirjoittavat kirjoja, säveltävät musiikkia tai maalaavat tauluja ovat useimmiten köyhiä. Taiteilijat, jotka tekevät rahaa ovat useimmiten rikkaita.

Rahan tekeminenkin voi olla taidetta. Tämä on erityisesti totta kirjaimellisesti tulkittuna. Historian saatossa väärää rahaa on käytetty mm. poliittisena aseena vastustajamaita kohtaan. Esimerkiksi Natsi-Saksassa väärennettiin Englannin puntaa yhteensä 600 miljoonan arvosta. Näihin operaatioihin valikoituivat mukaan vain huipputaitavat ja arvostetuimmat taiteilijat.

Hieman laajemmin tulkittuna puhumme tietysti liiketoiminnasta.

Vallitsevan mielipiteen mukaan taiteeksi voidaan kutsua kaikkea, jossa estetiikan tarkoitus ylittää myyntitarkoituksen. Toisinpäin käännettynä kyse on viihteestä eli show-bisneksestä. Teokseen käytetyllä rahamäärällä ei myöskään ole tämän määritelmän perusteella merkitystä. Olennaista on vain teoksen kohtaamisen luonne sekä taitelijan että yleisön osalta.

Tämän määritelmän perusteella asia onkin jo loppuunkäsitelty ja voit lopettaa tämän kolumnin lukemisen tähän. Jos henkilö työstää teoksensa ansaintatarkoituksessa, se ei enää ole taidetta. Valtaosa taiteilijoista on eri mieltä!

Viihdettä ei usein mielletä taiteeksi vaikka sitä tuottavat viihdetaiteilijat. Viihteen ja taiteen eroa on pohtinut myös Makoto Fujimura, joka totesi viihteen välittävän ennustettavaa nautintoa, siinä missä taide johtaa muutostilaan. Tämän perusteella voitaisiin päätellä, että mikäli teoksen kokijassa aiheuttama vaikutus johtaa muutokseen, mutta on liian ennalta-arvattava, ei teosta voida laskea taiteeksi. Fujimuran määritelmä ei ole aukoton ainakaan tämän one-linerin muodossa.

Jos siis taidetta tekee bisnesmielessä, onko se silloin taidetta vai bisnestä? Jos taide on bisnestä, onko bisnes taidetta? Yhtäläisyysmerkki näiden välissä tuntuisi vakuuttavan meille, että näin todellakin on. Mutta ehkä voimme avata kysymystä vielä lisää.

Entäpä, jos bisneksen harjoittaja on niin huono omassa lajissaan, että toiminta ei tuota voittoa. Onko kyseessä silloin edes bisnes? Ehkä toiminta on silloin enemmänkin taidetta? Rahaa tuottamaton taide ei ole bisnestä, mutta onko bisnes, joka ei tuota rahaa, taidetta? Onko kyse vain niin kutsumamme ”taiteen” eri laaduista?

Mikä sitten erottaa hyvän ja huonon taiteen? Eräänä mittapuuna voidaan käyttään sen saamaa suosiota. Suosio yleensä korreloi teoksista saatavaan taloudelliseen kompensaatioon. Jos taiteilijan tehtävä on tehdä hyvää taidetta, eli siis saada teoksillaan taloudellista tuottoa, onko kyseessä silloin kuitenkin liiketoiminta? Voiko bisnestä ja taidetta enää ylipäätään erottaa toisistaan vai ovatko ne, saatana, sama asia?

Eräs bisneksen muoto on lain harmaalla tai vielä synkemmällä alueella liikkuvat huijaukset. Termi huijari on englanniksi ”con artist”, lyhennelmä termistä ”confidence artist”. Termi juontaa juurensa Amerikan historian varhaisimmasta tunnetusta huijarista, William Thompsonista. Thompson sai häkkiä vuonna 1849 toteutettuaan liudan vedätyksiä; lainaamalla ohikulkijoilta arvotavaraa ja haihtumalla niiden kanssa ilmaan. Paikalliset viranomaiset antoivat miehelle lempinimen ”confidence man”. Mainittakoon, että historioitsija Karen Halttusen mukaan noin kymmenys 1860-luvun rikollisista NYCissä olivat luottamusmiehemme kanssa samalla liikealalla, vai pitäisikö jo tässä vaiheessa sanoa taiteenalalla?

