The Wild Silence on Muuramessa vuonna 2018 perustettu kahden miehen rokkibändi, joka on aiemmin julkaissut pari singleä. Nyt päivänvalon on nähnyt kokopitkä albumi Second Aid Kit, josta aletaan seuraavaksi ottamaan mittaa.
Saatteessaan yhtye mainitsee, että se pyrkii herättämään kuulijassaan jonkin suuren tunteen kuten surun, toivottomuuden tai raivon. Vaikka nämä tunteet tuppaavat kieltämättä olemaan jokseenkin negatiivissävyitteisiä, pääasiahan on, että kuulijan päässä tapahtuu edes jotakin. Totta on, että maailma on jo pullollaan hilpeää sanahelinää.
Pureudutaanpa sitten Second Aid Kit levyn antiin.
Levyn aloittava The Mountains kappale lähtee liikkeelle tuttuakin tutummalla sointukierrolla ja laskevalla bassolinjalla, mutta eipä siinä mitään, kyllä maailmaan tutun kuuloisia biisejä mahtuu. Ja mahtuu tosiaan, jos ne kuulostavat näin hyviltä! Laulaja-basisti Manu Mattolalla on mielenkiintoinen ja miellyttävä laulusoundi, vaikka laulu ei taidollisesti olekaan ihan ylintä kärkikastia. Ehkä pieni epätäydellisyys juuri tekeekin siitä mielenkiintoisen. Ensimmäisen kappaleen lohduton sanoma ainakin välittyy hienosti. Seuraava kappale, Borderline, on jo hiukan omaperäisempi biisi sovituksen suhteen, mutta se vaatinee enemmän tutustumista, sillä itse en oikein päässyt sinuiksi kappaleen kanssa.
Kuten bändi saatteessaan kertoo, rummut on ulkoistettu tietokoneelle, ja tämän ymmärrän oikein hyvin, sillä se oikaisee monta tietä. Pienellä budjetilla studiossa äänitetyt rumpuraidat harvoin vetävät vertoja tämän päivän rumpuplugarien soundeille, puhumattakaan midirumpalin ylivertaisesta soittotaidosta. Kuitenkin ehkä täydellisen rumpusoundin jonkin asteinen ”huonontaminen” olisi ollut paikallaan varsinkin biiseissä, joissa rummut eivät peity muuhun äänimassaan. Toimii se toki näinkin, mutta useassa paikkaa plugarimaisuus ottaa korvaan.
Levyn nimikkokappale Second Aid Kit on hiukan reippaampi biisi, jossa on hyvä melodia ja harmonia. Erityisesti kuiskatut vastauksenomaiset lauluosiot tuovat piristystä ja luovat mielenkiintoa. Yhteistä kaikissa The Wild Silencen biiseissä on laadukkaat sanat ja hyvät melodiat kautta linjan. Seuraava, Neverending Disaster, on mielestäni levyn paras kappale, jossa on monipuolisuutta, kerroksellisuutta ja mahtava kertosäe, josta tulee jollain tapaa Placebo mieleen. Biisi on peruskaavalla ja sovituksella toteutettu, mutta eipä radiosoittohittiin muuta tarvitakaan!
Forgotten Key biisissä on hienoa ideaa, mutta jostain syystä toteutus jää hieman vajaavaiseksi. Erilainen tuotanto voisi kenties muuttaa asiaa. Vähän samaa ongelmaa on seuraavassa Suffocating kappaleessa, joskin biisi kokonaisuutena toimii mielestäni paremmin.
Levyn päättää Disco Ensemble cover Drop Dead, Casanova. Se ei valitettavasti ole yhtä tiukka kuin alkuperäinen ja huutolauluosuudet eivät yllä yhtä uskottavaksi kuin originaalissa. Kelpo yritys yhtäkaikki.
Second Aid Kit on koherentti kokonaisuus, joka on tekijöidensä kuuloinen. Se rakentuu hyvien biisien ja laulun, kitaran ja basson varaan. Kappaleissa ei ole massiivisia kitaravalleja tai muita äänikerroksia, ja tämä tekee levystä herkän kokonaisuuden. Vertti Alusniemen kitarat on soitettu hyvällä maulla ja biisien ehdoilla ilman ylilyöntejä. Tuotanto levyllä ei ole ihan sitä tasoa mitä radiosta on totuttu kuulemaan, mutta tämä ei kuuntelukokemusta haittaa.
Täytyy kyllä todeta, että odotan mielenkiinnolla bändin tulevia tuotoksia!
The Wild Silence:
Laulu ja basso: Manu Mattola
Kitara: Vertti Alusniemi
