Haastattelussa Amuri Tekno: ”Sanomme että meillä on mukana myös ripaus punkkia, eli tietty nuhjuisuus ja asenne kuuluu saundissa, ja sen on tarkoituskin kuulua.”

0
0
oplus_2

Tamperelainen duo Amuri Tekno julkaisi kotimaisella EABE-levymerkillä Mysteeri EP:n ja pääsimme jututtamaan muusikoita.

Amuri Tekno – Mysteeri (EABE)

Keitä olette ja miten Amuritekno on saanut alkunsa?

Amuri Tekno on Miika Salo ja Miska Väänänen. Siviilissä Miika on kääntäjä ja politologi ja Miska insinööri. Musiikintekohistoriaa molemmilla on 90-luvulta lähtien.

Projekti lähti käyntiin 2019 Miskan jaettua somessa uuden jaminsa: sen kuunnellut Miika laittoi kavereidensa kautta tietämälleen Miskalle viestin, ja ehdotti jos joskus soittelisimme yhdessä.

Sitten aloimme jamitella silloin tällöin. Nimeksi valikoitui Amuri soittelupaikan sijainnin mukaan. Myöhemmin, kun julkisuuteen nousi samanniminen rock-bändi, lisäsimme perään määreen ”tekno” erotuksena toiseen ”Amuriin”. Sen saa kirjoittaa myös yhteen, joka olisi parempaa suomea, mutta se on näistä syistä kirjoitettu erikseen.

Ajatuksena ei aluksi ollut julkaisujen tekeminen vaan ajanvietto. Edelleen projektin keskiössä on rento jamittelu, mutta nykyisin pyrimme myös ottamaan kappaleita talteen vähän keskittyneemmin, eli että livemiksaus olisi riittävän kohdillaan eikä ääni särje siellä missä sen ei pitäisi särkyä.

Nyttemmin meille on kehittynyt oma tyyli tai ”saundi”. Osa siitä tulee vanhojen ja sellaisia matkivien laitteiden äänistä, ja osa kappaleiden rennosta tekotavasta ja improvisoidusta rakenteesta. Sanomme että meillä on mukana myös ”ripaus punkkia”, eli tietty nuhjuisuus ja asenne kuuluu saundissa, ja sen on tarkoituskin kuulua.

Avatkaa biisien tuottamistapaanne.

Kappaleemme syntyvät hyvin vahvasti hetkessä, eli ne ovat tekohetkiensä intuitiota ja tunnelmaa. Työtapamme ja studion johtoviidakko muodostavat ”periaatteita”, jotka vaikuttavat siihen, miltä kappaleet kuulostavat. Nämä periaatteet voisi muotoilla: 1. soitetaan elävänä ja laitteilla, 2. saa olla digiä, mutta pitää olla analogia, ja 3. pitää kohista, muttei liikaa.

Amurin saundiin ihan teknisellä tasolla vaikuttaa esimerkiksi se, että 90-luvun alun Mackie 1604 kuulostaa tietynlaiselta, ja sen kanavatkin keskenään erilaisilta ja siksi se on just hyvä mikseri. Ja esimerkiksi Joyon analoginen delay, eräs kaikkein edullisimmista efekteistä, on just hyvä aux-efektinä. Nuhjuisuus voi saundata hyvältä. Käytämme lähinnä 80-luvun ja viimeistään 90-luvun alun laitteita, tai niiltä tyyliltään kuulostavia laitteita. Tällainen saundi kuulostaa 90-luvun alun teknolta, joka on vaikuttanut vahvasti meihin molempiin.

Kappaleemme ovat pohjimmiltaan jameja. Yleensä aloitamme siten, että ensimmäisenä päätämme kappaleen tunnelman tai luonteen, kuten että ”olis kiva soitella jotain letkeää” tai ”vois tehdä hapokasta teknoa”. Sitten jompi kumpi tekee kahdella rumpukoneella biitin useimmiten Miska tekee pohjat, joita Miika muokkailee ja soittelee. Tämän päälle yleensä Miska soittelee kahdella syntikalla sointuja stringeillä ja padeilla. Näiden lisäksi pari laitetta soittaa basso- tai acidlinjaa ja niiden nappeja väännellään, kuten myös rumpukoneiden, mikserin ja efektien. Välillä käytössä on myös useampia soittimia, mutta pääasiassa kaksi rumpukonetta, kaksi monosyntikkaa ja kaksi polyfonista syntikkaa muodostavat Amurin äänet. Liikkeelle lähdemme rummuista ja stringin tai padin saundista, ja siitä kappale alkaa kehittyä itsestään soittelemalla.

Kappaleiden rakenteet ovat siis improvisoituja. Nykyisin mietimme hetken millä tavalla kappale alkaa ja ehkä vielä miten se ihan aluksi kehittyisi, mutta loput kappaleesta syntyy täysin soittotilanteessa. Se äänitetään yhtenä stereoraitana, joten miksausta ei pysty jälkikäteen muuttamaan. Se on oman tekohetkensä tuote. Samaan tapaan syntyivät aikoinaan monet klassiset teknokappaleet.