Jos siis ihmisten huiputtaminen taloudellisessa tarkoituksessa on taidetta, niin samaa on liioiteltuja mielikuvia luovat mainokset, joita liiketalouden ilmentäjät käyttävät luodakseen yleisölleen tarvittavan luottamuksentunteen ostopäätöksen aikaansaamiseksi.

Mikäli korkealle arvostamaani supliikkiartistia, Remu Aaltosta, on uskominen, niin rikollisuuskin on taidetta. Tämä käy ilmi miehen Radio Rockille antamassa haastattelussa. Tarkennettakoon, että Aaltonen arvostaa tällä saralla vain Robin Hood -henkistä rikkailta anastamista, ottamatta kantaa siihen kuka niistetyt harkot hihoihinsa lopulta käärii. Tämän ulostulon sisällön lisäksi monet ovat erimielisiä siitä, edustaako taidetta sen kummemmin Remun ja Hurriganesin musiikki.

Entä sitten urheilu? Kuulostaa paksulta väitteeltä kutsua urheilua taiteeksi. Kaikki jonkilaisia sääntöjä noudattavat kehon liikuttamismuodot eivät tosin ole urheiluakaan. Näitä ovat esim. itämaiset taistelulajit monimutkaisine liikesarjoineen. Ison meren takana näitä tyylejä kutsutaankin osuvasti nimellä ”martial arts”. Tällaisen liikesarjan todistaminen tuo mieleen äkkiseltään modernin tanssin, joka sanomattakin nauttii vahvaa suosiota taidediggareiden keskuudessa.

Oman lisänsä urheiludebattiin tuo varsinkin Yhdysvalloissa suuressa suosiossa oleva show-paini. Siinä kilpailijat mittelöivät ja kommunikoivat keskenään etukäteen laaditun käsikirjoituksen nojalla, ja lopputulos on ennalta tiedossa esityksen toteuttamiseen osallistuville. Tämä näyttelemisen muoto ei siis ole urheilua, vaikka se vaatii esittäjiltään huipputason kehonhallintaa ja voimakkuutta. Sivuhuomiona tätä voimaa vanhan liiton painijat usein hommasivat hormoneilla ja muilla napeilla, sillä taiteilijoillehan ei nykyäänkään järjestetä doping-testejä. Tällä hetkellä Suomen show-painin kärkiotsikoissa paistatteleva Jake Luupää onkin todennut lajin olevan pohjimmiltaan ”urheilullista taidetta”.

Myös nk. perinteisten taiteiden, kuten musiikin harjoittajat tuntuvat välillä sekoittavat musiikin taiteellisuuden ja urheilusuoritukset keskenään. Esimerkkinä mainittakoon yhdysvaltalainen Nitro-yhtyeen kitaristi Michael Angelo Batio, joissain piireissä maailman nopeimpana lead-soittajana tunnettu muusikko. Hän kykeni parhaina päivinään soittamaan 16 tarkkaa nuottia sekunnissa. Hänen harjoittelumetodeillaan ja sinnikkyydellään voisi varmasti konsultoida menestyksekkäästi monia kilpaurheilijoita. Bation äärimmäisyyksiin viety soittonopeus tuntui hapettavan jo pelkästään nuottien sävelkorkeuden ja esiintymistiheyden potentiaalisesti aikaansaamaa tunnetta. Siis sitä toimintojen seurauksena aistein havaittavaa tunnevaikutusta, mitä pidetään yhtenä taiteen määritelmistä.

Mitä tähän enää voi todeta?

Ainakin opimme sen, että huono bisnes ei tuota hyvää taidetta, mutta hyvä taide tuo useimmiten mukanaan rahaa. Sehän oli selvä jo heti kättelyssä.

– M. Van Dola

spot_img