Tämän kertaisen ROML-kirjoituksen on kirjoittanut Ketto-Ottunen Alkemistit yhtyeestä. Alkemistit yhtye voitti kappaleellan Vasta Synty Nyt Viikon Kovin Biisi-kilpailun ja tulivat sitä kautta kutsutuksi vierailevaksi kynäksi.
Helioksen taika
Muistan elävästi kun Joutsenon Karsturannassa lapsuudenkodissani kuuntelin Helioksen Eingyan ensimmäisiä ääniä iskän tietokonekaiuttimista ja aurinko paistoi. Oli kevät 2006. Lukio oli loppunut muutama vuosi sitten, asuin jo Turussa mutta henkisesti kotipaikkakunta ja -talo ei vielä ollut päästänyt otteestaan. Turvallinen lapsuuden ja nuoruuden (tuolloin ahtaan ankea) suojaisa pikkukaupunki oli laajentunut yhtäkkiä isoksi maailmaksi, jossa on lähes rajattomasti ahdistavia vaihtoehtoja. Eikä itselläni ollut vielä sisäisesti hajuakaan minne suuntaisin tai mitä tekisin kun nyt ”pitäisi” alkaa elää omaa elämää. Tuota henkistä taustaa vasten Helioksen musiikin luoma kaunis rauhan tunne pysäytti, antoi turvapaikan, helpotuksen tunteen. Brian Enon ambientlevyjen, Sigur Rósin rauhallisen postrock-maalailun, Aphex Twinin ja Boards of Canadan elektrorikkobiittien polttopisteestä löytyi Keith Kenniff. Helios on Eingyalla eskuviaan selkeästi akustisempi ja mielestäni orgaanisempi, säveltäjämäisempi.
Keith Kenniff valmistui arvostetusta Berklee College of Musicista samana vuonna kuin Eingya tuli, toisena pääaineena perkussio. Tämän vahvan perkussionismin kuulee albumin upeista rytmeistä, jotka ovat täynnä soitannollisesti ja soundillisesti nyansseja ja pehmeyttä, poiketen muusta usein sekvenssitarkasta kvantisoinnin tappamasta elektrosta. Tuo mikrorytmisyys on edelleen levyn upea, piilotettu hienous. Samoin kaikenlainen orgaaninen äänimassa levyllä; albumi on täynnä pieniä ääniasioita – suhinoita, kahinoita, kitaran sivuääniä, narinoita yms. Ei kuitenkaan ylikorostetusti, niin että mentäisiin vain kokeelliseksi outoiluksi, vaan niin että ne tukevat kokonaisuutta ja tuovat tarttumapintaa.
Eingyan maisemat
Helios luo upeita tiloja, helpottuneita tunnetiloja, kauniita, yksityiskohtaisia maisemia jotka kuitenkin aina etenevät täydellisessä tahdissa. Sovituksia ei kuitenkaan koskaan viedä kliseisen eeppisiksi tai ylimahtipontiksi mauttomiksi paisutteluiksi. Maltti ja vähäeleisyys palkitsevat, sekä mielestäni tietty vilpittömyys, buddhalainen rauha sekä autenttisuus välittyy asenteesta jolla levy on tehty. Myöskään täysin safecooliksi abstraktiksi ambienttapetiksi levy ei muutu (safecool on itse keksimäni termi sille kun artisti vakuuttaa yleisön, helpolla, varman viilellä ratkaisulla), vaan esimerkiksi ambientein raita Vargtimme on sekin intensiivinen ja musiikaalinen teos, eikä vain leijuva maalailulooppi hienolla syntikalla. Kaikissa levyn kappaleissa on upeita melodioita, erityisen kaunis sointiväri ja ympäristösämpleja joita käytetään upeasti elävöittävänä tekstuurina.
Ehdottomasti eniten arvoa Eingyalle kuitenkin näistä muodollisuuksista päästyäni antaa se että siitä välittyy aito syvä tunnelataus, joka resonoi edelleen joka kerta sitä kuunnellessa! Se on täysin sanojeni ulottumattomissa miksi levy on minulle ainoana maailmassa onnistunut tekemään sen joka kerta minulle, sillä olen kuunnellut koko teoksen 18 vuoden aikana varmaankin keskimäärin kerran kuukaudessa.
Kenniffin samaan aikaan nouseva, toinen alter-egonsa Goldmund oli mielessäni hieno ns. vastaveto kaikuisalle Heliokselle. Goldmund on riisuttua, viatonta, jopa naivistista minimalistista pianomusiikkia.
Tätä vähäeleisyyttä on myös Helioksessa, esimerkiksi levyn päättävä Emancipation on upea yksinkertainen meditatiivinen kitaramaisema. Eingyan kakkosraita Halving The Compass on minusta maailman paras kappale, piste. Tämä levy on minulle sellainen kuin kesämökin sauna on monelle suomalaiselle: täydellinen rauha ja stressitön nautinto.
Postscriptum
Suurta lisäarvoa koko Kenniffin tuotannolle antaa vielä se että Helios käyttää vain yhtä syntikkaa, joka on ilmainen ja kenen tahansa haettavissa, ei siis mitään elitistisiä kalliita analogisyntetisaattoreita: ”A lot of people ask what synths I use. I really only use one. A standalone soft synth called Probe, which was discontinued in 1999.”
–Ketto-Ottunen
