Juuri kun alan olla elossa Arnaut Pavlen tarjoamasta totaalisesta mustan metallin selkäsaunasta, ystäväni suositteli tällaista kotimaista orkesteria, johon oli toki tartuttava heti!
Antimaterian levyltä Valo aikojen takaa (2016) ei haluaisi varsinaisesti etsiä suurempia puutoksia, sillä kokonaisuudessaan albumi on todella mainio tapaus melko marginaalisessa pienessä skenessään. Erittäin omanlaisesta peruslaadusta kertoo jo ihan, ettei vertailukohtana tule lonkalta mieleeni täysin vastaavia artisteja ainakaan kovinkaan paljon kotimaastamme. Tosin en ole ihan demoskeneä tutkinut tarpeeksi viime aikoina, sillä sieltä voi pamahtaa vaikka mitä tietyin väliajoin.
Antimaterian ihan materiaksi päätynyt musiikki on mukavan tasalaatuista, tarttuvaa ja siinä mielessä mielenkiintoista, että bändi liikkuu kahden genren välimaastossa. Päällimmäisenä tulee väkisinkin mieleen simppelimmät ambientiin ja dungeon synthiin kallellaan olevat viritykset, kun taas pohjalla ovat selvät black metal -meiningit. Yksi vertailukohta voisi osittain olla Itävallan keisarin Summoningin vanhempi tuotanto, vaikka yhteen nämä eivät todellakaan mene. Tietyssä fiilispohjassa on kuitenkin samankaltaista tarttumapintaa.
Levyn soundimaailma on yleisesti sopivan kämyinen ja kotikutoinen tuoden mukavasti kaikki instrumentit yhteen ihan hyvänä äänimattona. Enemmän särmää olisin kyllä toivonut silti kitarasoundeilta. Nyt meno on noiden osalta turhankin pehmeää ja hieman puuduttavaa pidemmän päälle. Tämä luo hieman väärällä tavalla demomaisuuden tunnetta julkaisulle.
Yleinen tempo musisoinnissa on kohtalaisen hidas ja välillä fiilis on soiton suhteen jopa ihmeenkin leppoista tunnelmointia! Vokaaleista ei ole pahemmin yhtään ikävää sanottavaa. Ne ovat oikein mainiosti rytmitetty ja palvelevat kokonaisuutta. Kun puhetta oli Summoningista aiemmin, niin tietyistä synaosioista soundeineen tulee nostalgisen hauskasti mieleen Tuomas Mäkelän ambientsuuruuden – Jääporttien ensimmäiset julkaisut.
Vaikka Antimaterian pakka on kasassa musiikillisesti oikein hyvin yleisellä tasolla, niin suurin kompastuskivi löytyy oikeastaan platan lyyriseltä puolelta. Ihan runouden peruskursseilla usein mainitaan ensimmäisten asioiden kohdalla, että älä käytä ns. liian suuria sanoja tai ilmauksia. Esimerkiksi Antimaterian kappaleiden nimissä oleva mahtipontisuus menee yli hieman oudon sanajärjestyksensä kanssa. Tässä suhteessa hypätään valitettavasti kompastuskiviin, mistä tulee vakavien mielikuvien sijaan vaikkapa power metalliin liittyvät kliseisyydet. Osittain myös se, mikä toimii englanniksi ei valitettavasti kuulosta kovin mairittelevalta meidän omalla kielellämme.
Mutta se kaikesta nillityksestäni! Kokonaisuutena Valo aikojen takaa on oikein hyvä fiilistelytrippi ja levyltä löytyy todella kovaa tunnelmointia parhaimmillaan. Ehkä pikkuisen (ei liian) skarpimmalla äänimaailmalla ja soitolla bändi saisi paremmin tuotua vielä esille parhaita puoliaan.
Ehdoton suosikkini julkaisulta on kappale Kun aukeaa mysteerit kuoleman. Tällaista kuulisin mielelläni lisää jatkossakin! Tosin Antimaterian aktiivisuudesta ei ole tällä hetkellä itselläni pahemmin tietoa.
– K.Leijala