Kertokaa musiikillisista vaikutteistanne.

Miska: ”Oon aloitellut elektronisen musiikin kuuntelun joskus 80-luvun italo ja hi-nrg ajoilta. Myöhemmin mukaan tuli acid house, house ja sittemmin tietysti tekno. Muhun on aina uponnut eniten ambient ja idm-henkinen musa. Suurimpia innoittajiani musan tekoon ovat olleet Aphex Twin ja Autechre, ja sellaiset. Pääasiassa mulla on soinut enempi ja vähempi sellainen melodinen tekno. Ysärin alussa maistui hardcore ja gabberkin. Populaarimusastakin pidän. Pettarit, New Order ynnä muut sellaiset ovat aina toimineet ja toimivat edelleen.

Mulla on kotosalla aika iso kirjasto cd-levyjä ja vinskoja. Vinskoissa on pääasiassa italoa ja muutenkin discoa, mutta mahtuu mukaan teknoa ja houseakin.

Levykaupat on aina kiehtoneet ja kiehtovat edelleen. Musiikki fyysisenä on aina parhaimmillaan, oli se sitten missä tahansa muodossa.”

Miika: ”Yleisesti 80-luvun lopun acid house ja pop sekä erityisesti 90-luvun alun tekno ovat olleet mulle vahvimpia vaikuttajia. Lapsena ostamissani levyissä oli Sielun veljiä, Europea, Sabrinaa, Sleepy Sleepersiä sekä Synthesizer Greatests ja Beat Box Mix -kokoelmia. Stakker Humanoid, Jack to the Sound of the Underground ja Doctorin’ the Tardis olivat jatkuvassa soitossa 1988/89. Popimmalta puolelta Alphaville ja Pet Shop Boys olivat mainioita. Syntikkamusiikista Vangelis, Jean-Michel Jarre ja Jan Hammer sekä teknoaallosta Holy Noise, Altern8 ja Aphex Twin pitää mainita.

Kävin Tampereen levyliikkeissä, Koskikeskuksessa oli joku jonka nimeä en muista; sieltä tarttui usein mukaan hyviä levyjä. Usein ostin levyt ulkoisen vaikutelman mukaan, tai tekijän nimen, jos se oli ennestään tuttu. Breakbeat ja jungle iskivät kovaa 90-luvun alkupuoliskolla, ja tasabiittinen hardcore kuten Euromasters ja C-Tank myös. Muista musiikkityyleistä 70-luvun proge, kuten Tangerine Dream, Pink Floyd, Wigwam ja Tasavallan presidentti, on ihan parasta musiikkia klassisen lisäksi. Mutta jos joskus laitan musiikkia soimaan, se taitaa olla yleensä klassista. Näiden lisäksi varmasti myös kaverit, jotka ovat aloittaneet musiikin teon samoihin aikoihin kuin itse 90-luvun alkupuolella, ovat vaikuttaneet matkan varrella.”

Millainen prosessi oli Mysteeri ep:n tuottaminen?

Kun julkaisimme Lauhan Soundcloudissa niin EABE:sta otettiin jossain vaiheessa yhteyttä. Lauha julkaistiin sitten Seremonian Uhrilahja I -valikoimalla. Sen jälkeen katselimme olisiko meillä kappaleita joista voisi koostaa EP:n, jonka voisi julkaista myös vinyylinä. ”Mysteerin” kappaleet eivät alun perin suoraan liity toisiinsa, vaan ne ovat eri tilanteista ja eri hetkistä. EP:n kappaleiden välinen suhde muodostuu tässä kun ne julkaistaan ja kuunnellaan yhdessä.

Kaikki kappaleet on tehty tuolla aiemmin kuvaamallamme tavalla. ”Muutos” on kappaleista ainoa, joka on tehty Amurissa, muut kappaleet ovat uudempia, jolloin studio ei enää sijainnut Amurissa.

Lempilaitteenne hardware-studiossanne?

Miika: ”Amuri Teknon studiossa se on varmaankin Mackien mikseri, tekee mitä pitää! Toinen suosikkini tällä hetkellä on Rolandin SE-02, mahtava bassopöristin.”

Miska: ”Mun makuuni studiossa on Rolandin Fantom Xa. 2000-luvun laitteena on studiossa poikkeus, joka vahvistaa säännön. Siinä on todella hienoja padeja ja jousia, joita meidän biiseissä paljon käytetään. Ja, toisena suosikkina, on tuo mikseri minunkin makuuni.”

Mysteeri ulkona nyt digitaalisena ja vinyylinä!

Alla Erkki Raution tuottama dokumentti Amuri Teknosta:

Bandcamp: Mysteeri | Amuri Tekno | EABE

Vinyyli: Mysteeri – elasticStage

Mikko Ihalainen