Mona Fastvoldin ohjaama uutuuselokuva The Testament of Ann Lee on visuaalisesti ja musiikillisesti häikäisevää historiallista draamaa.
Shakers (eli shakerit) oli 1700-luvun puolivälissä Manchesterissa käynnistynyt herätysliike, jolla on nykyisin enää kolme jäsentä. Liikkeen nimen antoivat alun perin pilkkaajat – Suomessa vastaavassa yhteydessä puhuttaisiin kenties ”hihhuleista”. Koska olin aiemmin nähnyt kiehtovia piirroksia ryhmän omaleimaisista jumalanpalvelusmenoista ja koska pidän shakerien perinteistä käyttöesinetaidetta upeana, uusi elokuva oli minulle pakkovalinta.
Vaikeasta nuoruudesta uskonnolliseksi johtajaksi
Perustaja Ann Leen nuoruus oli vaikea, ja hän etsi pitkään hengellistä kotiaan. Hän avioitui, mutta surullisesti jokainen hänen neljästä lapsestaan kuoli alle vuoden ikäisenä. Lopulta hän löysi seurakunnan, jota hän ryhtyi kehittämään kohti omaleimaista shakers-muotoa.
Shakerit uskovat Jumalan olevan sekä mies että nainen. Ann Leen rooli naisjohtajana herättikin laajaa paheksuntaa – varsinkin sen jälkeen, kun seurakunta keskeytti farisealaisen kansankirkon jumalanpalveluksen. Tämän välikohtauksen seurauksena Ann Lee joutui vankilaan.
Myöhemmin yhdeksänhenkinen seurakunta lähti lähetystyöhön Amerikkaan lähes merikelvottomalla laivalla. Kannella äänekkäitä menojaan jatkaneet ”kiljukaulat” saivat kuitenkin jatkaa toimintaansa, sillä he estivät ripeällä toiminnallaan alusta uppoamasta.
Perillä Amerikassa johdatus vei heidät keskelle autiota metsää. Koska liikkeen oppeihin kuului ehdoton selibaatti, uusia jäseniä voitiin hankkia vain käännyttämällä tai adoptoimalla. Kun eräs pariskunta kärähti sääntöjen rikkomisesta, heidät erotettiin ryhmästä. Lopulta siirtokuntaa jäi rakentamaan kuusi ihmistä Ann Leen lisäksi. Työ kuitenkin kantoi hedelmää, sillä 1800-luvulla lahko kukoisti jo noin 6 000 jäsenen voimin. He saivat käännynnäisiä lähiseutujen asukkaista ja muista hurmoksellisista seurakunnista. Elokuva päättyy Ann Leen kuolemaan.
Sillanrakennusta nykyaikaan
Kajoamatta juoneen tämän enempää on houkuttelevaa verrata 1700-luvun olosuhteita nykyaikaan. Shaker-tanssit ravisteluineen ja spastisine liikkeineen kehittyivät myöhemmin esteettisiksi koreografioiksi, mutta alkuaikoina ne olivat henkilökohtaisia uskonnollisen eläytymisen puuskia. Nykyäänkin moista käytöstä vieroksuttaisiin, ja toimijoita pidettäisiin herkästi ”hulluina”.
Liikkeen pasifismi on ehdotonta. Kun pohjoisvaltioiden ”puhdasoppiset” joukot polttavat heidän kirkkonsa ja pahoinpitelevät seurakuntalaisia, shakerit huutavat väkivallan keskelläkin Jumalan antavan tekijöille anteeksi. Kohtaus on pakahduttava. Se herättää myös henkilökohtaisia muistoja: itselläni on kokemusta siitä, miten päällemme syljettiin rauhanmarssilla.
Näyt ohjasivat kirkon Amerikkaan osoittaen oikean sijainnin. Näyssä esiintyi myös loistavalehtinen puu, josta tuli heidän symbolinsa. Nykyään näyt herkästi yhdistetään suoraan mielenterveysongelmiin.
Naispappeus ja naisen asema uskonnollisena johtajana oli aikoinaan suurin mahdollinen järkytys noitavainoihin erikoistuneille kristityille. Vielä 1980-luvulla sain seurata lähipiiristä, kuinka ohdakkeista naispappeuden alkutaival meilläkin oli.
Kun ihminen kuulee tällaisesta lahkosta pintapuolisesti, se herättää helposti vastenmielisyyttä. Minussa se herättää – selibaattia lukuun ottamatta – kuitenkin hyväksyntää. Ilmiö tuo Suomesta mieleen körtit, jotka ovat niin ikään nöyriä, koruttomia, ahkeria ja hartaita.
Mykistävän hienoa draamaa
Pääosassa nähtävä Amanda Seyfried on loistava. Hänessä yhdistyvät uskonnollisen johtajan auktoriteetti, naisellinen pehmeys sekä vahva luottamus Jumalaan ja tulevaisuuteen – vaikka taustalla siintääkin maailmanloppu.
Elokuva ei missään nimessä ole musikaali, mutta siinä on musikaalimaisia piirteitä. Teoksen yksinlaulut, ryhmälaulut ja hartauslaulut ovat sanoiltaan ja säveliltään uskomattoman kauniita. Musiikista tulee mieleen southern gothic parhaimmillaan sekä valkoista magiaa huokuva Sabbath Assembly.
Tarinan loppupuolella, liikkeen kehittyessä, alkaa näkyä myös shakerien upeaa rakennus- ja huonekalutaidetta. Siinä kohtaavat nerokkaat puuliitokset, käytännöllisyys, sirous ja ainainen koruttomuus.
Kaiken kaikkiaan The Testament of Ann Lee on suurenmoinen ja kaunis elokuva kaikilta puitteiltaan. Se kertoo monivivahteisen lahkonjohtajan tarinan paljastaen samalla ulkokultaiset väkivallanlietsojat. Se on tunteita herättävää, mykistävän hienoa draamaa ja arvokas pala historiaa.
Katso elokuvan traileri: IMDb Traileri – The Testament of Ann Lee
-Petri Viitala
