Ukrainalainen asenteellinen melodinen death/folkmetallibändi IGNEA julkaisi kauan odotetun kolmannen täyspitkän albuminsa 27.4. Albumi on bändin ensijulkaisu metallijätti Napalm Recordsille ja se on syntynyt sodan kauhujen keskellä. Olosuhteissa, joissa herääminen rakettien räjähtelyyn ja selviytyminen sähköttömässä treenikämpässä on jokapäiväistä leipää.
Olen ihaillen seurannut bändin urheutta. Solisti Helle Bohdanova kertoi sodan toisen vaiheen alussa, että rintamallelähtö on vaikeaa koska hän ei tunne aseen toimintaa tarpeeksi hyvin, mutta kaiken muun hän tekee. Orkesteri on lahjoittanut suuren osan myynnistään armeijalle ja Helle pitää erittäin informatiivista ja laajaa uutisblogia Patreonissa sodan tapahtumista. On ihmeellistä, että bändiyhteisö pystyy tekemään levyjä ja videoita raastavissa olosuhteissa. Ihailen bändin asennetta. Sen isänmaallisuudessa ei ole típpaakaan koreilua, ulkokultaisuutta tai säälinkerjäämistä. He vain rakastavat maataan jumalattomasti.
IGNEA – Dreams Of Lands Unseen
Kyseessä on teema-albumi. Sofia Yablonska oli ukrainalainen 1907 syntynyt valokuvaaja, matkakirjailija ja arkkitehti. Hän opiskeli Pariisissa valokuvausta ja lähti kuvajournalistina/kuvaajana kiertämään maailman koskemattomia kolkkia. Nykyään, kun kaikki on saatavilla netistä – on hyvä muistaa, että sata vuotta sitten vieraiden maiden dokumentointi oli raskasta ja vaarallista. Yablonskan kuvat ovat jännittäviä ja pysähdyttäviä. Ne hengittävät vieraita kulttuureita. Albumi on siis kunnianosoitus Yablonskalle ja sitä heijastelevat lyriikat ja ainakin kaksi videota.
Itse levyyn ja musiikkiin. Käyn kappaleet läpi yksi kerrallaan.
Téoura
Levy alkaa vaikuttavalla alkusoitolla jonka päällä risteilee Lähi-idän asteikoilla maalailevaa tunnelmointia. Vähän tulee Nile mieleen.
Dunes
On hyvä esimerkki miten IGNEA luo uutta jalostamalla itseään. Riffittely on kellontarkkaa, jännitteen kappaleeseen tuo kohdalleen. Bändin matala jyrä ja Hellen kepeä kansanlaulumainen toistuva värssy. Kuuntelin levyn kuulokkeilla ja Jinjeriäkin tuottanut Max Morton on saanut aikaan loistavaa jälkeä. Soundi on rikas ja murea siltikin, vaikka mielestäni basisti Olexandr Kamyshin soittaa yliajetulla yläpäävoittoisella soundilla. Morton on kaivanut jostain alataajuudetkin kohdalleen. Dunes aloittaa yhdessä albumin pituisen matkan Sofia Yablonskan kanssa.
Camera Obscuran aloittaa säveltäjä – kosketinsoittaja Yevhenii Zhytniukin sekvenssi ja jälleen vaivun euforiaan, bändin yhteensoitto kuulostaa niin oivalliselta. Ja kun Helle aloittaa nuntuu kuin seireeni olisi vanginnut laulullaan. Kertosäkeen useammalle raidalle pinottu vokaalimurtosointu on silkkaa jazzia. Yllätti, mutta Hellen vetäisemänä kaikki on itsestäänselvää. Yksi tärkeä lisä on Hellen extremevokaalien paraneminen levy levyltä. Growl-vaihteella sanoista saa selvää ja lisäksi tuottaja Morton on tehnyt hyvää tämänkin suhteen. Albumissa tai sen tuotannossa ei ole mitään kikkailua. Laulun hillityt kaiutuksetkin eivät sotke artikulaatiota. Toisaalta levyn elokuvallisuuteen sopii ”Camera Obscura”- kappaleen kellon raksutus.
Д а л е к і О б р і ї
alkaa kovalla ryskeellä. Kosketinsoittaja Yevheniin tyyli ja soundit istuvat yllättävän hyvin melodiseen deathiin. IGNEAN usein viljelemistä kansansoittimista kuullaan nyt rumpua. Kappale poikkeaa IGNEAn totutusta tyylistä kuten myös seuraava
To No One | Owe, joka on vaikuttava kompleksinen metallinen satu. Tällä kertaa teemalevy ei ole tyhjää puhetta. Levy tosiaan on matka ja tarina erilaisine musiikillisine ”kuvauslokaatioineen”.
Incurable Disease edustaa orkesterin sinfonista jylhempää puolta. Jotkin orkesterit kuulostavat samalta kuin kulloisen kappaleen sointukierto. Hellellä on lahja lähestyä melodioissaan sointuja isolla skaalalla ja mielenkiintoisesti. Tässä toistuu sama laulujippo kuin ”Perichor”-kappaleessa, eli laulu myötäilee mollin kääntymistä duuriksi.
Nomad’s Luck on ensimmäinen albumilta irroitettu single. Se on vanhaa IGNEAa ja intro muistuttaakin ”Seytanu Akbar”- kappaletta eikä vähiten tunnistettavasta ukrainalaisen kielisoittimen käytöstään. Kappaleen loppupuolella on fuugamainen vyörytyskohta joka saa kylmät väreet selkärankaan.
The Golden Shell kertoo ilmeisesti Yablonskan kiinanmatkasta, koska Koto soi välisoitoissa. Myös riffi muistuttaa juuri poismenneestä Ryuichi Sakamotosta.
Opiumist sisältää Suomi-väriä, eli Before The Dawnin Tuomas Saukkonen vierailee extreme/kurkkulaulussa. Juuri kun tottuu perusjyrään alkaa efektien, taukojen ja ambienssin ilotulitus. joka sopii maailmaa matkaavan valokuvaajan tarinaan.
Levyn viimeisenä kuullaan Zénith, jonka kiertävä polyrytmiikka kannattelee kaihoisaa kappaletta, jossa hyödynnetään urkupistettä. Kauniisiin melodioihin ja harmonioihin on hienoa päättää albumi.
Loppusanat
Tämä on klisee, mutta kun orkesterissa ei ole heikkoa lenkkiä ja heillä on Helle Bohdanovan tapainen lumoavaääninen keulakuva, ja lisäksi Mortonin tapainen bändin tarkoitusperät ymmärtävä lahjakas tuottaja, ei voi kun oivaltaa, että IGNEA on luonut kolme loistavaa täyspitkää albumia. Olisin suonut kitaristi Dmytro Vinnichenkolle enemmän soolotilaa. Edellisillä levyillä hänen osin karsitut, osin briljeeraavat soolonsa lyövät ällikällä.
IGNEA on ottanut ison askeleen eteenpäin. Aikaisemmin minua häirinnyt kappaleiden rakenteellinen samankaltaisuus on poissa. Tilalla on kunnianhimoinen monivivahteinen albumi jonka jokainen kappale vie teeman tarinaa eteenpäin. Moni on jo kyllästynyt metallibändeihin jotka ikuisuuksiin laulavat räjähtävistä sikiöistä ja saatanallisista veriorgioista.
Täytyy muistaa että bändin edellisetkin äänitteet syntyivät sodan aikana. Orkesteri on siis eräänlainen sodan lapsi. Useimmat metalliorkesterit matkivat muita.
Kiitos IGNEA, kun uudistatte musiikkia ja autatte kotimaatanne!
-P.Viitala
